torstai 27. syyskuuta 2018

Koirani on pilalla

Hauskaa ja vähän oikeastaan myös surullista, miten paljon yksi turkin leikkaaminen on saanut keskustelua aikaan. Onhan se nyt pöyristyttävää, että tuollaisen koiralle luonnollisen turkin leikkaa pois, kärsii varmasti koira. Ja eihän tuollaista kaksikerroksista turkkia saisi leikatakaan, eihän se sitten toimi kuten pitäisi, eikä ainakaan kasva takaisin. Oi olisinpa edes kokeillut harjata ennen kuin leikkasin (ehkä harjasin aika paljonkin). Tai olisi nyt vähintään pitänyt kokeilla syöttää kookosöljyä tai kysyä jonkun ammattilaistrimmaajan mielipidettä, joka olisi ehdottomasti tietysti estänyt mua leikkaamasta Kodan karvaa. Vähän olisi pitänyt ottaa asioista selvää, ennen kuin tällaista lopullista koiralleni menin tekemään. Tai jos en jaksa pitkäkarvaisen collieni karvaa hoitaa, olisin sitten ottanut sileäkarvaisen! Syytä olisi hävetä.

"Ymmärräthän, että tämä rotu TARVITSEE turkkinsa lämmönsäätelyyn? Puhumattakaan siitä, ettei turkki ikinä kasva takaisin. Se kasvaa elottomana ja villaisena. Olet pilannut koirasi!"


Koda ei siis yrityksistä huolimatta pudottanut keväällä tai kesälläkään pohjavillaansa, ei ole pudottanut aiemminkaan kunnolla. Edelliskesänä Kodan turkki oli kuivunut, todennäköisesti lammastiloilta saatujen sisäloisten takia (lampaankakka on hyvää, nam nam), samoihin aikoihin Koda laihtui kuukaudessa kolme kiloa. Madotuksen jälkeen paino kyllä palautui, mutta karva ei lähtenyt vaihtumaan ja oli siis edelleen kuiva, pohjavilla ei irronnut ja vähän huopaantuikin jopa. Keväällä yritin todella harjata ahkerasti, Koda kävi useamman kerran uimalassa uimassa, pesin ja föönäsin, mutta silti pohjavilla oli ja pysyi. Alkuun toukokuun alussa leikkasin mahanaluskarvat ja tassuhapsut, kuitenkin heinäkuun helteiden alkaessa totesin, että mitä menetettävää tässä on - kuivahtanut, Suomenkin kesään ihan liian paksu turkki. Koda oli kesän superhelteet pirteä ja iloinen, lenkkeili lähes normaalisti ja treenasikin. Turkin myötä lähti myös painoa reilu pari kiloa, ei mikään kevyt kesätakki. Vaikka Koda näyttääkin lähinnä kaljulta piisamirotalta, en ole hetkeäkään katunut turkin leikkaamista. Tasoitin turkin vielä kertaalleen elokuussa ja ilmojen hieman viilennyttyä Koda vähän palelikin ja viihtyi sohvalla peiton alla, ja vaikka karva on nyt lähtenyt hyvin kasvuun, saa Koda iltalenkit käydä jumppapomppa päällä.


© Aino Vakkilainen

© Jenny Söderlund

Ihmeellistä, miten hanakasti pidetään vääristä uskomuksista kiinni. Esimerkiksi siitä, että collien turkki on jotenkin luonnonvalinta, eikä sitä siksi saisi leikata. Hei haloo, ei ole taatusti ollut kaksisataa vuotta sitten yhdelläkään koiralla tollasta turkkia. Tai että turkki ei ikinä, missään tilanteessa kasva samanlaisena takaisin, ja väitti eräs instagram -käyttäjä jopa, että koirani altistuu turkin leikkaamisen takia alopecialle (= sairaus, josas karvatuppi vaurioituu ja koira kaljuuntuu). Toki, on koiria, joille karva ei kasva samanlaisena, koiria, joiden hormonitoiminta on jo esimerkiksi iän myötä muuttunut, eikä karva siksi kasva, tai koiria, joiden omistajat eivät jaksa harjata leikattua turkkia niin, että peitinkarva pääsisi ensimmäisenä kasvavan pohjavillan läpi kasvamaan, tai koiria, joilla on jokin terveydellinen seikka estämässä karvankasvun. Silti tiedän useita turkkikoiria, joiden turkki on ajeltu ja alle vuodessa ihan entisessä pituudessaan, tai kasvanut takaisin jopa paljon edellistä kauniimpana.

