lauantai 17. elokuuta 2019

Kodalle TK2 ja Kelmille RTK1

Toukokuussa Janakkalassa järjestettiin tuplarally- ja tuplatokokokeet, joihin osallistuttiin poikien kanssa. Koda osallistui kahteen avoimen luokan tokokokeeseen, joissa tuomareina oli Ilkka Stén ja Juha Kurtti, ja Kelmi osallistui Taru Leskisen tuomaroimaan alokasluokan rally-tokokokeeseen. Mua jännitti erityisesti tokokokeet Kodan kanssa, edellisistä kokeista kun oli jo kahdeksan kuukautta aikaa ja Kodan keväisen ontumisen ja epämääräisen oireilun takia treenaaminenkin oli jäänyt aika vähälle. Toki siinä sivussa pystyi jännittämään myös Kelmin rallykoetta.

Koko päiväksi oli luvattu enemmän tai vähemmän sadetta ja kaikki kolme koetta järjestettiin ulkokentällä (se toinen rally-toko olisi ollut sisällä). Kodan ensimmäinen tokokoe (tuomarina Stén) aloitti kisapäivän. Meidän lisäksi kisaamassa avoimessa luokassa oli vain malinoisnarttu, joten paikkikseen tuli nollakoirakko. Nollakoirakko oli kromfohrländer -uros, joka tuli kisaavien koirien väliin paikkiksessa. Mua alkoi jännittää entistä enemmän Koda kun ei ole mikään itseään pienempien (uros)koirien fani. Juuri kun oltiin jättämässä koirat, tuo kromfohrländer vielä piti jotain epämääräistä meteliä ja näytti siltä, ettei se jää paikoilleen. Kun liikkurin ohjeesta käännyin, Koda onneksi istuskeli melko rennon näköisenä paikallaan, eikä koko paikkiksen aikana vilkaissutkaan vieressä istuvaa urosta.


Yksilöliikkeet suoritettiin ensimmäisenä, eikä meidän vuoron aikana onneksi satanut. Koda suoritti melkolailla omalla tasollaan, tosin seuraaminen sillä jotenkin rakoili yllättävän pahasti, seuraaminen kun yleensä on Kodan vahvuus. Liikkeiden välissä Koda sääti omiaan ja haisteli, mikä on meille tuttu ongelma aiemmista kokeista. En ole osannut siirtymiä sille opettaa, enkä ole oikein löytänyt hyvää tapaa suorittaa niitä. Paria päivää aiemmin oltiin käyty treenaamassa ruutua turhan pitkällä nurmella ja Koda ei löytänyt ruutuun kertaakaan, joten Kodan aivan täydellinen ruutu sai mut iloiseksi. Lopulta pisteitä kokeesta Kodalle kertyi 293, joka riitti toiseen sijaan, kunniapalkintoon ja tuomarin suosikkipalkintoon, joka jaettiin Janakkalan koirakerhon 25v. juhlakisojen kunniaksi. Eriteltynä pisteet: paikkaistuminen 10, seuraaminen 8,5, liikkeestä seisominen 10, luoksetulo 9, istuminen seuraamisen yhteydessä 9, ruutu 10, nouto 8, kauko-ohjaus 8, este 9,5, merkin kierto 10, kokonaisvaikutelma 9.

Seuraavana vuorossa oli Kelmin rally-toko. Rataantutustumisen aikana alkoi taas sataa vettä ja sen jälkeen satoi hetken aikaa aivan kaatamalla, taisi tulla tässä välissä rakeitakin. Aloin miettiä, että kuivan kevään takia Kelmi ei ollut ehkä kertaakaan edes treenannut sateessa, että mitenhän se suhtautuisi kaatosateeseen. Tehtiin lyhyitä pätkiä parkkipaikalla sen kanssa, eikä sade näyttänyt olevan minkäänlainen ongelma onneksi. Meidän vuorolla kuitenkin sade taas lakkasi ja päästiin poutasäässä rata läpi. Rata oli aika helppo, lähinnä seuraamista eli erilaisia käännöksiä. Käännösten lisäksi vain muutama muu kyltti mahtui radalle. Kelmi oli hieman haahuilevassa mielentilassa. Liekö syynä pitkä odottelu autossa, kovaa vauhtia lähestyvä teini-ikä vai se, että kentän vieressä kohosi rinne, jossa juoksenteli vähän väliä pupuja. Aika paljon sain Kelmiä tsempata, jotta se pysyi seuraamisessa mukana eikä jäänyt touhuamaan omiaan. Liikkeet se suoritti ihan riittävällä tasolla rally-tokoon, mutta itse olisin tietysti toivonut intensiivisempää seuraamista ja nopeampaa toimintaa muutenkin. Loppua kohden se kuitenkin selvästi paransi ja viimeiset seuraamispätkät olivatkin tuttua Kelmiä. Harmillisesti itse möhlin "eteen istu, vasemmalta sivulle" -kyltillä ja tiputin hihnan. Mietiskelin radalta pois päästyämme, että olikohan se hylkäävä virhe. Onneksi kuitenkin vain -10 pisteen tvä. Muuten virhepisteitä tuli radalta -5 p ja lopputuloksena siis ALOHYV 85/100 p ja RTK1.



Kelmin rally-tokon jälkeen odoteltiin Kodan toisen tokokokeen alkua pari tuntia. Tässä välissä sää oli taas mitä hurmaavin, eli vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Kuitenkin taas (mikä tuuri!) sade loppui ennen kuin paikkaistuminen alkoi. Toisessa kokeessa koiria oli avoimessa luokassa kuusi, eli paikkis tehtiin kahdessa erässä. Koda istui reunassa ja suoriutui taas hienon varmasti saaden täydet 10 pistettä. Yksilöliikkeetkin saatiin onneksi suorittaa ilman kovempaa sadetta, mutta Koda ei ollut enää parhaassa vireessä. Seuraaminen rakoili ja erityisesti perusasentoon istumiset oli haastavia ja jouduin antamaan yhden lisäkäskynkin, jotta Koda istui. Tämän vuoksi seuruusta 8,5. Ruutua Koda ei tällä kertaa löytänyt ollenkaan, vaan olisi lähtenyt juoksemaan rinteeseen jänisten tuoksujen perässä, joten ruudusta 0. Muutoin liikkeet oli pitkälti Kodan tasoa ja pisteitä kertyi 280,5 p, mikä oikeutti AVO1-tulokseen ja kolmen avoimesta luokasta saavutetun ykköstuloksen vuoksi saatiin Kodalle TK2-koulutustunnus.

