tiistai 25. joulukuuta 2018

Menneitä ja tulevia tavoitteita

Taas yksi vuosi alkaa lähestyä loppuaan ja perinteitä kunnioittaen on siis aika katsoa menneeseen ja haaveilla tulevasta tavoitteiden muodossa. Tälle vuodelle tuli aseteltua paljon harrastustavoitteita, joista suurin osa jäi kyllä täyttymättä, kyseisen tavoitepostauksen voit lukea täältä. Harrastusjuttuja sekoitti Kodan selkäjumit keväällä, kesän paahtava helle ja tietysti tuo pieni riiviö nimeltänsä Kelmi, joka pisti ainakin jollakin tasolla arjen ja harrastamisen uusiksi.

Tokon suhteen olin asettanut tavoitteeksi TK2 -koularin ja voittajaluokan korkkaamisen. Kuitenkin kesällä treenailu jäi niin paljon suunniteltua vähemmälle, että ensimmäiseen avoimen luokan kokeeseen uskaltauduttiin vasta lokakuussa saaden sieltä kuitenkin hienon ykköstuloksen. Muutamaan avoimen kokeeseen olen tämän lisäksi ilmottautunut, mutta joutunut perumaan milloin mistäkin syystä - tullut muuta tärkeämpää ohjelmaa, kisakirja unohtunut toiselle puolen Suomea ja mitä näitä nyt on. Kuitenkin Kodan tekeminen on sillä mallilla, että kunhan sopivat kokeet osuu kohdalle, saadaan varmaan melko helposti tuo koulari haltuumme. Voittajaluokan suhteen on vielä tekemistä, mutta ei sekään enää kovin kaukaiselta tavoitteelta tunnu ja ensi vuodelle asetankin tavoitteeksi TK3 -koularin. Kyllä, olen höpsö kisajännittäjä ja haluan siksi kaikista luokista koularit, jotta itselle sitä kisakokemusta kertyy mahdollisimman paljon. Pidän tosin itselläni oikeuden vaihtaa mieltä, jos voittajaluokka (tai avoin) alkaa maistua puulta.




Rally-tokosta saatiin plakkariin suunniteltu RTK2 -koulari jo maaliskuussa, mutta voittajaluokan suhteen olemme junnanneet paikallamme. Treenienergiat ovat menneet tokoon, hakuun ja Kelmin pentutreeneihin, joten oikean puolen treenaaminen on jäänyt vähälle. Kuitenkin nyt vuodenvaihteessa sääntöjen muuttuessa ja käytösruudun poistuessa aion aktivoitua asian suhteen, treenata oikean puolen kuntoon ja RTK3 -koularitavoite siirtyy siis ensi vuoteen.

Pk-lajeissa tavoitteena oli päästä mukaan collieiden pk-rinkiin ja korkata hakukokeet. Pk-rinkiin päästiin Kodan kanssa mukaan ja ringin kuudesta treeniviikonlopusta oltiin mukana viidessä, joista suurimmassa osassa keskityttiin tottiksen treenaamiseen, mutta mahtui mukaan myös yksi päivä hakuillen ja yksi viikonloppu jäljestäen, jolloin tosin treenaamassa oli Kodan sijasta kolmen kuukauden ikäinen Kelmi. Hakukokeiden korkkaus jäi samoin ensi vuoteen, lähinnä alkukesän selkäongelmien sekä keskikesän helteiden vuoksi. Päästiin kuitenkin lokakuussa osallistumaan kokeenomaiseen hakutreeniin vieraassa maastossa (ilman tottisosuutta) ja sieltä saatiin HK1-koulariin riittävät maastopisteet. Tottelevaisuus on Kodalla tällä hetkellä maastoja paremmalla mallilla, joten eiköhän me sen kanssa ensi keväänä kokeeseen uskaltauduta. Tavoitteena siis HK1 ensi kesälle.

Näyttelyiden suhteen vuosi oli hiljainen, tai siis ainuttakaan näyttelykäyntiä ei Kodalle vuonna 2018 kertynyt. Kesällä lähti turkkikin, joten vielä seuraavaankaan pariin kuukauteen ei tarvitse näyttelykäynneistä haaveilla. Kuitenkin haaveilen edelleen muotovalionarvosta ja suunnittelin tähtääväni siihen Liettuan muotovalion kautta. Kodallahan on siis tällä hetkellä kaksi sertiä Liettuasta, yksi Latviasta, Virosta ja Suomesta, siten yhdellä Liettuan sertillä se valioituisi Suomeen, Viroon, Latviaan, Liettuaan ja Baltiaan ja sen jälkeen Koda saisi "eläköityä" näyttelykehistä.


