maanantai 25. maaliskuuta 2019

Juniorin treenejä

Kelmi täytti viime maanantaina yhdeksän kuukautta. Hassua, että Kelmi on muka jo juniori-iässä, vastahan se oli pieni pennunpalleroinen. Fiksu juniori se kyllä (toistaiseksi) on, suurimmaksi osaksi jopa oikein esimerkillinen. Pentuajan loppumisen kunniaksi Kelmi oppi reilu viikko sitten nostamaan koipea ja merkkailemaan. Myös tyttötuoksut kiinnostavat jatkuvasti enemmän, mutta samalla se on vielä tosi huoleton vauva - ei stressaa, murehdi tai provosoidu, vaan kaikki ovat sen mielestä kivoja ja ihania kavereita ja haluavat sille vain hyvää. Olenkin tosi tyytyväinen, että Kelmin kanssa ollaan selvitty pentuaika ilman ainuttakaan huonoa koirakokemusta.

Luonteeltaan Kelmi on edelleen hyvin samanlainen kuin pentuna - reipas, avoin, sinnikäs, utelias ja ystävällinen. Se on toimintakykyinen ja rohkea. Selkeää mörköikää sillä ei koskaan ollut kuten ei Kodallakaan, yksittäisiä asioita se on jännittänyt, kuten reilu kuukausi sitten iltalenkillä väärään paikkaan pysäköityä peräkärryä. Kuitenkin se selviää näistä jännittävistä asioista ihan itse uteliaisuudellaan ja on kaikkia jännittäviä juttuja käynyt muutaman sekunnin päästä katsomassa omatoimisesti. Tämän jännittävän peräkärrynkin kyytiin se oli jo seuraavassa hetkessä hyppäämässä.


Omaa tahtoa sillä alkaa olla jo enemmän ja toisinaan meinaa kyseenalaistaa käskyjä. Samalla se on kuitenkin äärettömän ahne ja tekee sinnikkäästi töitä ruoan eteen. Toisinaan Kelmi kyllä turhautuu ja ilmaisee sen ääntelemällä, mutta melko hyvin ollaan saatu tätä tapaa karsittua pois. Kelmi on leikkisä ja aktiivinen, mutta samalla sillä on hämmentävän hyvä keskittymiskyky ja reilu annos miellyttämishalua. Kodaan verrattuna se onkin enemmän "ihmisen koira", se tykkää enemmän läheisyydestä, on luontaisesti enemmän kontaktissa ja hakee tietynlaista hyväksyntää multa enemmän kuin Koda. Sen myötä se on mun mielestä myös hieman ohjaajapehmeämpi kuin isänsä, toisaalta se on vielä kovin nuori ja pentumainen, joten saattaahan se tuosta muuttuakin vielä. 

Kelmin kanssa on mielettömän kivaa treenata, se oppii nopeasti ja tekee iloisesti. Se on treenatessa yhdistelmä pilkettä silmäkulmassa ja ihailtavaa zen -mielentilaa. Se on hyvin suoraviivainen ja tekee enempää stressaamatta, säätämättä ja kyseenalaistamatta, se tekee juuri kuten on opetettu, eikä ota oikeastaan liiemmin häiriötäkään mistään. Tietysti Kelmin kanssa olen itse myös osannut alusta asti tehdä asioita enemmän oikein kuin Kodan kanssa, mikä näkyy oppimisessa ja tekemisessä. Kelmillä on tosi paljon samoja ominaisuuksia kuin isällään, mikä helpottaa kouluttamista ja treenaamista siinä mielessä, ettei ole itse tarvinnut opetella uudenlaista ohjaamista tai juurikaan uusia koulutustapoja. 

Jos jotakin muuttaisin Kelmissä, ottaisin sille hieman lisää potkua ja säpäkkyyttä tekemiseen. Kuitenkin Kelmi vaikuttaa mun mielestä persoonaltaan siltä, että varmuuden kasvaessa sitä potkuakin tulee sen enempää siihen panostamatta. Toistaiseksi Kelmi on myös fyysisesti ja motorisesti vielä hyvin kesken, se kasvaa edelleen ja sen liike on vielä hyvin pentumaista ja löysää, joten varmasti myös kropanhallinnan parantuessa tietynlaista säpäkkyyttä tulee lisää.