Onnistunut kisareissu molempien poikien kanssa ja kokeiden jälkeen mietitty jo paljon uusia tavoitteita molemmille! 

Kiira, Koda & Kelmi

torstai 20. kesäkuuta 2019

Onnea Kelmi 1 v.

Ihanalle Kelmille tuli ensimmäinen elinvuosi täyteen 18.6.2019. Kelmi on luonteeltaan mun mielestä lähes täydellinen. Se on huoleton, iloinen, utelias, aktiivinen, osallistuva, avoin ja sosiaalinen. Kelmi on energinen, menevä, rohkea, leikkisä ja ahne. Se on nopea oppimaan, miellyttämishaluinen ja palkkautuu helposti niin ruoalla kuin leikillä. Se on keskittymiskykyinen ja mieleltään aika tasapainoinen noin nuoreksi koiraksi, se osaa rauhoittumisen taidon erinomaisesti eikä stressaa uusista jutuista, silti siitä tarvittaessa löytyy hienosti vauhtia ja tekemisen meininkiä. Se on hyvin suoraviivainen, se tekee kuten on opetettu, ei yhtään säädä tai sählää ylimääräistä. Se on hyvin helppo ja kiitollinen koira kouluttaa. Kelmi on koira, joka osaa nauttia elämästä <3



Kelmi ei arastele tai pelkää turhia, se on alusta- ja äänivarma. Jos se jotakin sattuu säikähtämään, se palautuu nopeasti eikä missään nimessä mene toimintakyvyttömäksi. Isänsä tavoin se on hyvin ihmisrakas ja esimerkiksi junior handler -treeneissä lähtee iloisesti taakseen katsomatta jokaisen uuden tuttavuuden mukaan. Ja on se vuoden ikään mennessä ehtinyt päästä kisakoirana mukaan junior handler -kisoihinkin. Vaikka se on kovin ihmisrakas ja tykkää vieraista, se on jollain tapaa Kodaa enemmän mun perään ja on hieman enemmän sellainen kainalokoira.

Kelmin ensimmäinen vuosi on ollut täynnä liikkumista, leikkimistä ja monipuolista treenaamista. Se on päässyt melko pitkälle niin hakutreeneissä kuin metsäjäljelläkin, kisannut rally-tokossa ja syntymäpäivää vietettiin BH-kokeessa. Siinä näkyy selvästi samoja ominaisuuksia kuin Kodassa, ja silti se on osin hyvinkin erilainen isänsä kanssa. Odotan innolla, mihin kaikkeen me Kelmin kanssa vielä ehditäänkään!



Ihanaa syntymäpäivää paras Kelmi!


Kiira, Koda & Kelmi

tiistai 4. kesäkuuta 2019

Riisitunturin kansallispuisto

Kesälomaviikon maanantaille oltiin suunniteltu päiväretkeä Riisitunturin kansallispuistoon. Pidemmät vaellukset tavallaan houkuttelee, mutta koska mukana reissussa on vasta alle vuoden ikäinen Kelmi, retkeilyn suhteen kokematon Lori ja jotenkin vielä epäselvästi ja vaihtelevasti ei-täysin-terve Koda, on mentävä niiden ehdoilla. Ehkäpä ensi vuonna jotain vaativampaa! No mutta, maanantaina aloitettiin aamu hitaasti ja vasta puolen päivän aikoihin startattiin mökiltä kohti Posiota ja Riisitunturia. Matka mökiltä kesti noin 45 minuuttia ja tie oli ihan mukava ajella.

Ajettiin Riisitunturin pääparkkipaikalle, jossa oli parkissa kymmenkunta muuta autoa. Oltiin päätetty kiertää päivän aikana reilun kymmenen kilometrin pituinen Riisin Rietas -rengasreitti. Ilma parkkipaikalla vaikutti viileältä, jonkin verran tuulistakin oli, mietittiin Iitan kanssa molemmat, onko meillä tarpeeksi vaatetta päällä. Tilanne korjaantui kuitenkin jo ensimmäisen sadan metrin kävelyn jälkeen, liikkuminen pitää lämpimänä. Reitti oli pääosin helppokulkuista, osin poluille oli kannettu hienojakoista soraa kulkemista helpottamaan, tosin nousuja ja laskuja tunturireitti tietenkin sisälsi runsaasti. Alusta lähtien reitti lähti kohoamaan ylöspäin, kohti Riisitunturin huippua. Kevät oli vasta alkutekijöissään näin pohjoisessa, koivujen silmut olivat vasta aukeamaisillaan, hyttysiä tai mäkäräisiä ei vielä ollut kiusaamassa kulkijaa.




Kavutessamme kohti Riisitunturin huippua muuttui maisema karummaksi ja puut vähenivät, enää ei ollut tietoakaan palelemisesta. Ohitettiin muutama maisemia ihaileva porukka matkalla huipulle ja pysähdyttiin itsekin pariin otteeseen kuvailemaan upeita maisemia. Noin kahden kilometrin kävelyn jälkeen saavuttiin huipulle, josta avautui hienot näkymät Kitkajärvelle. Ihailtiin hetki maisemia ennen kuin lähdettiin laskeutumaan reitin mukaisesti tunturin toisen puoleista rinnettä takaisin alas. Tunturin juurella kuljettiin pitkospuita pitkin yli suoalueiden, kosteikkojen ja pienien ja vähän isompienkin purojen kunnes saavuttiin ensimmäiselle taukopaikalle, Uusisuonlammen rannalla olevalle laavulle.

Laavulla ei ollut saapuessamme muita ja saatiin tavarat ja koirat laavuun juuri, kun iholle tippui muutama sadepisara. Koda kömpi heti laavun perimmäiseen nurkkaan ja sulki silmänsä, nuoriso jaksoi hetken aikaa sählätä, mutta rauhottuivat nekin lopulta esimerkilliseen taukokäytökseen. Saatiin laavulle pian seuraakin, mutta koirat jatkoivat rauhassa lepäilyä, täytyy kyllä olla ylpeä niistä. Syötiin evässämpylät ja paistettiin makkarat nuotiolla ennen kuin jatkettiin matkaa.