Muita tavoitteita tälle vuodelle oli Kodan pysyminen terveenä, joka kevään selkäjumia lukuunottamatta sujui hyvin. Kennelyskän ja yhden rajumman vatsapöpön Koda on vuoden aikana sairastanut, mutta ei mitään vakavaa tai eläinlääkärikäyntejä vaativaa. Treenien parempi suunnittelu oli myös tavoitteena ja muistelisin, että keväällä jaksoinkin suunnitella ja pohtia treenejä, sittemmin työpäivien viedessä ohjaajasta suurimmat mehut, on treeneissä menty lähinnä fiilispohjalta, mutta ei kai sekään väärin ole, edistystä ei ehkä vaan tapahdu niin nopeasti. Koirakulujen pienentäminen oli myös tavoitteisiin kirjattu, mutta pennuntulo taloon ei oikein edesauttanut tämän tavoitteen saavuttamista. Oikeastaan lopetin jo hyvissä ajoin ennen pentua koirakulujen kirjaamisen... Tavoitteena oli myös päästä Kodan remmirähjäyksestä eroon. Tämäkin tavoite jäi toteutumatta, mutta käytiin pari viikkoa sitten ongelmakoirakouluttajalla asian suhteen ja nyt ne työkalut ongelman ratkomiseksi saattaa jopa löytyä.

Tavoitteena oli retkeillä ja tehdä pieniä vaelluksia ja tässä tavoitteessa onnistuttiin kivasti. Vuoden aikana on tehty paitsi useita päiväretkiä, myös useampi pidempi retki. Tammikuussa päiväretkeiltiin Isojärvellä ja Laipanmaalla, toukokuussa yövyttiin Repovedellä ja Hossassa ja heinäkuussa Liesjärvellä, loppukesästä Kelmi pääsi päiväseltään naperoretkeilemään ensin Savun kanssa Seitsemiselle ja myöhemmin Kodan kanssa Kolovedelle ja syyskuun loppupuolella vuoden retkeilykausi päätettiin vielä yhden yön Salamajärven reissuun. Ensi vuodelle tavoitteena on päästä kesällä vaeltamaan Lappiin ja retkisuunnitelmaa olen kesäkuulle jo vähän luonnostellutkin. Lisäksi suunnitteilla on useampi yhden yön talvivaellus tammi-helmikuulle.



Kodan osalta ensi vuoden tavoitteet tulikin tuossa jo aikalailla höpöteltyä, mutta sitten olisi vielä tuo Kelmi ja sen tavoitteet. Toki ensisijaisesti toivon sujuvaa arkea ja sitä, että Kelmistä kasvaa terve ja tervepäinen koti- ja harrastuskoira. Lisäksi Kelmi kulkee tietysti Kodan tavoin mukana retkillä ja vaelluksilla. Näiden tavoitteiden lisäksi olen kuitenkin asettanut meille myös jo jotakin harrastuspuolen tavoitteita, tai ehkä enemmänkin haaveita, pentuhan se vielä on ja vaikka sen oppiminen ja kehitys on nyt huimaa, voi teini-ikä yllättää ja tapahtuuhan elämässä yllätyksiä muutenkin. Varovasti kuitenkin haaveilen sen kanssa tokokokeiden korkkaamisesta ja BH-kokeen suorittamisesta ensi vuoden puolella, mahdollisesti myös rally-tokokokeissa käydään pyörähtämässä. Kelmi on ilmoitettu ensi vuodelle pariin näyttelyyn ja niistä toivon lähinnä hyviä kokemuksia ja siedettävää kehäkäytöstä. Kuitenkin harrastuslajien suhteen suurimpana toiveena on, että saadaan vuoden aikana Kelmin kanssa yhteistyö sujumaan saumattomasti, Kelmin työskentelymotivaatio hyväksi ja säilytettyä ilo ja into harrastamisessa. Samalla toivon itse oppivani paljon uutta ja kehittyväni koirankouluttajana.