Alla kaksi koostetta viime viikkojen treeneistä:






En malta odottaa, että kevät tulee kunnolla, päästään aloittamaan maastotreenit ja päästään ulos treenaamaan. Meillä on tulossa haku- ja jälkileirit, BH-kurssia ja kaikkea muuta kivaa. Tule jo kevät!  <3 

Kiira, Koda & Kelmi

torstai 14. maaliskuuta 2019

Kahden kansallispuiston päiväretki

Suunnitteilla oli tälle talvelle pari yön yli retkeäkin, mutta valitettavasti aikatauluongelmat ja vaihteleva sää (joko -25 pakkasta tai räntäsadetta) ovat ainakin tähän asti pilanneet suunnitelmat yöpyä maastossa. Retkikuumetta on kuitenkin ollut ilmassa jo pidempään, joten melko nopealla aikataululla sovittiin Jennyn kanssa päiväretki kahteen melko pieneen kansallispuistoon. Retkikohteet valikoituivat lähinnä sillä perusteella, että sekä Kauhanevan-Pohjankankaan että Lauhanvuoren kansallispuisto olivat meille molemmille entuudestaan tuntemattomia ja siedettävän ajomatkan päässä päiväretkeä ajatellen.




Lähdettiin liikkeelle maanantaina heti aamusta mukana kolme koiraa ja reppureissaajana Papu -taapero. Aloitettiin Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistosta ja muutaman kilometrin reitistä nuotiopaikalle ja näkötornille. Yöllä oli satanut lähes kymmenen senttiä lunta, joten maisema oli täysin talvinen. Lumen alle peittyneitä pitkospuita pitkin me kaiketi suurin osa matkasta käveltiin ja ympärillä hallitsevana näkynä oli luminen suomaisema, kunhan ensin alkureitin mäntymetsän keskeltä päästiin. Retkipäivänäkin vielä pyrytti hieman lunta ja avarassa maisemassa tuuli melko kylmästi, joten ylimääräistä ei juuri maltettu pysähdellä. Tietysti makkaratauko pidettiin ja laitettiin tulet melko vaatimattomalle tulentekopaikalle - laavu (tai kota) olisi siinä tuulessa ollut mukava ylläri. Koirat viihtyivät hyvin toistensa seurassa, Savu välillä hieman ärähti liian innokkaalle Kelmille, mutta suurimman osan ajasta vaikutti tykkäävän kakarasta.

Eväät maistuivat ulkona - kuten aina. Kelmi ymmärsi hyvin pysyä kaukana nuotiosta, vaikka makkarat varmasti olisivat maistuneet sillekin. Kylmän viiman vuoksi jätettiin eväshetki lyhyeksi ja jatkettiin melko nopeasti ylös näkötorniin ihailemaan maisemia. Koda ja Kelmi jättivät näkötornin jyrkät portaat väliin ja jäivät alas ihmettelemään, mihin kaikki katosivat. Olin iloinen, etteivät ne pyrkineet perässä. Ihailtiin hetki avaraa maisemaa ja harmiteltiin takakantta myöten täynnä olevaa vieraskirjaa, ja Koda ilmestyi ylös torniin. Kai se oli tajunnut, mistä ylhäältä meidän äänet kuului ja lähtenyt kiipeämään. Kelmi oli edelleen jäänyt alas - onneksi. Kahdestaan Koda ja Kelmi juoksemassa jyrkkiä, avonaisia ja lumesta hieman liukkaita portaita... ei ollenkaan turvallisen kuuloinen yhdistelmä.



