maanantai 28. tammikuuta 2019

Paimennuksen alkeita

Vaikka nyt talvella paimennustahti on ollut kovin rauhallinen, arkipäivisin kun ei töiltä ehdi valoisaan aikaan laitumelle ja viikonloput tuntuu olevan jatkuvasti aivan täyteen bookattu, ollaan me silloin tällöin kuitenkin käyty lampaita katsomassa sekä Kodan että Kelmin kanssa. Kelmi on syttynyt hyvin hommaan, se tykkää hirveesti paimennustreeneistä, ei millään lähtisi laitumelta pois ja huutaa autossa, kun Koda treenaa. Samalla tuo riiviö kuitenkin jo melko hyvin kuuntelee ohjausta, tosin usein pienen protestoinnin kera, koska olishan se tietysti kivempi tehä just niin kuin ite tykkää.

Vaikka välillä sen keskittyminen tietysti vielä ikään kuuluen herpaantuu ja se lähtee loikkimaan pentumaisesti minne sattuu tai pysähtyy syömään kakkaa, on se keskimäärin kuitenkin hyvin aktiivisesti touhussa mukana. Vaikka se on vauhdikas ja toisinaan kiihtyykin, se on samalla hirveän kiltti ja pysyy luontaisesti aika kivalla etäisyydellä laumasta, toisin kuin Koda, joka mielellään olisi yksi lampaista ja kävelisi lauman seassa. Kelmi kiertää lampaita jo aika kauniilla kaarella ottaen kaikki lampaat mukaan ja selvästi ajatuksenaan koota laumaa just mulle. Viimeisimmissä treeneissä se esimerkiksi pari kertaa haki tosi hienosti lampaat kouluttajan luota mun luokse, eli selvää taipumusta siltä löytyy tähän keräävään paimennustouhuun ja intoa mun kanssa yhdessä tekemiseen.


Kelmille saa paimennuskepillä luotua hyvin "painetta" ilman, että se kuitenkaan negatiivisella tavalla paineistuu. Pienen (tai no, ei oikeesti kovin pienen) protestihaukun kera se taipuu ohjattavaksi, väistää paimennuskeppiä, vaihtaa suuntaansa ja kiertää lauman toiselle puolelle. Kelmi malttoi viimeisimmissä treeneissä myös aloituksissa istua ja odottaa lupaa lähteä liikkeelle, vaikka muuten odottaminen ei tosiaankaan ole sen vahvin puoli. Ainoana miinuksena toistaiseksi on sen äänekkyys, ja voi että kun se onkin äänekäs. Niin paimenessa kuin muussakin kiihdyttävässä touhussa, useimmiten kuitenkin vain asioissa, joissa se on vielä hieman epävarma, joten uskallan toivoa, että ääntely kokemuksen ja varmuuden myötä loppuu. Ja parempi ratkaisuhan se tietysti on haukkua ja samalla suorittaa, kuin mennä toimintakyvyttömäksi ja heittää hanskat tiskiin.

Kelmin kanssa tää paimennuksen aloitus on ollut hyvin erilainen kuin Kodan kanssa aikanaan. Koda oli toki paljon vanhempi (vuoden ikäinen) nähdessään ekaa kertaa lampaita, mutta ihan eri tavalla Kelmi hakee jo hienosti koko lauman laajalla kaarella mukaan ja kokoaa hyvin paljon luontaisemmin laumaa juuri mulle kuin Koda aikanaan, tai ehkä vieläkään. Pohdittiin paimennuskouluttajan kanssa, että koska Kelmi on muutoinkin paljon kiintyneempi muhun kuin mitä Koda, saattaa Kelmillä senkin takia olla paremmat edellytykset  ja taipumukset tähän hommaan. Koda on paljon itsenäisempi kuin Kelmi, ehkä siksi, että se on tullut mulle vasta tärkeimmän sosialistamisvaiheen jälkeen nelikuisena, kun taas Kelmi on ehtinyt jo tärkeimpänä kiintymyskautena pikkupentuna turvautua muhun ihan eri tavalla ja sen takia sillä varmaan onkin tietyllä tapaa enemmän miellyttämishalua. Tai sitten Kelmin pentuikä vain hämää ja perun puheeni parin kuukauden päästä :D





Todella innolla odotan, millainen paimen tästä pennusta kuoriutuukaan! 

Kiira, Kelmi & Koda

maanantai 14. tammikuuta 2019

Toinen koira - mitä on tehty toisin?