Eli koottuna tavoitteet/haaveet vuodelle 2019:


Koda: TK2 & TK3, RTK3, HK1, muotovalionarvo ja remmirähjäys (eli ihan samat kuin viime vuonna :D)
Kelmi: Yhteistyö ja motivaatio, TK1 (tai ainakin tokokeiden korkkaus), BH
Yhteiset: Terveys, arjen sujuvuus, Lapin vaellus ja muut lyhyemmät retket


Innolla uutta vuotta odotellen,

Kiira, Koda & Kelmi

tiistai 11. joulukuuta 2018

Ongelmakoira?

Olen tästä joskus aiemminkin kertonut, mutta kerrattakoon vielä, että Kodalla on remmirähjäysongelma. Ongelma alkoi Kodan ollessa puolitoistavuotias ja näin pitkään olen yrittänyt itse hakata päätä seinään sen kanssa. Remmirähjäyksen ja Kodan epävarmuuden tausta on toki monimuotoinen, mutta itse näen ongelman "virallisesti" alkaneen, kun naapurimme kaksi pientä, valkoista koiraa olivat jääneet ulkoilemaan pihalleen keskenään ja pihan portti oli jäänyt auki. Meidän kävellessä ohi, Koda toki hihnassa, ryntäsivät pienet valkoiset vahtikoirat räkyttäen Kodan iholle ja ikävämmän välikohtauksen estääkseni otin Kodaa pannasta kiinni ja jouduin nostamaan hieman ilmaan, ettei se pääse käsiksi pieniin koiriin. Jälkeenpäin ajateltuna todella tyhmästi tehty, mutta mitäpä muutakaan teet tilanteessa, jossa kaksi pientä koiraa tulee vapaana iholle ilman, että omistajaa näkyy missään, ja viisi kertaa isompi koirasi kiihtyy ja alkaa rähjätä takaisin. Tämän jälkeen tismalleen sama tapahtuma toistui parin kuukauden päästä uudelleen (kyllä, samat naapurin koirat) ja tästä alkoi ongelmat.

Ensimmäisen kuukauden ajan Koda rähjäsi jo sadan metrin päästä kaikille itseään selvästi pienemmille koirille. Hiljalleen sain kuitenkin itse tilannetta paremmaksi ja pian enää ohitustilanteet pienten (erityisesti valkoisten ja pareittain lenkkeilevien) koirien kanssa olivat hankalia, tai pihalla aidan takana haukkuvien koirien ohi kulkeminen. Tämän pidemmälle ei kuitenkaan olla päästy, toisinaan ollaan otettu pari pienen pientä askelta eteenpäin ja seuraavassa ohituksessa otetaankin kilometrin verran takapakkia. Ollaan yritetty kaikenlaisia kikkoja, ihan vaan imuttamista ohitustilanteista, rauhoittumista, kosketuskeppiä, Jirka Vierimaan vinkeillä toiminnallista palkkausta ja ihan puhtaasti vaan kieltämistä. Lisäksi olen pyytänyt erilaisissa Facebook -ryhmissä välillä ohitustreeniseuraa, mutta näissä tilanteissa Koda menee sellaiseen treenimoodiin, ettei oikeaan ongelmaan saada tällaisissa treenitilanteissa oikein puututtua. Eikä näistä toimista tai vinkeistä mikään ole lopulta vienyt ohituskäytöstä oikeestaan suuntaan tai toiseen.



Valitettavasti huonoja kokemuksia ohituksista on tullut viime aikoina oikeastaan enemmän kuin hyviä ja siten sitä edistymistäkään ei tietystikään tapahdu. Nykypäivänä niitä hihnassa ja ohitustilanteissa huonosti käyttäytyviä koiria tuntuu olevan aiempaa enemmän, ja toki kaikista vaikeinta on ohittaa remmirähjän kanssa toinen samanlainen. Aika usein juuri ne meille vaikeiden pienten koirien omistajat eivät ymmärrä oman remmirähjänsä kanssa antaa muille tilaa, ja onhan se ymmärrettävää, se parikiloinen räyhä on kuitenkin aika paljon helpompi pitää hallussa vaikkapa fleksin päässäkin kuin kovasti kiihtyvä 30-kiloinen kaveri. Lisäksi ihmiset kovasti haluaisivat tulla ystävällisten koiriensa kanssa moikkaamaan hihnassa ja vaikka Koda osaan koirista suhtautuukin ihan rauhallisesti ja iloisesti, en todellakaan halua tehdä ohituksista yhtään tämän vaikeampaa ja koiralle epäselvempää sillä, että joskus mennään ohi ja joskus ei, tai luoda koiralle ajatusta siitä, että joskus vastaantuleva koira saattaakin tulla yllättäen iholle, oli se kiltti tai ei.