Reitin seuraava osuus oli reilun neljän kilometrin pituinen ja alkoi helppikulkuisella osuudella, jossa kuljettiin Uusisuon läpi pitkospuita pitkin. Tämän jälkeen kiivettiin hieman ylemmäs, Nuolivaaran rinteille ja kuljettiin taas hieman kuivemmassa ja karummassa maastossa. Koirat alkoivat hieman näyttää väsymyksen merkkejä, jäivät enemmän taas haistelemaan ja hieman hidastelivat. Sää oli aikalailla loistava retkeilyyn, poutainen, lämpötila reilu kymmenen astetta, kevyt tuuli viilentämässä ja ohut pilvikerros suojaamassa auringolta. Pian laskeuduttiin vaaran rinteiltä takaisin laaksoon, jossa käveltiin Riisisuon ylittävillä pitkospuilla. Hetken matkaa pitkospuita käveltyämme ja useita puroja ylitettyämme lähdettiin taas kapuamaan ylöspäin kohti Pienen Riisitunturin ja Soilunvaaran huippuja.


Hetken kiivettyämme tultiin toiselle taukopaikalle, Soilun laavulle, josta edellinen porukka oli ilmeisesti vain hetkeä aiemmin poistunut, nuotiopaikalla vielä muutama puu savusi. Saatiin taas koirat lepäilemään laavuun ja ehdittiin laittaa trangialla vettä kiehumaan, kun kaksi muuta retkiporukkaa saapui seuraksemme. Toisessa porukassa oli koira mukana ja siitä huolimatta meidän koirat makoilivat levollisesti laavussa, Koda ja Kelmi nukahtivatkin kunnolla. Keitettiin pastaa trangialla ja juotiin jälkiruokakahvit päälle, istuskeltiin rauhassa ja muut seurueet jatkoivatkin matkaa ennen meitä.

Tauon jälkeen jatkettiin kiipeämistä kohti Pienen Riisitunturin huippua. Polut täällä olivat hieman huonokuntoisempia, tai siis lähinnä märkiä ja mutaisia. Muita kulkijoita ei enää juurikaan näkynyt ja saatiin nauttia omasta rauhasta ja hiljaisuudesta. Koirien voimat olivat selvästi tauon aikana palautuneet ja ne liikkuivat taas innokkaammin. Ne joivat pienistä tunturilammikoista raikasta vettä ja Kelmi kävi jokaisessa lammikossa myös kahlaamassa. Tunturin huippua kohden meidän kaikkien vauhti taas hiljeni, mutta näkymät huipulta olivat kyllä taas kiipeilemisen arvoiset. Huipulta avautui näkymä alas Riisisuolle, jonka poikki olimme hetki sitten kävelleet, kauempana kohosi Nuolivaaran rinteet ja toisella puolella Riisitunturin huiput.

Pidettiin huipulla pieni kuvaus- ja sometustauko ennen kuin lähdettiin taas laskeutumaan. Laskeutuminen tunturista oli itseasiassa rankempaa kuin kiipeäminen, kun koirat vähänkään vetää hihnassa, täytyy laittaa reilusti jalkalihaksia peliin jarruttaakseen menoa. Onneksi koiratkin alkoivat olla vähän väsyneitä useamman tunnin kävelyn jälkeen ja vetäminen oli aika maltillista jo. Oltiin jo päästy koko tunturin rinne alas ja laskeuduttu Riisitunturin autiotuvalle, kun huomasin, että kameran linssinsuojus on tippunut matkasta. Ja ei muuta kuin uudelleen suunta ylöspäin. Koiratkin jo mulkoilivat epäuskoisina, kun käännyttiin takaisin. Vajaan kilometrin verran jouduttiin palaamaan takaisin ennen kuin linssinsuojus lopulta löytyi, ei kuitenkaan jouduttu huipulle asti uudestaan kiipeämään.




Päästiin lopulta takaisin kohtaan, jossa oltiin käännytty ympäri ja koirienkin vauhti taas kiihtyi. Loppumatka Riisitunturin autiotuvalta takaisin parkkipaikalle olikin melko helppokulkuista ja loivaa alamäkeä halki havumetsien. Alkoi itselläkin jo jalka painaa ja polulla oleviin juurakoihin ja kiviin meinasi välillä kompuroida, kun ei jaksanut jalkaa nostaa riittävästi. Kaikki koiratkin näyttivät olevan levon tarpeessa, kun saavuttiin kuuden ja puolen tunnin jälkeen takaisin autolle.

Riisin Rietas oli oikein sopivan pituinen lenkki päiväseltään kuljettavaksi ja sen varrella näki monenlaisia upeita maisemia. Ruuhkaa reitillä ei näin arkipäivänä alkukesästä ainakaan ollut ja koirienkin kanssa kulkeminen oli helppoa. Suosittelen lämpimästi!


Reissut jatkuu!

Kiira, Koda & Kelmi

Tiilikkajärven kansallispuisto

Lauantaina käynnistyi meidän kauan odotettu kesälomareissu Kuusamoon Iitan ja Lori -bortsun kanssa. Lomaa alettiin suunnitella joskus talvella ja vihdoin loman aika koitti. Lähdettiin matkaan Tampereelta lauantaina aamulla, mukana neljä koiraa ja suksiboksi täynnä tavaraa, kyllä pääsi mun perheauto Foordi todelliseen testiin. Ajettiin Iisalmeen, jonne Iitan toinen bortsu Pai jäi hoitoon meidän reissun ajaksi vanhan polvivamman vuoksi. Matka jatkui Iisalmesta Rautavaaraan Tiilikkajärven kansallispuistoon, jossa oli tarkoitus yöpyä ensimmäinen yö. Meillä oli Kuusamosta mökki varattuna sunnuntaista lähtien ja näin saatiin paitsi katkaistua pitkää ajomatkaa, myös yksi yö lisää pituutta lomareissulle.

Saavuttiin Tiilikkajärven Sammakkotammen pysäköintipaikalle kuuden jälkeen lauantai-iltana ja rinkkojen säätämisen jälkeen lähdettiin kävelemään Uiton kierto -nimistä rengasreittiä myötäpäivään. Pitkän ajomatkan jälkeen koirissa oli energiaa ja alkuun meinasi hihnassa kävely olla vähän mälsää, etenkin Kelmin mielestä, joka ei oikeastaan juuri koskaan edes lenkkeile hihnassa. Kelmi on myös vähän ihastunut Lori -bortsuun ja kiltisti polulla kävelemisen sijaan mielummin rymyäisi ihanan bortsuneidin kanssa pusikoissa. Nopeasti Kelmikin kuitenkin rauhottui ja tottui kävelemään meidän tahdissa. Koda sen sijaan meni polkuja kuin vanha tekijä, vaikkakin pitkästä aikaa selässä oleva reppu hieman alkumatkasta ärsytti.