Jatkettiin matkaa takaisin autolle samaa reittiä. Jossain kohtaa luultiin eksyneemme - tuuli oli ehtinyt puhaltaa aukealta suolta lunta niin, että jälkemme olivat reilussa tunnissa peittyneet lähes kokonaan, vain yksittäiset hankikannon läpi pudonneet askeleet erottuivat. Yritettiin kiertää loppumatka vaihtoehtoista reittiä Kauhalammin toiselta puolen, mutta reittiä ei ollut merkattu, pitkospuut eivät erottuneet lumen alta ja maisemassakaan ei erottunut selkeää aukeaa polun kohdalla, joten päätettiin tylsästi kävellä loppumatkakin tuttua reittiä - tosin eipä ne maisemat varmaan kovin erilaiset lumen peittämänä olisi olleet lammen toistakaan puolta.

Päivän toisena kohteena oli Lauhanvuoren kansallispuisto. Sinne päästyä alkoi kuitenkin vielä rankempi lumipyry ja polut näytti olevan aikalailla lumen peitossa. Näköalatornikin oli vielä talviteloilla ja alaovi lukittuna, eikä päästy ihailemaan maisemia. Nuori reppureissaaja alkoi käydä kiukkuiseksi ja tuulen yltyessä ilma oli aika kylmä repussa matkaavalle, joten päätettiin jättää Lauhanvuori sen tarkemmin kiertämättä ja suunnata takaisin kotia kohti, todennäköisesti tuo Lauhanvuori onkin kesällä enemmän käymisen ja näkemisen arvoinen.



Talvisesta ja tuulisesta säästä huolimatta kivaa piristystä arjen keskelle toi tämä päiväretki! Kevään tullessa päästään toivottavasti retkeilemään taas ahkerammin.


Kiira, Koda & Kelmi 

torstai 7. maaliskuuta 2019

Talven riemuja

Näitä kauniita, aurinkoisia ja valoisia talvipäiviä ja hankikantoa on jatkunut ilahduttavan pitkään, koirat ovat päässeet nauttimaan vapaana pellolla kirmailusta ja itse olen pitkästä aikaa jaksanut ottaa kameraa mukaan lenkeille, kun vielä työpäivän jälkeenkin ehtii valoisaan aikaan lenkkeilemään. Alla kuvasaldoa poikien riemuista:

 


 


Kiira, Koda & Kelmi

perjantai 1. maaliskuuta 2019

Elämä kahden koiran kanssa

Multa toivottiin jo syksyllä postausta siitä, miten aika riittää yhden koiran sijaan kahdelle ja miten jaan aikaa kahden koiran kesken, erityisesti kun sen normaalin arjen lisäksi aika paljon harrastetaan. Nyt kun Kelmin pentuaika alkaa olla pikkuhiljaa ohi (vaikka sen myöntäminen onkin aika vaikeeta) ja arki sujuu jo aikalailla rutiinilla ja omalla painollaan, voisin hieman kertoa, miten se elämä kahden koiran kanssa meillä on lähtenyt sujumaan.

Keskimäärin voisin sanoa, että reilu puoli vuotta elämää kahden koiran kanssa on sujunut kivasti, Kelmi on sulautunut perheeseen ongelmitta ja Koda on hyväksynyt melko hyvin poikansa perheenjäseneksi. Olen todella tyytyväinen, että nää kaksi tulee näin hyvin keskenään toimeen. Kodalla on keskivertocollieta enemmän dominanssia, joten täysin itsestäänselvyys mulle ei ollut, että se hyväksyy toisen uroksen ongelmitta laumaansa. Sillä on myös tietynlaista epävarmuutta muita koiria kohtaan ja se helposti turvautuu väkivaltaan tilanteessa, joka menee sille epämukavaksi. Se on kuitenkin oppinut selvästi luottamaan Kelmiin ja leikkiikin Kelmin kanssa tavalla, jolla en ole nähnyt sen leikkivän pentuiän jälkeen kenenkään muun kanssa. Ne jahtaa, painii, taistelee leluista ja joskus jopa kirputtaa toisiaan maaten päällekkäin. Ne alkaa olla tasavertaisia ja niiden jahtaus- ja vetoleikit kuluttavat hyvin molempien energiaa, kohottavat (etenkin Kodan) kuntoa ja kehittävät Kelmin fysiikkaa ja motoriikkaa tehokkaasti. Ne alkaa olla myös samaa kokoluokkaakin keskenään, joten ei tarvitse pelätä, että pentu hajoaisi, jos Koda vahingossa leikkiessään juokseekin täysiä päin.