Kodan ollessa teini-iässä mietin monesti, mitä olisin tehnyt toisin, jos olisin voinut palata takaisin pentuaikaan. Moni ensimmäisen koiran omistaja pohtiikin varmasti samaa, että toisen koiran kanssa en kyllä sitten tee sitä enkä tätä, niiden sijaan teen enemmän tota. Vaikka Kelminkin kanssa on varmasti tehty monia virheitä, joiden vaikutuksen huomaan todennäköisesti vasta puolen vuoden-vuoden kuluttua, ollaan me monia asioita tehty myös hyvin eri tavalla kuin miten Kodan kanssa tuli tehtyä kolme vuotta sitten. Toki aika suuri vaikutus on pentuajan tekemiseen ollut myös sillä, että Kelmi on alusta asti otettu harrastuskoira-ajatuksella, Kodastahan alunperin piti tulla mulle lähinnä kotikoira ja lenkkiseuraa, mutta toisin kävi. Varmaan joitain juttuja olen unohtanutkin, mutta ajattelin listata teille, mitä kaikkea me ollaan tehty Kelmin kanssa eri tavalla. Olisi kiva myös kuulla muilta, miten te olette toimineet eri tavalla toisen koiran kohdalla verrattuna ensimmäiseen, tai jos toista koiraa ei vielä ole, miten olette ajatelleet toimia?



Koirasosialistaminen

Meidän perheen ihka ensimmäinen koira Jeppe oli hyvin epäsosiaalinen koira. Se ei ollut mitenkään aggressiivinen eikä epävarma, vain hyvin välinpitämätön muita koiria kohtaan. Se ei koskaan isotellut, uhitellut, murissut, räyhännyt tai tuijotellut, mutta ei myöskään koskaan leikkinyt tai edes yrittänyt. Kodan kohdalla mietin oikeastaan vain tuota jälkimmäistä, halusin, että koirani osaa leikkiä muiden koirien kanssa. En kuitenkaan tuntenut juurikaan muita koiranomistajia ja siten loogisin paikka oli koirapuisto. Olin sinisilmäinen, enkä neljäkuista pentua koirapuistoon viedessäni miettinyt yhtään, että sinne tuodaan paljon koiria, jotka eivät sinne kuulu. Ollaan oltu samaan aikaan puistossa esimerkiksi huskylauman kanssa, joka ei tosiaan silloin muistaakseni noin kahdeksan kuukauden ikäistä nuorta Kodaa hyväksynyt laumaansa, vaan yhteistuumin yrittivät sitä alistaa. Ollaan oltu puistossa samaan aikaan myös 3-vuotiaan amerikanakitauroksen kanssa, jonka ainoa tavoite puistoilussa vaikutti olevan narttujen astuminen ja muiden urosten alistaminen. Se oikein kyttäsi portilla, milloin tulee joku hyvä nuori uros kiusattavaksi. Ollaan oltu puistossa samaan aikaan myös shetlanninlammaskoiran kanssa, joka pelkäsi muita koiria melko paljonkin ja Kodan (silloin n. 7 kk) juosten pentuhepulissaan ohi, säikähti niin, että puraisi Kodaa aika kunnolla kintereestä. Ja koska Koda oli reipas, hyvin reipas pentu, ja myös melko vähäeleinen, en ymmärtänytkään, miten raskasta puistoilu sille välillä oli ja se valitettavasti näkyy edelleen. 

Tämän perusteella voitte varmaan uskoa, että Kelmi ei ole yhdessäkään koirapuistossa käynyt, eikä käy. Nyt olen sen verran onnekkaassa tilanteessa, että mulla on paljon hyviä koiraharrastajakavereita, joilla sattuu vielä olemaan hyvin erilaisia koiria, on cottonista bouvieriin, cockerspanielista malinoisiin, kultaisestanoutajasta schipperkeen ja bordercolliesta ja australianpaimenkoirasta walesinspringerspanieliin. Mainittakoon vielä näistä kavereista, että he myös ymmärtävät koiriaan ja osaavat puuttua pennun kannalta epäreiluun käytökseen, mikä ei koirapuistoissa todellakaan ole itsestäänselvyys. Kelmi on siis päässyt vapaana lenkkeilemään monenrotuisten, eri ikäisten ja hyvin erilaisten koirien kanssa. Toisten kanssa se intoutuu kovaan rallatteluun ja toisten touhuja (lähinnä se malinois) seurailee mielummin hieman etäältä, mikä sekin on kovin tärkeä taito oppia.


Ruokailut

Koda sai pentuna ruoan aikalailla aina suoraan kupista, toki mulla sitten oli lenkeillä nameja taskussa, mutta en osannut hyödyntää pennun varsinaista ruokaa koulutusasioissa. Koda sai ruokaa reilusti, siis sillä tavoin reilusti, että se monesti yritti haudata kupin ja loput ruoat pyyhkeen tai maton alle, kun ei jaksanut kaikkea syödä. Tästä voi varmaan jo päätellä, että eivät ne namit ja muut herkut sitten lenkeillä tai koulutustilanteissa oikein palkinneet, kun maha oli jatkuvasti täynnä muutenkin. Ja sen normaalin ruoan kun sai ilman sen kummempia ponnisteluita, turha sitä oli liikaa yrittää muutenkaan. Teini-iässä kun ruoan arvo laski Kodan silmissä muutenkin, olikin sitten vielä astetta hankalampaa, mun onneksi Koda sentään on tosi hyvin lelulla palkattavissa.