Uiton kierron alkumatka oli melko mäkistä ja kivistä maastoa ja hiki tuli kävellessä nopeasti. Reitti kulki vuoroin järvien rantoja ja vuoroin nousi mäntymetsien keskellä kulkevien harjujen päälle. Kuljettiin reittiä noin puoleen väliin ja poikettiin Venäjänhiekalle, jossa oli tarkoitus viettää yö telttaillen. Satunnaisesti alkoi tippua pisara vettä kasvoille. Ehdittiin kuitenkin Venäjänhiekan upealle hiekkarannalle ennen sateen yltymistä, mutta tuuli oli jo kovempaa sadetta enteilevä. Rannalla näkyi kaksi muuta telttaa ja jäätiin suosiolla hieman syrjempään koiralauman kanssa. Saatiin teltta kasattua ja ehdittiin ruoatkin lämmittää ennen sateen alkua. Kelmi ja Lori pääsivät hieman rallattamaan hiekkarannalle ennen telttaan vetäytymistä, uimaan niitä ei valitettavasti viitsinyt päästää, vaikka olisivat varmasti mielellään käyneet iltauinnilla.

Ruokailun jälkeen kello olikin jo yli kymmenen ja kömmittiin telttaan. Tarkoituksena oli, että Koda nukkuisi teltan absidissa ja nuoremmat ja kokemattomammat retkikoirat Kelmi ja Lori teltan sisällä. Koda ei juurikaan arvosta toisten koirien läheisyyttä ja ajattelin, että se lähinnä stressaantuisi tai hermostuisi ahtaassa teltassa nukkumisesta. Se kuitenkin tunki tilaisuuden tullen päänsä teltan ovesta teltan sisäpuolelle ja lopulta päätettiin päästää Kodakin sisälle nukkumaan. Tiivis tunnelma kolmen hengen teltassa toki oli kahden ihmisen ja kolmen koiran kanssa, mutta läheisyys lämmitti ja viileä yö sujui varmasti meillä kaikilla mukavammin tiiviin tunnelman ansiosta.





Yön aikana satoi osin melko reippaastikin, sadepisarat rummuttivat teltan kattoa ja kosteus hiipi teltan lattian läpi. Koda ja Kelmi molemmat nukkuivat melko rauhallisesti, muutamia kertoja korjasivat toki nukkumisasentoaan tai vaihtoivat paikkaa. Kelmi nukkui teltassa ensimmäistä kertaa elämässään ja aivan ongelmitta, eikä Kodaakaan läheisyys ja ahtaus ahdistanut ollenkaan. Ajattelin, että niillä olisi viileä ja koska mulla oli turhankin lämmin omassa makuupussissani, levitin sen peitoksi ja tarjosin koirien päälle, jotka eivät elettäni juurikaan arvostaneet vaan siirtyivät heti kauemmas musta, teltan viileitä sisäseiniä vasten.

Aamu valkeni hieman pilvisenä, melko viileänä ja tuulisena, enää ei kuitenkaan onneksi satanut. Koirat alkoivat kaivata ulos ahtaasta teltasta. Koirat pääsivät ottamaan hiekkarannalla lyhyet aamuspurtit ja ravistamaan viileän ja kostean yön aikana muodostuneet kankeudet lihaksistaan. Lämmitettiin trangialla aamupuurot ja -kahvit, pakattiin märkä teltta ja muut varusteet takaisin rinkkoihin ja lopulta jatkettiin matkaa noin kymmenen aikaan aamusta.

Uiton kierron jälkimmäinen puolisko oli helppokulkuisempaa kuin ensimmäinen. Heti alkumatkasta ylitettiin hieno silta, josta avautui upeat järvimaisemat. Muutoin sunnuntain reitti kulki lähinnä suoalueita ylittäviä pitkospuita pitkin, joista toisinaan lyhyeksi hetkeksi siirryttiin kulkemaan kuiviin, helppokulkuisiin, tasaisiin kangasmetsiin. Kelmi olisi kävellyt monessa kohdassa mielummin suossa kuin pitkospuita, mutta muutoin käyttäytyi esimerkillisesti. Pian puolen päivän jälkeen, noin neljän kilometrin kävelyn jälkeen saavuttiin takaisin Sammakkotammen parkkipaikalle ja jatkettiin matkaa kohti Kuusamoa.





Jatkossa lisää kesälomatunnelmia!

Kiira, Koda & Kelmi


keskiviikko 29. toukokuuta 2019

ABCD -ottelu

Perinteinen ABCD-ottelu järjestettiin tänä vuonna 12.5. Tuuloksen koirakerhon kentällä ja järjestämisvuorossa oli dobermannit. Kyseessä on siis vuosittain järjestettävä leikkimielinen rotuottelu, jossa kisaillaan pk-tottelevaisuudessa sekä yksilö- että joukkuekisassa. Kisassa on kaksi luokkaa, möllit, jotka suorittavat BH-kaavion ja kisaavat, jotka suorittavat alokasluokan tottelevaisuuskaavion. Rotuina kisassa on airendalenterrierit, bokserit, colliet ja dobermannit. En osaa sanoa, kuinka kauan kyseistä kisaa on järjestetty, mutta ottelu on loistava tilaisuus treenata kokeenomaisesti tottista vieraalla kentällä ja saada vielä suorituksesta tuomarin mielipiteet ja vinkit. Tänä vuonna osallistuin molempien koirien kanssa, Kelmi osallistui möllijoukkueeseen ja Koda kisaaviin. Collieiden kisaavien joukkueeseen ei valitettavasti ollut tunkua ja osallistuin Kodan kanssa, vaikka sen taannoisen ontumisen vuoksi jouduin jättämään esteiden suorittamisen kokonaan väliin.



Kelmi suoritti BH-kaavion tosi hienosti, sen seuraaminen on kyllä ihan omaa luokkaansa, vaikka itse sanonkin. Se keskittyy, on tarkka, suora, tiivis ja suorittaa vielä iloisestikin. Sen seuraamisessa ei ehkä ole niin paljon potkua kuin osa pk-puolen tuomareista haluaisi, mutta sen seuraaminen on kaunista ja varmaa, ja toisaalta sen seuraamisasento on hyvin ergonominen. Se ei ota seuraamisessa enää häiriötä normaaleista asioista, siis ihmisistä tai koirista, se suorittaa henkilöryhmänkin jo todella varmasti. Ei sen tottis silti missään nimessä valmis ole ja virheitäkin tuli. Liikkeestä istumisessa se karkasi mun luokse heti kun käännyin ja varsinaisessa luoksetulossa se yritti tulla suoraan sivulle. Hyvin odotettavissa olevia virheitä, kun ei luoksetulon loppuasentoa ole treenattu ja toisaalta luoksetuloa harjoiteltu nimenomaan niin, että Kelmi odottaa istuen. Paikkamakuussa se pysyi viime metreille asti, kunnes nousi seisomaan ja seisoskeli paikallaan loppuun. Eli kestoa vielä tarvitaan Kelmin paikkamakuuseen ja BH-koetta ajatellen treeniä siten, että joku tekee vieressä luoksetuloa. Kelmi sai lopulta 53/60 pistettä, eli BH-koe olisi ollut tällä suorituksella hyväksytty.