En silti voi sanoa, että kaksi koiraa menisi täysin samalla vaivalla kuin yksi. Molemmat kaipaavat huomiota, aktivoimista ja liikuntaa myös yksilöinä ja sitä haluan niille tarjotakin. Vaikka ajattelen, että koiran paras kaveri monelta kannalta on toinen koira, haluan, että mun molemmilla koirilla on voimakkaampi suhde ja luottamus muhun kuin toisiinsa. Sen takia haluan tarjota molemmille koirille aikaa myös mun kanssa kaksin. Sen vuoksi molemmat pojat pääsevät toisinaan treenaamaan niin, että toinen jää kotiin lepäämään. Sen (ja Kodan remmirähjäämisen) vuoksi ne lenkkeilevät hihnalenkit edelleen pääsääntöisesti erikseen. Ja sen vuoksi ne lenkkeilevät toisinaan myös koirakavereiden kanssa yksinään, toki Kelmi myös sosiaalisuutensa ansiosta omistaa enemmän koirakavereita kuin Koda.

Kelmin ollessa pikkupentu käytiin lenkkejä pääsääntöisesti kaikki yhdessä ja huomasin, että epäilyttävissä asioissa Kelmi turvautui voimakkaasti Kodaan. Jos joku asia jännitti, se tarkisti ensin Kodan reaktion ja päätti sen perusteella, tarviiko hätäillä vai ei. Sinänsä hyvä, koska Kodaahan ei jännitä juuri mikään. Toisaalta yksin ollessaan se saattoi silloin pikkupentuna reagoida hyvin voimakkaastikin uusiin, jänniin asioihin, kun ei ollutkaan Kodaa, johon tukeutua. Joten halusin, että Kelmi oppii toimimaan, ajattelemaan ja kohtaamaan jännittävät asiat itse (tai mun kanssa) ilman Kodan tuomaa turvaa, ja tehtiinkin (ja tehdään edelleen) paljon asioita Kelmin kanssa kaksin. Nyt Kelmi on saanut kohdata mörköiän (vähäiset) mörkönsä pääsääntöisesti yksinään ja hienosti se on niistä selvinnyt. Ja se vaikuttaa kyllä edelleen hyvin tasapainoiselta, fiksulta ja toimintakykyiseltä koiralta, vaikka teini-ikä uhkaavasti lähestyykin.



Toinen koira vaikuttaa toki myös harrastamiseen. Kelmin myötä Kodan treeniaika on vähentynyt, mikä taas näkyy välillä etenkin treenien alkupuolella ylivireytenä ja sähläämisenä, mutta toisaalta pennuntulon ja vähentyneen treeniajan myötä sen motivaatio treenaamiseen on noussut, se on entistä ahneempi, taistelutahtoisempi ja aiemmasta poiketen esimerkiksi lelusta taistellessaan puree kunnollisella koko suun otteella. Toisaalta tuo aikuisen koiran olemassaolo estää mua treenaamasta aivan liikaa tuon taitavan ja hauskan pennun kanssa. Lisäksi kun treeniaikaa per koira on vähemmän, tulee ehkä toisinaan myös suunniteltua treenit aiempaa paremmin.

Kahden koiran kanssa eläessä joutuu kyllä aiempaa enemmän aikatauluttamaan ja suunnittelemaan elämää, muun muassa edellä mainituista syistä, mutta toisaalta monen asian suhteen ne menevät jopa pienemmällä vaivalla kuin yksi - sein saa molemmat treenattua ja lenkitettyä samalla kertaa, joten treenimatkoihin ja metsän reunalle ajeluun kulutettu aika on suhteessa pienempi. Ja mikä parasta niistä todella on seuraa toisilleen ja niiden väliset leikit kuluttuvat energiaa tehokkaammin kuin mitkään lenkit.




Yhteenvetona toteaisin siis, että päivääkään ei ole tarvinnut katua toisen koiran hankintaa!


Kiira, Koda & Kelmi