Nyt syksyn pimeinä tunteina ohittaminen on muuttunut entistä hankalammaksi, ennakoiminen on kovin paljon vaikeampaa, kun ei niitä vastaantulevia koiria näe kuin vasta muutaman metrin päästä (please käyttäkää jotain vilkkuvaloja koirillanne), eikä siten ehditä väistämään Kodan kanssa rennommalle etäisyydelle. Lisäksi Kelmin kanssa yhdessä lenkkeillessä Koda on keksinyt, että nyt pitää sitten puolustaa itsensä lisäksi vielä tuota pentuakin ja rähjääminen on entistä voimakkaampaa. Sen vuoksi toki nyt hihnalenkkeilläänkin erikseen, että Kelmi oppii hihnakäytöksen ensin, eikä ota oppia tai vaikutteita Kodasta tässä asiassa.

Näistä takapakeista inspiroituneena sain vihdoin aikaiseksi lähteä Kodan kanssa ongelmakoirakouluttajan vastaanotolle ongelmaa ratkomaan. Monesti olen Tampereelta päin näitä kouluttajia selvittänyt, mutta kehutuille kouluttajille ei ole aikoihin ollut vapaita aikoja. Kertoo ehkä, ettei olla ongelman kanssa yksin. Mulla oli toki myös tietyt kriteerit kouluttajalle. Haluan, että koulutetaan positiivisesti, koska Kodan ongelma on nimenomaan epävarmuus ohitustilanteissa. Enkä siten halua tuoda enää yhtään lisää epävarmuutta tai epämukavuutta koiralle. Toisaalta halusin, että kouluttaja ymmärtää myös harrastuskoiramaailmaa, koska se tausta meillä kuitenkin on ja se näkyy vahvasti myös ohitusharjoituksissa.



Lopulta ongelmakoirakouluttajaksemme valikoitui Sari Paavilainen Nurmijärven Koirakoulu Visiolta. Eilen käytiin Kodan kanssa Sarin yksityisvastaanotolla ja mietittiin yhdessä ratkaisua ongelmaamme. Ensin pohdittiin toki ongelman ydintä, monesti koirien epävarmuudet muita koiria kohtaan syntyvät jo pentuaikana, mutta ilmenevät vasta 1,5-2 vuoden iässä. Koska Koda on mun ensimmäinen oma koira, olen sen kanssa pentuaikana tehnyt (ja varmasti edelleenkin teen) paljon virheitä. Koda oli hyvin sosiaalinen ja reipas pentu, mutta olin lukenut sosialistamisen tärkeydestä ja siitä, että koiranpennun pitää tavata paljon muita koiria ja päästä leikkimään muiden kanssa, eikä silloin vielä ollut samanlaista koirapiiriä ympärillä kuin nyt, joten koirakohtaamiset hoidettiin koirapuistoissa ja moikkailemalla vastaantulevia koiria hihnalenkeillä.

Koirapuistoista Kodalla on aivan varmasti useampikin huono kokemus. Siellä kun välillä käy koiria (ja omistajia), jotka eivät koirapuistoon todellakaan kuulu, muutamia meidän koirapuistokokemuksia mainitakseni esimerkiksi viiden koiran huskylauma, joka ei (yllättäen) hyväksynyt esiteini-ikäistä nuorta Kodaa laumaansa, ja 3-vuotias amerikanakitauros, jonka ainoa tehtävä puistossa oli alistaa jokainen muu uros. Itse en osannut lukea nuorta Kodaa ja sen hienovaraisia eleitä tarpeeksi hyvin, enkä ymmärtänyt, milloin tilanne meni Kodalle epämukavaksi, tai jos joissain tilanteissa ymmärsinkin, en osannut oikealla tavalla puuttua asiaan. Hihnassa muiden moikkailu taas loi pohjaa paitsi toki huonolle hihnakäytökselle, myös koiran oppiessa, että hihnassa ollessaan vastaantulevat koirat pääsevät moikkaamaan, sille, että epävarmuuden iskiessä se kokee kaikki vastaantulevat koirat uhkana. Ja toki Kodan tapauksessa tämä toistunut naapurin koirien "hyökkäys" ja mun toimiminen tilanteessa Kodaa kohtaan epäreilusti oli varmasti se viimeinen niitti.