Kodan tekeminen alkaa olla aika kivalla tasolla. Se on pitkäjänteinen ja osaa kyllä tottiskaavion kaikki liikkeet, ainoastaan pienen pientä hiomista koekuntoon. Ja tietysti niiden esteiden treenaaminen täytyy aloittaa ihan alusta ontumisen jälkeen. Paikkamakuussa se ottelussa hieman haisteli ja siitä täytyy päästä vielä eroon, mutta varmasti se paikallaan pysyy. Seuraaminen sillä on energistä ja aktiivista, eikä se enää niin paljoa edistä ja poikita kuin vielä viime kesänä. Jäävien erottelu alkaa toimia, luoksetulo on vauhdikas ja nouto näyttää ihan kohtuulliselta. Vielä luoksetulon ja noutojen loppuasento vaatii treeniä, mutta tähänkin on tullut edistystä viime vuodesta ja nyt jo yhdeksällä kerralla kymmenestä Koda on suorassa. Vaihdettiin perusasentoon siirtyminen selän takaa tehtäväksi ja se on suoristanut Kodan perusasennot hienosti, se on sen verran pitkärunkoinen kaveri, että jäi helposti vasemman kautta sivulle tullessa vinoon. Eteenmenoon haluan vielä lisää vauhtia, mutta ottaen huomioon, ettei tänä vuonna oltu yhtäkään eteenmenoa vielä treenattu, Koda lähti ottelussa melko hyvällä varmuudella kohti kentän päätyä, eteni riittävän suoraan ja riittävän nopeasti ja meni ensimmäisestä käskystä maahankin. Pisteitä Koda sai kaaviosta 64/100, kun esteiden suorittamatta jättämisestä menetettiin jo 30 pistettä, eli aika hyvin! Eiköhän me saada se tälle kaudelle koekuntoon!

Mukana ottelussa möllijoukkueessa oli myös Kodan poika, Kelmin veli Hugo. Ihanaa, että Kodan pojat on päässeet aktiivisiin, harrastaviin koteihin, ja pääsen seurailemaan niiden tekemisiä!




Olen ylpeä ja iloinen molempien koirien suorituksista, eiköhän me tänä kesänä saada Kodalle tulos hakukokeista ja Kelmille hyväksytty BH ♥


Kiira, Koda & Kelmi

torstai 23. toukokuuta 2019

Rally-tokon luokkamestari

Reilu viikko sitten viikonloppuna Nokialla järjestettiin collieiden rally-tokon rotumestaruuskoe. Ajattelin, että tuollainen lähikoe (johon olin myös menossa talkoilemaan) olisi hyvä tilaisuus aloittaa Kelmin kanssa kisaaminen. Lisäksi samana päivänä samassa paikassa järjestettiin toinenkin rally-tokokoe, joten päästiin tekemään kaksi kisasuoritusta samana päivänä. Kelmin kanssa ollaan treenailtu lähinnä tokoa ja pk-tottista, mutta rally-tokon alokasluokassa seuraaminen on niin isossa roolissa ja suoritus sen verran lyhyt, että uskalsin ilmoittautua kokeeseen. Oltiin me muutamia ratatreenejä tehty ja tietysti yksittäisiä liikkeitä treenailtu, että ei me ihan takki auki kisaan missään nimessä lähdetty. Eniten jännittikin suoritus ilman palkkaa ja se, miten Kelmi reagoisi mun jännitykseen.

Rotumestaruuskoe järjestettiin Nokian palveluskoiraharrastajien tavallisen rt-kokeen yhteydessä ja tuomarina oli Minna Hillebrand. Valitettavasti en tajunnut ottaa kisaradoista kuvia, eikä niitä löytynyt vielä ainakaan netistäkään. Molemmilla radoilla oli sama uusi kyltti, jota ei oltu koskaan harjoiteltu, kun olin siinä käsityksessä, että se tulee vasta avoimessa luokassa vastaan. Kylttinä siis tämä "yksi askel seiso, kaksi askelta istu, kolme askelta maahan" -kyltti. Onneksi oli aikaa treenata se muutaman kerran ennen kisasuoritusta.

Ensimmäisessä kisassa, eli rotumestaruuskokeessa Kelmi oli mukavassa vireessä koko radan eikä näyttänyt välittävän mun jännityksestä yhtään. Se suoritti tarkasti ja juuri oikealla mielentilalla rallyyn. Seuraaminen on sen bravuuri ja se sujui loistavasti kokeessakin, mistä olen tietysti super ylpeä. "Yksi askel seiso, kaksi askelta istu, kolme askelta maahan" -kyltistäkin se suoriutui erinomaisesti. Selvittiin rata kunnialla loppuun ja lopulta pisteitä kertyikin täydet 100. Kelmi sai tuomarilta kehuja kauniista ja varmasta seuraamisesta, sekä hienosta keskittymisestä. Vitsit mikä kisauran aloitus Kelmillä. Varsinaisessa NPKH:n kisassa sijoituttiin lopulta ensimmäisiksi ja siten voitettiin myös collieiden rotumestaruuskokeen alokasluokka. Kelmistä tuli siis reilussa kymmenen kuukauden iässä rally-tokon collieiden luokkamestari! Aika jätkä.

Toisessa kisassa tuomarina oli Hannele Pirttimaa ja hieman tylsästi rata oli pitkälle samanlainen kuin ensimmäisen kisan rata. No toki alokasluokan kylttejä ei ihan loputtoman paljon olekaan. Kelmi alkoi jo hieman väsähtää ennen toisen kisan alkua, oltiin oltu koepaikalla jo nelisen tuntia ennen toista kisasuoritusta. Radan alku sujui mukavasti, saksalaisessa täyskäännöksessä Kelmi hieman unohtui matkasta ja taluttimen kiristymisestä tuli -1 p. Aikalailla keskellä rataa oli kyltti, jossa koiran piti muistaakseni vain istua. Tässä kohtaa oli kuitenkin joku haju, johon Kelmi jäi hieman jumiin (ja niin ilmeisesti lähes kaikki muutkin koirat), jouduin tsemppaamaan Kelmiä aika paljon, vahingossa tässä hässäkässä talutin kiristyi ja lopulta Kelmi vielä istui vinoon, tästä kyltiltä tuli yhteensä - 4 p. Loppurata sujuikin taas ongelmitta ja Kelmi paransi loppua kohden. Virhepisteitä kertyi siis yhteensä viisi ja tuloksena toinen hyväksytty alokasluokan tulos 95 pisteellä.