Kelmin kanssa olen sitten tämänkin asian suhteen ollut fiksumpi. Kovin montaa ruokaa se ei ole ilmaiseksi saanut, tässä viiden kuukauden aikana ehkä kymmenen. Muutoin ruoka tulee treenin ohessa. Vaikka aamuisin ennen töihin lähtöä olisi vaan aika paljon nopeampaa iskeä sille kuppi nokan eteen, olen pitänyt tiukasti kiinni siitä, että ilmaiseksi ruokaa ei tule ja aina treenataan vaikka vaan yksi kapulan pito tai muutama kaukokäskyjen vaihto. Näin kun olen toiminut, Kelmistä on tullut, tai siis se on pysynyt hyvin ahneena ja tekee kuivien nappuloidenkin eteen vaikka ja mitä.



Hihnakäytös

Koda sai pentuna moikkailla muita koiria hihnassa. Jotenkin mulla oli ehkä sama ajatus kuin tuossa koirapuistoilussa, eli kun niitä koiratuttuja ei ollut, ajattelin, että jollakin tapaa tarvitsee kuitenkin sosialistaa muihin koiriin ja se tapahtui sitten koirapuistoilun lisäksi lenkeillä vastaantulevien koirien kanssa. Ja sehän tietysti näkyy Kodan hihnakäytöksessä edelleen. Koska sittemmin Kodalle on tullut muita koiria kohtaan epävarmuuksia (tai siis alunperin varmaan noista koirapuistojutuista jo lähtöisin), kokee se lenkillä helposti kaikki vastaantulevat koirat uhkana.

Kelmi sen sijaan ei ole saanut hihnassa moikkailla juuri ketään. Nojoo, muutamia yksittäisiä poikkeuksia on ollut, mutta olen yrittänyt parhaani mukaan pitää kiinni siitä, että vapaana saa moikata ja hillua, mutta hihnassa ei saa eikä tarvitse moikata muita. Toistaiseksi sille ohituksen onkin melko helppoa hommaa, vaikka toki vielä treenattavaa löytyy.

Koulutus

Tässä asiassa on hankalinta kyllä verrata Kodaan, koska kuten aiemmin totesin, Kodasta oli alunperin tulossa lähinnä lenkkikaveri, jonka kanssa "ehkä joskus jotain vähän harrastellaan". Mutta Kodan kanssa alettiin oikeasti mitään kunnolla kouluttamaan vasta sen ollessa vajaa vuoden ikäinen. Ei käyty pentukursseilla tai muualla. Aloitettiin arkitottelevaisuuskurssilla muistaakseni toukokuussa, eli Kodan ollessa 11 kuukauden ikäinen teinihirviö ja oppimisen ollessa hitainta mahdollista. Kodan kanssa myös se nopein oppimisen vaihe jäi täysin hyödyntämättä siksi, että Koda asui silloin vielä kasvattajalla ja muutti mun luokse Suomeen vasta 15-viikkoisena. Ajattelin, kuten varmasti moni muukin ensimmäisen koiran omistaja, ettei niin pientä voi vielä kunnolla kouluttaa. Lisäksi sitten kun aloin jotain kouluttaa harrastusajatuksella, koulutin aika paljon houkuttelemalla ja ohjailemalla. Tästä ei kuitenkaan onneksi ole sen kummemmin haittaa ollut, ihan hienosti se on oppinut myöhemminkin ja oppinut myös nopeasti tarjoamaan ja olemaan aktiivinen, kun on vaihdettu koulutusmetodeja enemmän sheippaamisen suuntaan.  

Kelmin kanssa ollaan tässäkin suhteessa toimittu hyvin eri tavalla. Kelmi aloitti tavoitteellisten pentujen tokokurssilla kaksi päivää luovutuksen jälkeen, eli pari päivää yli 7-viikkoisena. Nyt puolivuotiaana se osaa jo paljon enemmän kuin Koda osasi ehkä puolentoista vuoden iässä. Se on koulutettu aika pitkälti tarjoamisen ja positiivisen vahvistamisen kautta ja Kelmi onkin pennusta asti oppinut aktiiviseksi. Tietysti tässä on varjopuolensakin, helposti sitä salamannopeasti oppivan pennun kanssa etenee liian nopeasti tai tekee liian paljon ja unohtaa, että miten vauva toinen vielä onkaan. Mutta ainakin asioita on tehty hyvin eri tavalla koulutuksenkin suhteen kuin Kodan kanssa.



Siinä ainakin muutamia juttuja, jotka olen tarkoituksella tehnyt toisin. Olisi tosiaan kiva kuulla, mitä juttuja te olette tehneet eri tavalla tokan kuin ekan koiran kanssa tai ajatelleet tulevaisuudessa tekevänne? Virheitähän jokainen tekee koiran kuin koiran kanssa, mutta ehkä ne on sitten ekan, tokan ja kolmannen koiran kanssa vähän erilaisia virheitä.


Kiira, Koda & Kelmi