"Jos ajat kaksikerroksisen turkin, koiralla on kuumempi ja kun vahingoitat karvaa, saatat altistaa koirasi alopecialle. Karva suojaa kuumuudelta." 


Kaikista paras väite on kuitenkin tämä, että kaksikerroksisen turkin avulla koira säätelee lämpöään, eli kun leikkaat turkin, koiran lämmönsäätely menee rikki ja sillä on paljon kuumempi?! Siis millähän logiikalla? Koira jäähdyttää itsensä kuitenkin pääasiassa läähättämällä, kuten ihminen hikoilemalla. Sen enempää koiran fysiologiaa opiskelematta uskoisin, että koirankin lämmönsäätelykeskus sijaitsee aivoissa, ei suinkaan siinä turkissa. Toki ymmärrän sen, että jos kaksikerroksinen turkki toimii oikein, eli kesää kohden pohjavilla tippuu, toimii peitinkarva suojana aurinkoa ja ötököitä yms vastaan, mutta ei se peitinkarva koiraa kovinkaan viileänä pidä kaikista lämpökamerakuvista huolimatta. Otapa lämpökamerakuva pakkasessa alasti seisovasta ihmisestä vs. pakkasessa talvitakki päällä seisovasta ihmisestä takin päältä. Varmasti on alasti seisovan lämpökamerakuva lämpimämmän näköinen kuin talvitakista otettu, ei se silti tarkoita, että alasti seisovalla ihmisellä lämpimämpi olisi...

Ja kyllä, Koda on paljon rumempi ilman turkkia, senhän nyt tajuaa tyhmempikin. Mutta toisin kuin ilmeisesti näiden neuvoja jakelevien collienomistajien koirissa, mun koirassa on tuhat muutakin asiaa kuin se turkki ja se ulkonäkö, eikä se koira siitä mun silmissä yhtään huonommaksi tai arvottomammaksi muutu, vaikkei karva ikinä kasvaisi takaisin.


Kiira, Koda & Kelmi

maanantai 24. syyskuuta 2018

Salamajärven kansallispuisto

Muutaman viikon takaisen naperoretken aikana innostuttiin Jennyn kanssa suunnittelemaan seuraavaa retkeä. Lopulta kohteeksi valikoitui Salamajärven kansallispuisto Keski-Pohjanmaalla. Salamajärvellä kumpikaan meistä ei ollut koskaan käynyt ja sijainti sopi kivasti yhden yön retkelle, ajomatkaa tulisi jonkun verran, mutta siihen ei kuitenkaan koko päivää kuluisi. Pohjoisempaan päin mentäessä päästäisiin myös vähän Pirkanmaata syksyisempiin tunnelmiin, puhuttiinkin vähän ruskaretkestä, vaikka aika etelässä me sellaista ajatellen oltiinkin.

Mukaan retkelle lähti aikuisten retkikoirien Kodan ja Savun lisäksi kaksi retkinaperoa - Kelminaattori ja ihmisnapero Papu. Naperoiden vuoksi päätettiin hankkia retkelle hieman tavallista enemmän luksusta ja varattiin yöpymistä varten Sysilammen vuokratupa, jonka hintaan sisältyi myös ihana rantasauna. Reitit valittiin myös pikkupirpanoitten jaksamisen mukaan, suht lyhyitä pätkiä helppokulkuisempia reittejä, joiden aikana ei tarvitsisi kiirehtiä.

Matkaan lähdettiin torstaiaamusta kahdeksan jälkeen Jennyn autolla, johon saatiin melko mukavasti ja turvallisesti pakattua kolme koiraa, vauva ja kaikki tavarat. Koda sai jakaa takakontin Savun kanssa ja Savun taannoisen kastroinnin vuoksi urokset eivät mitään kyräilyä saaneet keskenään aikaan - päinvastoin Savu yritti koko reissun mielistellä Kodaa ja Koda liehitellä Savua. Kelmi matkusti etupenkillä mun jalkatilassa ja yllättävän nopeasti malttoi rauhoittua nukkumaan auton lattialle. Matkan aikana pysähdyttiin muutamaan otteeseen, jotta ei olisi nuoremmille matkustajille niin mahdottoman tylsä reissu.