Hieno kisauran aloitus totisesti Kelmiltä! Toivotaan, että sen keskittyminen ja asenne säilyy tuollaisena, tuollaisen koiran kanssa on ilo treenata ja kisata! Seuraava rally-tokon koe meillä onkin jo tällä viikolla, katsotaan saataisiinko Kelmille ensimmäinen koulutustunnus jo hankittua :)


Kiira, Kelmi & Koda

perjantai 17. toukokuuta 2019

Kuulumisia

Joku teistä on saattanutkin jo huomata, että blogin ulkoasua on vähän päivitetty. Ajattelin, että ehkä viimeistään nyt Kelmi ansaitsee pärstänsä blogin banneriin. Josko uuden ulkoasun myötä myös innostuisi tännekin taas kirjoittelemaan. Työt ja opetteleminen kahden koiran kanssa elämiseen ja harrastamiseen on vienyt yllättävän paljon aikaa ja energiaa ja kuulumisten päivittäminen on jäänyt lähinnä instagramin varaan. Kevät on edennyt vauhdilla ja lähes joka viikonlopulle on ollut jotain koiramaista tekemistä varattuna, on ollut näyttelyitä, rally-tokon rotumestaruus, hakuleiriä, hyppytekniikkapäivää, ABCD -ottelua... Näistä omat postauksensa pian!

Harrastuskoiran saappaissa on kevään aikana ollut lähinnä Kelmi, kun Koda on toipunut etujalan ontumisesta ja sairasloman jälkeen lähinnä kohottanut kuntoa pitkillä metsälenkeillä. Koda on edelleen mielestäni hieman toipilas, se ravaa puhtaalla askeleella ja kevyttä laukkaakin menee ihan sujuvasti, mutta täydessä vauhdissa sen etuosan liike jotenkin katkeaa ja se alkaa nopeasti himmailla. Käytiin osteopaatillakin selvittelemässä asiaa, osteopaatin mielestä vika olisi ensisijaisesti takaosassa ja arveli, että talvella liukastumisen seurauksena Kodan vasen takajalka olisi luistanut alta ja lantio kääntynyt tästä vinoon, jonka seurauksena lopulta oikea lapa on kuormittunut ja vaiva näkynyt oikean etujalan ontumisena.


Kodan toipumisen ja mun jonkinlaisen kevätväsymyksen takia ollaan keskitytty pitkälti pitkiin, rauhallisiin metsälenkkeihin ja jätetty treenaamista vähän vähemmälle. Kelmin kanssa ollaan kyllä lenkkien yhteydessä treenattu paitsi tietysti arkitottelevaisuutta luoksetulojen merkeissä, myös vähän esineruutua ja pudotettua esinettä. Kelmi on taitava nenänkäyttäjä, mutta siitä löytyy myös tietynlaista vauhdikkuutta ja räjähtävyyttä enemmän kuin Kodasta ja kun kierrokset nousee, unohtuu se nenä kiinni, eli jatkossa haetaan oikeanlaista tasapainoa näihin harjoituksiin. Muutaman kerran Kelmi on kevään aikana päässyt myös metsäjäljelle ja se tykkää hommasta kyllä kovasti. Se ei tarvitse itse jäljelle palkkaa, oikeastaan se palkka enemmänkin häiritsee, joten ollaan tehty jälkeä lähinnä keppimotivaation ja kepillä palkkaamisen kautta. Kelmillä on toistaiseksi kyllä enemmän vauhtia kuin tarkkuutta, joten saatetaan joutua työstämään jälkeä myös pellolla kesän aikana, saa nähdä!

Odotan jo kovasti kesää, etenkin vesien lämpenemistä, että saa koirille monipuolisempaa liikuntaa metsälenkkien oheen. Tarkoitus on ollut myös huoltaa pyörä siihen kuntoon, että koirien kanssa pääsisi pyöräilemään, mutta en ole muilta kiireiltä ja laiskuudelta saanut vielä aikaiseksi. Lisäksi kesälle suunnitteilla yksi pidempi vaellus-/retkeilyreissu Kuusamoon, useita lyhyempiä retkiä, paljon koiraharrastamista ja ihan vaan elämästä nauttimista.




Keväisin terveisin,

Kiira, Koda & Kelmi

keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Koda sairauslomalla

Reilu kuukausi sitten tokotreeneissä Koda teki hommia korkealla vireellä, mutta aivan miten sattuu - se edisti, poikitti, kiersi kartion sijaan hallin keskellä olevaa tolppaa ja pönttöili muutenkin. Treenien jälkeen kun oltiin ajettu takaisin kotiin ja avasin takaluukun, Koda ontui voimakkaasti oikeaa etujalkaansa. Ontuminen muuttui muutamassa askelessa kevennykseksi ja jatkui keventämisenä seuraavaan aamuun. Tämän jälkeen koirasta ei huomannut, että mitään olisi vialla, ei ontumista, keventämistä tai lyhentynyttä askelta etujalassa. Hihnalenkkeiltiin muutama päivä ja viikonlopun jälkeen lähdettiinkin maanantaina Jennyn ja koirien kanssa Kauhanevan-Pohjankankaan päiväretkelle. Tämän retken jälkeen Koda taas ontui.

Jatkettiin lepoa ja seuraavana päivänä ei ollut taas minkäänlaista ontumista havaittavissa. Lepäiltiin viikon verran, mutta silti heti seuraavan vapaana tehdyn metsälenkin jälkeen Koda ontui, nyt ei tosin mielestäni niin voimakkaasti kuin aiemmin. Yritin jo aiemmin saada peruutusaikaa osteopaatille, mutta valitettavasti vapaita aikoja ei ilmaantunut, joten varasin Kodalle ajan eläinlääkärille. Kavereiden suosituksista varasin ajan Finnoon Evidensian Tiiu Toijalalle, joka on ortopedian lisäksi perehtynyt urheilukoirien vammoihin ja kuntoutukseen. Aika saatiin vasta viikon päähän, mutta lepäiltiin siihen asti ja yritin sillä aikaa itse paikallistaa Kodan kipua. Hieman se näytti nyrpeältä lavan seudun lihaksia hieroessa, mutta jalkoja sai taivutella ja venytellä mielestäni ihan normaalisti, se ei muutenkaan mikään hieronnan, venyttelyn ja vanuttelun suurin fani ole.