Puhuttiin Sarin kanssa myös siitä, että Koda on helposti treenimoodissa ohitustilanteita "lavastetusti" harjoitellessa ja mikä näissä tilanteissa on koiralle erilaista kuin niissä oikeissa ohitustilanteissa. Mulla kuitenkin on lenkilläkin samat namit mukana, usein myös treeniliivi. Todennäköisesti kyseessä on lähinnä mun oma mielentila ja asenne. Hihnalenkillä olen varuillani, toivon, ettei mistään nurkan takaa ilmesty yhtäkkiä räyhäävää koiraa ja syke nousee heti, kun tajuan, että nyt täytyy tuosta koirasta päästä ohi. Kyllähän koira tällaiset asiat omistajasta aistii ja niihin reagoi. Seuraavaksi tehtiin suunnitelma, miten edetään. Ajatuksena on, että vastaehdollistamisen kautta opetetaan Kodalle, että se vastaantuleva koira on päivän paras hetki, se tarkoittaa viikon parasta juhla-ateriaa, jolloin Koda jossain vaiheessa alkaa toivomaan, että se räyhäävä koira tulisi vastaan, jotta se voisi tarjota kontaktin ja saada superherkkuja.

Alkuun tätä vastaehdollistamista harjoiteltiin toisen koiran kanssa niin, että naksautin aina, kun Koda katsoi tätä toista koiraa ja Kodan kääntyessä hakemaan multa palkkaa, katosi samalla toinen koira näkyvistä. Eli yritettiin korjata Kodan ajatusmaailmaa siitä, että vain räyhäämällä tuosta uhkaavasta toisesta koirasta päästään eroon. Tämä ajatusmalli on rakentunut Kodan päässä hyvin vahvaksi. Kun yritin harjoitella niiden meidän aidan takana haukkuvien naapurin koirien kanssa näitä ohituksia, ongelmaksi koitui naapurit, jotka juoksivat heti haukkumisen alkaessa kantamaan räksyttävät koiransa sisälle. Eli jokaisen ohituksen jälkeen Kodan rähjääminen vain vahvistui sen palkkaantuessa siitä, että pian rähinän aloitettuansa katosivat vastustajat näkyvistä. Yritin pari kertaa naapureilleni asiasta sanoa, mutta se ei valitettavasti muuttanut heidän toimintaansa. Lisäksi rähjääminen helposti vahvistuu jokaisella lenkillä, jossa rähjäämään asti pääsee, se reaktion aiheuttava koira kun ohitustilanteissa aika nopeasti rähjäämisen alettua katoaa paikalta. Eipä siinä viitsi huudella perään, että pysähtykääs siihen, että saisi koira tarjota rähjäämisen lopettamista ennen kuin karkaatte mihinkään... Ja vaikuttaahan tuo kiihtyvä, riuhtova ja haukkuva 30-kiloinen varmasti monen (etenkin pienen) koiran omistajasta aika hurjalta, että varmasti tekee mieli kipittää koiran kanssa mahdollisimman nopeasti muualle.



Harjoitellessa ensimmäisen koiran (rauhallinen labbis) kanssa Koda oli kuin mikäkin enkeli. Se tarjosi kontaktia, välillä vilkaisi toista koiraa, mutta palasi nopeasti kontaktiin ja oli olemukseltaan rento ja rauhallinen. Aloitettiin kaukaa ja siirryttiin koko ajan lähemmäs. Yksi pieni reaktio Kodalta tässä harjoituksessa saatiin, se hieman vinkui ja nosti häntää kiihtymisen merkiksi, mutta tarjosi nopeasti kontaktia. Kouluttaja naurahti, että tässä on kyllä todellinen ohitusongelma, kun ohiteltiin Kodan kanssa toista koirakkoa Kodan ollessa rauhallisen tiiviissä kontaktissa. Saatiin onneksi harjoituskaveriksi toinenkin koira, pinseri, jolla oli itselläänkin vähän rähjäämisongelmaa. Pinserin kanssa saatiin jo esiin vähän kiihtyneempi Koda, mutta edelleen reaktiona oli vain muutamia falsettihaukahduksia ja jännittyneempi kehonkieli. Sain kuitenkin hyvin naksuteltua oikeissa kohdissa, ensin toisen koiran vilkaisusta ja lopulta myös kontaktin tarjoamisesta. Lopulta seisoskeltiin noin metrin päässä pinseristä ja Koda oli siitä huolimatta aikalailla rennosti.