Kuvat © Jenny P / Koiria maalta

Ajantaju unohtui matkaa tehdessä, mutta oltaiskohan me kahden aikaan oltu Salamajärvellä Koirasalmen parkkipaikalla. Lähdettiin kävelemään Jennyn valitsemaa Pahanpuron lenkkiä, joka lähti Koirasalmelta kiertäen ensin Pienen Koirajärven ympäri ja jatkaen kohti Salamaperän luonnonpuistoa. Reitti oli alkuun hieman sekavasti merkattu, luontoon.fi -sivuston mukaan vihrein täplin, mutta alkupätkän merkit olivat kuitenkin valkoisia ja lähtöpaikalta puuttui kokonaan reittiviitat. Löydettiin kuitenkin oikealle reitille ja maisemien puolesta oli kyllä hyvä valinta. Käveltiin alkuun suomaisemassa pitkospuita Pienen Koirajärven lainehtiessa vieressä kunnes kilometrin käveltyämme polku upposi rehevään metsään. Matkan varrella näimme pirunpeltoja ja tervahautoja, kävelimme paljon pitkospuilla, palelimme hieman kovassa tuulessa ja kuvasimme paljon. Reitin puolessa välissä istahdimme kaatuneelle puunrungolle syömään välipalaa, kun reitin varrella ei ollut varsinaista taukopaikkaa. Tuuli kävi voimakkaammaksi ja jossain kuului puu kaatuvan, jatkoimme ripein askelin matkaa. Matkanteko alkoi tuntua työläältä, polku oli kivikkoinen, jalka ei meinannut enää nousta ja vähän väliä meinasi kompuroida kivikossa.

Loppumatkasta ohitimme pitkospuilla pariskunnan koiran kanssa, Kelmi alkoi väsähtää ja hoiperteli välillä kuin humalainen. Pennun onneksi saavuimmekin melkein heti väsymyksen yllättäessä takaisin Koirasalmelle, torstain reitillä pituutta oli seitsemän kilometrin verran. Koirasalmelle oli avonaiseen kotaan oli kyhätty nuotiopaikka. Harmillisesti eräs pariskunta oli majoittunut heti kodan viereen kahden melko vahtiviettisen koiransa kanssa ja kaikkien mielenrauhan säilyttämiseksi Koda ja Savu saivat makkaranpaiston ajaksi mennä autoon lepäilemään. Kelmi pääsi kotaan haistelemaan makkarantuoksua, mutta reissuväsymys oli nälkää suurempi ja pentu nukahti sekunneissa.






Makkarat syötyämme kello tuli jo kuusi ja jatkoimme autolla matkaa kohti Sysilampea. Sysilammen parkkipaikka oli vain muutaman sadan metrin päässä vuokratuvalta, joten saatiin yökamppeet kivuttomasti kannettua tuvalle. Perillä odotti kuitenkin yllätys, nimittäin tuvan ympäristö oli rakennustyömaa. Paikalla oli muutama traktori, maassa lautoja ja muutenkin ympäristö hyvin epäsiisti. Hassua, ettei tästä ollut missään mainintaa, eikä tupaa varatessanikaan tällaisesta ollut puhe. Itse vuokratupa oli kuitenkin siisti ja viihtyisä, tosin melko pieni kahdelle aikuiselle, vauvalle ja kolmelle koiralle. Rantasaunaan sen sijaan olisi mahtunut isompikin perhe iltapesulle.

Laitettiin sauna lämpeämään ja keitettiin trangialla pastat. Koirillekin maistui ruoka. Saunomisen ajaksi Kelmi sai jäädä tupaan nukkumaan ja Koda pääsi ylälauteelle lämmittelemään, tekipä muuten hyvää tuulisen ja odotettua viileämmän päivän jälkeen päästä saunaan. Saunan jälkeen paistettiin vielä tuvan kaasuliedellä letut ja keitettiin trangialla kaakaot ennen nukkumaanmenoa. Koda asettui varovasti kerälle ihmislapsen viereen alasängylle. Vuokratuvan kanssa samassa rakennuksessa oli myös autiotupa, joka pysyi myöhään iltaan asti tyhjillään. Koska vuokratuvassa tunnelma olisi ollut kovin tiivis, siirryttiin lopulta Kodan ja Kelmin kanssa autiotuvan puolelle nukkumaan.