Eläinlääkärissä käytiin vihdoin vajaa kaksi viikkoa sitten perjantaina. Tiiu katsoi ensin Kodan liikkeet käynnissä, ravissa ja ympyrällä. Mitään huomautettavaa ei liikkeistä löytynyt, Kodahan oli ontunut viimeksi viikkoa aikaisemmin ja siitä asti taas levännyt. Käsitellessä se ei antanut varpaista tai ranteesta minkäänlaista oiretta, kyynärässä aristi pienesti sisäreunassa kohtaa, johon hauislihaksen jänne kiinnittyy. Kireyttä oli molemminpuolin hauis- ja supraspinatuslihaksissa, oikealla vähän enemmän kuin vasemmalla. Kaularangan taivutteluissa ei mitään ongelmaa tai puolieroa, takajalkoja venyttäessä se vähän pisti vastaan, mutta niin se tekee kyllä muutenkin venyttäessä. Lannerangan tunnustelu oli hieman epämukavaa, mutta muutoin ei poikkeavaa löytynyt.

Koda rauhoitettiin ja laitettiin röntgenkuviin. Kuvattiin ensin olat ja kyynärät, molemmat täysin symmetriset ja siistit, ei muutosta tai selitystä. Seuraavaksi katsottiin ranteet ja varpaat, ei murtumia, nivelrikkoa tai ligamenttivaurioihin viittaavaa. Pyysin samalla selkäkuvatkin, kun Kodalla 2-vuotiskuvissa löytyi T4-5 -nikamavälissä alkava spondyloosi. Tämä spondyloosi oli nyt selkeä siloittuma valitettavasti, mutta muut välit edelleen täysin siistit. Kuitenkaan tämän spondyloosin ei pitäisi ainakaan suoraan etujalan ontumista aiheuttaa.









Röntgenkuvista ei siis löytynyt selitystä ontumiselle. Tokikaan röntgenissä ei kaikkea näy nivelistä ja luista, puhumattakaan jänteistä, lihaksista ja nivelsiteistä. Kuitenkin jos esimerkiksi hauisjänne olisi pahasti revennyt, olisi se todennäköisesti repeytyessään aiheuttanut jotain röntgenissä näkyvää muutosta myös kyynärään. Eläinlääkäriä selvästi harmitti, ettei löydetty nyt yhtä oikeaa selitystä oireelle, mutta sellaista se välillä on. Saatiin kahden viikon kipulääkitys ja ohjeeksi lepäillä vielä pari viikkoa lisää.

Levon aikana Koda on ihan oireeton, vähän tavallista enemmän se ehkä venyttelee ja nyt olen huomannut, että sen selkä on aika jumissa. Ehkä se spondyloosi on kuitenkin epäsuorasti ontumisen takana. Noin keskeltä selkää se ei jalkaan säteile, mutta aina on mahdollista, että spondyloosi on aiheuttanut selkään kipua, Koda on tämän takia säästellyt selkää ja kuormittanut etuosaansa liikaa. Se selittäisi myös, että symmetriset lihaskireydet löytyi myös vasemmalta puolelta. No, ontumisen syy jää toistaiseksi vähän mysteeriksi, mutta mikäli ontuminen vielä toistuu, varataan uusi eläinlääkäriaika ja ultrataan kipeän jalan jänteet läpi. Sitä ennen kuitenkin lepäillään vielä hetki ja käydään osteopaatilla tarkistamassa tilannetta.

Toivotaan, ettei Kodan paranemisessa tule enää takapakkia!

Kiira, Koda & Kelmi

maanantai 25. maaliskuuta 2019

Juniorin treenejä

Kelmi täytti viime maanantaina yhdeksän kuukautta. Hassua, että Kelmi on muka jo juniori-iässä, vastahan se oli pieni pennunpalleroinen. Fiksu juniori se kyllä (toistaiseksi) on, suurimmaksi osaksi jopa oikein esimerkillinen. Pentuajan loppumisen kunniaksi Kelmi oppi reilu viikko sitten nostamaan koipea ja merkkailemaan. Myös tyttötuoksut kiinnostavat jatkuvasti enemmän, mutta samalla se on vielä tosi huoleton vauva - ei stressaa, murehdi tai provosoidu, vaan kaikki ovat sen mielestä kivoja ja ihania kavereita ja haluavat sille vain hyvää. Olenkin tosi tyytyväinen, että Kelmin kanssa ollaan selvitty pentuaika ilman ainuttakaan huonoa koirakokemusta.

Luonteeltaan Kelmi on edelleen hyvin samanlainen kuin pentuna - reipas, avoin, sinnikäs, utelias ja ystävällinen. Se on toimintakykyinen ja rohkea. Selkeää mörköikää sillä ei koskaan ollut kuten ei Kodallakaan, yksittäisiä asioita se on jännittänyt, kuten reilu kuukausi sitten iltalenkillä väärään paikkaan pysäköityä peräkärryä. Kuitenkin se selviää näistä jännittävistä asioista ihan itse uteliaisuudellaan ja on kaikkia jännittäviä juttuja käynyt muutaman sekunnin päästä katsomassa omatoimisesti. Tämän jännittävän peräkärrynkin kyytiin se oli jo seuraavassa hetkessä hyppäämässä.


Omaa tahtoa sillä alkaa olla jo enemmän ja toisinaan meinaa kyseenalaistaa käskyjä. Samalla se on kuitenkin äärettömän ahne ja tekee sinnikkäästi töitä ruoan eteen. Toisinaan Kelmi kyllä turhautuu ja ilmaisee sen ääntelemällä, mutta melko hyvin ollaan saatu tätä tapaa karsittua pois. Kelmi on leikkisä ja aktiivinen, mutta samalla sillä on hämmentävän hyvä keskittymiskyky ja reilu annos miellyttämishalua. Kodaan verrattuna se onkin enemmän "ihmisen koira", se tykkää enemmän läheisyydestä, on luontaisesti enemmän kontaktissa ja hakee tietynlaista hyväksyntää multa enemmän kuin Koda. Sen myötä se on mun mielestä myös hieman ohjaajapehmeämpi kuin isänsä, toisaalta se on vielä kovin nuori ja pentumainen, joten saattaahan se tuosta muuttuakin vielä. 