Saatiin tehtäväksi harjoitella kotona lenkeillä vastaehdollistamista alkuun siten, että naksautan ensin kaiken liikkuvan vilkaisusta - pyörien, kävelijöiden, autojen... Jotta Kodalle tulee käytösmalli tutuksi ensin helppojen juttujen kanssa ja saadaan käytökseen mahdollisimman paljon toistoa. Lisäksi yritetään toisten koirien suhteen hakeutua sopivalle etäisyydelle, jotta saadaan onnistumisia. Saatiin vinkiksi myös kokeilla tuttujen koirien kanssa ohitustreenejä siten, että ensin esimerkiksi leikillä kiihdytän Kodaa, jotta Koda oppii tarjoamaan kontaktia ohitustilanteessa myös silloin, kun sen mielentila on kiihtynyt. Kokeiltiin jo tänään aamulenkillä muutaman kävelijän kanssa naksuttelua ja Kodan reaktio oli mielenkiintoinen. Kun naksautin kävelijän vilkaisusta, muuttui Koda vähän varautuneeksi ja jäi tarkasti tuijottamaan kävelijää selvästi miettien, että onko tässä nyt jotain, mihin täytyisi reagoida. Olen siis varmasti omalla toiminnallani tiedostamatta vahvistanut Kodan reagointia ja toiminut eri tavalla silloin, kun odotan vaikeaa ohitusta.

Uskallan kuitenkin jo hieman toivoa, että näillä vinkeillä päästään puuttumaan ongelmaan ja uskallan itse rohkeammin kohdata Kodan kanssa ohitustilanteita ja pysyä rauhallisena, vaikka Koda reagoisikin. Ongelmahan kuitenkin tunnetusti on useimmiten täällä hihnan toisessa päässä, eikä varmaankaan ole yhtäkään ongelmakoiraa ilman ongelmaomistajaa. Olen ilmoittautunut Kodan kanssa myös lopputalvesta alkavalle Miira Hellsteinin rähjäämätön ja arkailematon koira -kurssille, jossa toivottavasti saadaan sitten niitä meille oikealla tavalla toimivia ohituskavereita ja siten pikkuhiljaa muutettua Kodan käyttäytymismallia. Helppoahan tämän pulman ratkominen olisi, kun kaikki koiranomistajat toimisivat tuolla lenkkipoluilla just niin kuin meidän ohitusharjoituksille ideaaleinta olisi ja jäisivät kiltisti paikalleen seisoskelemaan, kunnes Koda ymmärtäisi, ettei noista hitto vie räyhäämällä eroon pääsekään ja jatkaisivat matkaa vasta Kodan rauhoittuessa ja tarjotessa kontaktia...


Seesteisiä ohituksia odotellen,
Kiira, Koda & Kelmi


Kuvat © Eläinkuvaaja Aino Vakkilainen

maanantai 3. joulukuuta 2018

Maiju Ojamiehen tokokoulutus

Osallistuttiin Kelmin kanssa marraskuun puolenvälin aikoihin PKY:n järjestämään Maiju Ojamiehen tokokoulutukseen. Koulutukseen sisältyi kaksi viidentoista minuutin treenipätkää ja etukäteen sai muutamaa treenattavaa asiaa toivoa. Etukäteen toivoin apuja seuraamiseen ja jääviin, niiden kanssa ollaan eniten junnattu paikoillaan. Tai no, ei voi niinkään sanoa, kun en niiden treenaamista uskaltanut aloittaa oikeastaan ollenkaan. Jotenkin en vain tiennyt, miten lähteä liikkeelle. En edes muista, miten olen Kodan seuraamisen rakentanut ja miten olen sen noinkin hyväksi onnistunut saamaan ilman, että olen oikeasti osannut juuri mitään. Sen sijaan Kodan jäävät on hitaat, se jää kiinni kontaktiin ja hiipii vielä käskyn jälkeen, kun yrittää kynsin ja hampain pysyä kontaktissa ja samalla tehdä kuten käsketään. Samanlaista ongelmaa en toki Kelmille toivoisi, joten en ole uskaltanut lähteä jääviä rakentamaan sille ollenkaan ilman kunnon ohjeita.