Yö sujui rauhallisesti, kerran käytin Kelmin pissalla yöllä, kun satuin heräämään. Autiotuvassa oli melko viileää, molemmat pojat saivat nukkua jumppapompat päällä. Aamulla seitsemän aikaan heräiltiin ja aamun aikana pihalle oli ilmestynyt maastoauto peräkärryllinen puutavaraa mukanaan. Pian alkoi myös traktori ja moottorisaha (tai ehkä sirkkeli?) pauhaamaan, se siitä luonnonrauhasta. Ei kuitenkaan annettu rakennustyömaan häiritä sen enempää, vaan syötiin aamupalat kaikessa rauhassa. Koirat olivat kaikki ilmeisen hyvin levänneitä, energiavarastot olivat kaikilla taas täynnä. Aamiaisen jälkeen rakennustyömaakin hiljeni. Yksinäinen kanssaretkeilijä saapui tuvan tulentekopaikalle istuskelemaan, kun oltiin tekemässä lähtöä. Koirien poseeratessa Jennyn kameralle, pyysi kanssaretkeilijäkin lupaa ottaa koirista kuvaa, sen verran huvittavia ne taisivat olla rivissä tottuneesti tönöttäessään.

Jatkoimme matkaa auton kautta Pakosuon kierrokselle, autoon jätettiin ylimääräiset kantamukset, jotta lenkki sujuisi rennommin. Pakosuon kierros kulki suurimmaksi osaksi pitkospuita suoalueiden yli poiketen välillä metsään, itseasiassa hyvin samantapaista maisemaa kuin Patvinsuolla. Reitti oli helppokulkuinen, poluilla ei ollut sellaista kivikkoa kuin edellispäivän reitillä. Kelmi oli taas virkeä ja kulki reippaasti mukana. Taas eräitä pitkospuita kävellessämme kuului takaa huutoa, tuvalla tapaamamme kanssaretkeilijä oli huomannut mun repusta pudonneen vesipullon ja poiminut mukaan. Koska retkeilijä oli jo tuvalla rapsutellut Kodaa, uskalsin antaa lassielle tehtävän. Koda lähti reippaasti juoksemaan pitkospuiden toiseen päähän, muutaman hetken retkeilijää ihmeteltyään ja rapsutuksia kerjättyään nappasi täyden vesipullon mukaansa ja kipitti takaisin luoksemme.



Perjantaikin oli tuulinen päivä. Pitkospuille kantautui tuulen mukana varmasti kaukaakin suolta riistaeläinten hajuja, Koda ja Savu suurina metsästyskoirina haistelivat kuonot ylhäällä ilmaa vähän väliä. Kelmi lähinnä katseli muiden menoa ja yritti mallioppia kaikenlaista. Savu oli Kelmin mielestä kovin kiva, mutta Savu itse taisi lähinnä ajatella, että pentu on hänen ja Kodan romanssin kolmas pyörä. Pakosuon kierros oli nopeakulkuista, eikä kuviakaan varten tullut pysähdeltyä niin paljon kuin edellisenä päivänä, joten oltiin jo puolenpäivän aikoihin takaisin autolla. Muita kulkijoita ei perjantaina tullut vastaan.

Oltiin edellispäivänä päätetty, että takaisin päin ajaessa poiketaan vielä Pyhä-Häkin kansallispuistossa pienellä retkellä, kun kerran lähistöllä oltiin. Pyhä-Häkille ajeltuamme parkkipaikalla oli useita autoja, synkät pilvet enteilivät sadetta ja ilma tuntui viilenevän, myös ihmislapsi alkoi olla hieman kiukkuinen kaikesta autossa ja kantorepussa istuskelusta. Parkkipaikalla hetken pyörittyämme ja kuvailtuamme alkoi tihuttaa vettä, joten päätettiin jättää reitit kiertämättä ja jatkaa samantien kotia kohtia. Ehkä toiste päästään tutkailemaan tätäkin kansallispuistoa hieman enemmän kuin parkkipaikan verran.