Kelmin kanssa on mielettömän kivaa treenata, se oppii nopeasti ja tekee iloisesti. Se on treenatessa yhdistelmä pilkettä silmäkulmassa ja ihailtavaa zen -mielentilaa. Se on hyvin suoraviivainen ja tekee enempää stressaamatta, säätämättä ja kyseenalaistamatta, se tekee juuri kuten on opetettu, eikä ota oikeastaan liiemmin häiriötäkään mistään. Tietysti Kelmin kanssa olen itse myös osannut alusta asti tehdä asioita enemmän oikein kuin Kodan kanssa, mikä näkyy oppimisessa ja tekemisessä. Kelmillä on tosi paljon samoja ominaisuuksia kuin isällään, mikä helpottaa kouluttamista ja treenaamista siinä mielessä, ettei ole itse tarvinnut opetella uudenlaista ohjaamista tai juurikaan uusia koulutustapoja. 

Jos jotakin muuttaisin Kelmissä, ottaisin sille hieman lisää potkua ja säpäkkyyttä tekemiseen. Kuitenkin Kelmi vaikuttaa mun mielestä persoonaltaan siltä, että varmuuden kasvaessa sitä potkuakin tulee sen enempää siihen panostamatta. Toistaiseksi Kelmi on myös fyysisesti ja motorisesti vielä hyvin kesken, se kasvaa edelleen ja sen liike on vielä hyvin pentumaista ja löysää, joten varmasti myös kropanhallinnan parantuessa tietynlaista säpäkkyyttä tulee lisää.

Alla kaksi koostetta viime viikkojen treeneistä:






En malta odottaa, että kevät tulee kunnolla, päästään aloittamaan maastotreenit ja päästään ulos treenaamaan. Meillä on tulossa haku- ja jälkileirit, BH-kurssia ja kaikkea muuta kivaa. Tule jo kevät!  <3 

Kiira, Koda & Kelmi

torstai 14. maaliskuuta 2019

Kahden kansallispuiston päiväretki

Suunnitteilla oli tälle talvelle pari yön yli retkeäkin, mutta valitettavasti aikatauluongelmat ja vaihteleva sää (joko -25 pakkasta tai räntäsadetta) ovat ainakin tähän asti pilanneet suunnitelmat yöpyä maastossa. Retkikuumetta on kuitenkin ollut ilmassa jo pidempään, joten melko nopealla aikataululla sovittiin Jennyn kanssa päiväretki kahteen melko pieneen kansallispuistoon. Retkikohteet valikoituivat lähinnä sillä perusteella, että sekä Kauhanevan-Pohjankankaan että Lauhanvuoren kansallispuisto olivat meille molemmille entuudestaan tuntemattomia ja siedettävän ajomatkan päässä päiväretkeä ajatellen.




Lähdettiin liikkeelle maanantaina heti aamusta mukana kolme koiraa ja reppureissaajana Papu -taapero. Aloitettiin Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistosta ja muutaman kilometrin reitistä nuotiopaikalle ja näkötornille. Yöllä oli satanut lähes kymmenen senttiä lunta, joten maisema oli täysin talvinen. Lumen alle peittyneitä pitkospuita pitkin me kaiketi suurin osa matkasta käveltiin ja ympärillä hallitsevana näkynä oli luminen suomaisema, kunhan ensin alkureitin mäntymetsän keskeltä päästiin. Retkipäivänäkin vielä pyrytti hieman lunta ja avarassa maisemassa tuuli melko kylmästi, joten ylimääräistä ei juuri maltettu pysähdellä. Tietysti makkaratauko pidettiin ja laitettiin tulet melko vaatimattomalle tulentekopaikalle - laavu (tai kota) olisi siinä tuulessa ollut mukava ylläri. Koirat viihtyivät hyvin toistensa seurassa, Savu välillä hieman ärähti liian innokkaalle Kelmille, mutta suurimman osan ajasta vaikutti tykkäävän kakarasta.

Eväät maistuivat ulkona - kuten aina. Kelmi ymmärsi hyvin pysyä kaukana nuotiosta, vaikka makkarat varmasti olisivat maistuneet sillekin. Kylmän viiman vuoksi jätettiin eväshetki lyhyeksi ja jatkettiin melko nopeasti ylös näkötorniin ihailemaan maisemia. Koda ja Kelmi jättivät näkötornin jyrkät portaat väliin ja jäivät alas ihmettelemään, mihin kaikki katosivat. Olin iloinen, etteivät ne pyrkineet perässä. Ihailtiin hetki avaraa maisemaa ja harmiteltiin takakantta myöten täynnä olevaa vieraskirjaa, ja Koda ilmestyi ylös torniin. Kai se oli tajunnut, mistä ylhäältä meidän äänet kuului ja lähtenyt kiipeämään. Kelmi oli edelleen jäänyt alas - onneksi. Kahdestaan Koda ja Kelmi juoksemassa jyrkkiä, avonaisia ja lumesta hieman liukkaita portaita... ei ollenkaan turvallisen kuuloinen yhdistelmä.



Jatkettiin matkaa takaisin autolle samaa reittiä. Jossain kohtaa luultiin eksyneemme - tuuli oli ehtinyt puhaltaa aukealta suolta lunta niin, että jälkemme olivat reilussa tunnissa peittyneet lähes kokonaan, vain yksittäiset hankikannon läpi pudonneet askeleet erottuivat. Yritettiin kiertää loppumatka vaihtoehtoista reittiä Kauhalammin toiselta puolen, mutta reittiä ei ollut merkattu, pitkospuut eivät erottuneet lumen alta ja maisemassakaan ei erottunut selkeää aukeaa polun kohdalla, joten päätettiin tylsästi kävellä loppumatkakin tuttua reittiä - tosin eipä ne maisemat varmaan kovin erilaiset lumen peittämänä olisi olleet lammen toistakaan puolta.

Päivän toisena kohteena oli Lauhanvuoren kansallispuisto. Sinne päästyä alkoi kuitenkin vielä rankempi lumipyry ja polut näytti olevan aikalailla lumen peitossa. Näköalatornikin oli vielä talviteloilla ja alaovi lukittuna, eikä päästy ihailemaan maisemia. Nuori reppureissaaja alkoi käydä kiukkuiseksi ja tuulen yltyessä ilma oli aika kylmä repussa matkaavalle, joten päätettiin jättää Lauhanvuori sen tarkemmin kiertämättä ja suunnata takaisin kotia kohti, todennäköisesti tuo Lauhanvuori onkin kesällä enemmän käymisen ja näkemisen arvoinen.



Talvisesta ja tuulisesta säästä huolimatta kivaa piristystä arjen keskelle toi tämä päiväretki! Kevään tullessa päästään toivottavasti retkeilemään taas ahkerammin.


Kiira, Koda & Kelmi