Kelmi osaa tulla käskystä perusasentoon ja myös tarjoilee sitä ahkerasti, sen perusasento on jo aika vakio - suora ja oikeassa paikassa, toki toisinaan vielä lipsahduksia sattuu, kropan hallinta kun on mitä on ja malttikaan ei aina kovin nälkäisenä riitä. Näytettiin perusasentoa Maijulle ja lähdettiin siitä liikkeelle ensin nami kädessä, ihan muutamia askeleita, välillä yhtä, välillä kolmea ja Kelmi lähti toki namin kanssa hyvin mukaan. Seuraavaksi Maiju ohjeisti aina välillä siirtämään namikäden hetkeksi kauemmas koirasta ja namikäden kadotessa Kelmin suorasta näköyhteydestä, se korjasi hyvin katseensa namikädestä mun silmiin. Hyvin se myös on oppinut istumaan takaisin perusasentoon, kun mä pysähdyn. Ihan muutama minuutti tehtiin näitä seuraamisen alkeita ja siirryttiin seuraavaan liikkeeseen.



Seuraavaksi treenattiin siis jäävien alkeita, lähdettiin liikkeelle niin, että mä peruutan ja Kelmi seuraa namikättä vähän mun oikealla puolella. Tästä ensin suurillakin käsi- ja vartaloavuilla harjoiteltiin eri asentoja ja niihin pysähtymistä. Ajattelin, että haluan Kelmille opettaa liikkeestä seisomisen pompun kautta. Se on temperamentiltaan aika rauhallinen ja uskon, että pompun kautta liikkeestä seisomiseen saa helpoiten toivottua säpäkkyyttä. Liikkeestä istumisen se hokasi nopeasti ja alkoi heti tehdä nopeasti ja hyvällä tekniikalla, toki käsiapu on vielä suuri. Maahanmeno on vartalonhallinnan puuttumisen vuoksi vielä aika hidas, mutta oikea tekniikka tähänkin löytyi. Kotona koulutuksen jälkeen treenaillessa olen vahvistanut paljon myös näissä asennoissa pysymistä, olen varovasti käynyt "tönimässä" Kelmiä ja palkannut, kun pitää vastaan ja pysyy oikeassa asennossa.

Koska samaa liikettä ei tuon ikäisen kakaran kanssa voi kauaa treenata, eikä meillä (vielä) ole missään liikkeessä oikeasti mitään korjattavaa, ehdittiin treenata seuraamisen ja jäävien lisäksi muutakin. Tehtiin vähän noutoa, merkin kiertoa, pari vauhdikasta luoksetuloa ja näytti Kelmi osaavansa lähes koemaisen tunnarinkin. Kelmi noutaa hyvin, innokkaasti, ottaa kapulasta oikeasta kohdasta ja varmalla otteella kiinni ja lähtee tuomaan mulle, luovutusta ei olla vielä oikeastaan harjoiteltu, vaan tehty lähinnä kahden lelun leikkinä vauhtia palautukseen. Noutoon ei taidettu Maijulta mitään kummempia vinkkejä saada, kun ei siinä ole mitään ongelmaakaan tällä hetkellä. Merkin kiertoa ollaan jumiuduttu viime aikoina tekemään vain myötäpäivään ja tästä saatiin palautetta, pennun kanssa olisi tietysti tärkeää tehdä molempiin suuntiin ja niin mä alkuun teinkin. Saatiin myös vinkiksi kokeilla tarjoamisen kautta sitä, että Kelmi kiertää merkin useamman kerran, myötäpäivään Kelmi älysi nopeasti tarjotakin tällaista toimintaa, mutta vastapäivään joutui pienet aivot hiukan enemmän raksuttamaan. Luoksetuloon ei kuulemma tässä vaiheessa kannata tavoitella enää yhtään lisää nopeutta, pieni pentu pinkoo jo minkä kintuistaan pääsee.




Lopuksi Maiju kysäisi, onko jotain, mitä ei olla vielä treenattu ja pohdinnan jälkeen löytyi ainakin eteenlähetys! Saatiin vinkiksi alkaa opettaa tokon eteenlähetystä seinään liimattavan post-it -lapun ja kuonokosketuksen avulla. Ei ehditty koulutuksessa tätä aloittaa, mutta kokeiluun meni kyllä heti saman päivän iltaruoalla. Hyvät vinkit saatiin niihin ongelmakohtiin, joihin lähdin apuja koulutuksesta hakemaan ja vinkkejä vähän muuhunkin!


Kiira, Kelmi & Koda