Retki oli kaikinpuolin onnistunut, koirat tulivat loistavasti toimeen, Koda oli tottuneesti ja nätisti vauvan kanssa, Kelmikin yritti kovasti, mutta välillä sen olisi tehnyt selvästi vain mieli haukata ihmislapsen pientä nenää. Reitit olivat sopivan pituisia pienimmillekin tassuille, luonto oli muuttunut jo osin ruskan väreihin ja maisemat olivat näkemisen arvoisia. Myös Sysilammen vuokratupa oli rakennustyömaasta huolimatta melko mukava paikka yöpyä ja rantasauna jo vähän liiankin luksusta. Minnehän sitä seuraavaksi lähtisi?







Kiira, Koda & Kelmi

tiistai 18. syyskuuta 2018

Kelmille tokopohjia ja Kodalle kokeenomaisempaa

Tänään päästiin heti aamupäivästä treenailemaan Jennyn ja koirien kanssa tokojuttuja. Koda teki liikkuroituna tokon avoimen luokan liikkeet läpi pienien välipalkkojen ja muutamien korjaussarjojen kera. Menin ilmoittamaan Kodan lokakuun alun kokeeseen ja iski heti pakokauhu, eihän se osaa vielä mitään ja kaikki ihan kesken! Ja Kelmi teki tottakai pentuhömpöttelyä, tarjoamisen kautta kaikenlaista kivaa kapulanpidosta perusasentoon ja merkin kiertoon ilman huolta huomisesta.

Kodan liikkeet meni ihan siedettävästi, seuruussa keulii, perusasennot tästä syystä ainakin alkupätkän pysähdyksissä vinoja ja seuruun peruutus on sille hirveän hankalaa edelleen. Olen vaihtanut täyskäännöksen saksalaiseksi (samoin kuin sivulle tulon selän takaa), helpottaa tuon pitkärunkoisen koiran tekemistä. Ruudun löytäminen vaatii vielä välillä ponnisteluja ja ruudun ja kierron erottelu on aina ihan yhtä vaikeeta ja tuskasta. Hyppy, nouto, luoksetulo ja jäävät sujuu mielestäni kohtuullisen hyvin. Kaukot tahmaa, kuten aina, ja toinen maasta istumaan nousu lipsahtaa helposti seisomiseksi, ei tosin tällä kertaa ja muutenkin saanut sitä ongelmaa jonkin verran korjattua. Paikkaistuminen menee ihan kivasti, ainakin ilman mun jännittämistä, koetilanteessa varmaan taas ihan uudet kuviot. Vielä ehtii muutaman kerran treenailla ennen koetta ja sitten vaan toivotaan parasta!





Kelmi taas on hirveän pätevä kakara. Sen kanssa on älyttömän kivaa tehdä, se on ahne kuin mikä ja vaikka välillä "epäonnistuisikin", jaksaa kyllä yrittää uudelleen. Pientä turhaumasta johtuvaa vinkumista silloin tällöin esiintyy, mutta nopeasti sisuuntuu ja jatkaa äänettömästi yrittämistä. Suurimpia edistysaskeleita on otettu nyt kapulanpidon ja kaukokäskyjen kanssa, tai eihän ne nyt mitään kaukokäskyjä vielä ole, mutta asennonvaihdoksia.

Oltiin pari viikkoa tilanteessa, jossa Kelmi otti innokkaasti kapulan suuhunsa, mutta sylkäisi melkeinpä samantien pois, jotta tilaa suussa olisi palkalle. Jalosen Mika sanoi viime viikon pentutokossa, että vähintään viisi sekuntia tulisi koiran pitää kapulaa, jotta sylkäisyvaihe ei vahvistu pitämisen sijaan. Tätä sitten työstettiin viime viikko. Kelmin oli alkuun hankala tajuta, mitä siltä halutaan. Kun ei palkkaa tullut pelkästä kapulan nappaamisesta suuhun ja pois sylkäisystä, päätti se hyvin päättäväisesti kokeilla kapulasta luopumista. Lopulta jouduin hieman auttamaan ja Kelmin napatessa kapula pidin toista kättäni sen leuan alla "tukena". Muutama toisto näin ja pentu tajusi, mistä on kyse. Nyt kapula pysyy suussa mälväämättä jo toistakymmentä sekuntia ja saa pentua samalla jo vähän häiriköidäkin. Kapulan nappaaminen on selvästi tämän myötä heikentynyt, mutta sen saa korjattua myöhemmin, kun idea pitämisestä on selkeä.

Kaukokäskyjä lähdettiin Mikan vinkistä rakentamaan kuonokosketuksen avulla. Kelmille tuntuu sopivan paremmin pitää takajalat paikallaan vaihdoissa, joten sillä toistaiseksi ainakin mennään. Reilu viikko sitten tuo ei osannut oikein namihoukuttimellakaan mennä istumasta maahan, mutta nyt kuonokosketus apunaan tapahtuu istu-maahan-istu -vaihdot jo aika näppärästi, erityisen näpsäkästi Kelmi nousee maasta istumaan. Myös muita asennonvaihtoja ollaan harjoiteltu, jotta ne iskostuisi lihasmuistiin jo pentuna.



Ollaan alettu treenata myös tunnaria. Kuten Kodalle, myös Kelmille tein alkeet tulitikulla, josta on katkaistu sytytyspää pois. Ensin Kelmi etsi vain tulitikkua, kun tämä sujui, lisäsin hajuttomat tunnarikapulat mukaan ja tämän luonnistuessa vaihdoin tulitikun tilalle hajustetun kapulan. Hajuttomien kapuloiden kanssa tunnari sujuu jo lähes ongelmitta, mutta vieraan ihmisen hajuiset häiriökapulat aiheuttavat vielä suurta hämmennystä pienen pennun päässä. Onneksi meillä ei missään liikkeissä ole vielä käskysanoja, jolloin erehtyminen ei haittaa mitään. Muutamia onnistumisia on nyt saatu myös vieraan hajuisilla häiriökapuloilla ja Kelmin tuntien tämäkään asia ei ole ongelma enää ensi viikolla.

Ollaan myös treenailtu perusasentoa niin vasemmalla kuin vähän oikeallakin puolella, lisäksi muutamia askeleita seuruuta ja käännöksiä molempiin suuntiin. Tarkoitus on jatkossa vahvistaa takapään käyttöä tasapainotyynyllä ja etujalkatargetilla, mutta toistaiseksi ei riitä Kelmillä ajatus tekemiseen, jos pitää miettiä montaa asiaa (= etutassut tasolla ja takatassut liikkeessä) samaan aikaan. Lisäksi treenisettiin kuuluu tällä hetkellä kosketusalusta yleensä yhdistettynä ruutuun, eteenmenon alkeet kuonotargetin avulla ja merkin kierto. Treenaamisen lisäksi yritän myös muistaa päivittäin leikkiä Kelmin kanssa, mutta toistaiseksi vielä ruokapalkka voittaa leikit.

Alla videolla tämän päivän treenailuja, saa antaa vinkkejä ja kommentteja, jos tulee jotain mieleen!



Syksyisin terveisin,

Kiira, Koda & Kelmi


kuvat ja videot Jenny Söderlund

tiistai 11. syyskuuta 2018

Kelminaattori 12 viikkoa

Yleensä pentuajan sanotaan menevän tosi nopeasti, ja on aika siis tavallaan mennytkin nopeasti, mutta silti vaikea uskoa, että tuo pieni piru on muka vasta 12 viikkoa! Koda tuli mulle vasta muutamaa viikkoa vanhempana, noin 15-viikkoisena, joten ehkä senkin takia tuntuu, ettei Kelmi voi olla noin vauva enää. Eilen käytiin sen kanssa vasta ensimmäisillä rokotuksillakin, ja se on jo ehtinyt käydä useamman kerran hakutreeneissä, tehdä esineruutua, mökkeillä, ajaa pari vauvajälkeä ja ilmaista jo keppejäkin, aloittaa tunnistusnoudon treenaamisen, päiväretkeillä kahdessa eri kansallispuistossa, juosta ruutuun monen monta kertaa, kuulla kentällä laukauksia ja hypätä pää edellä soutuveneestä järveen, noin muutamia mainitakseni. Kaiken hienon lisäksi se toki myös komentaa, puree nenästä,  maistelee laturinjohtoja, repii vaatteista ja ärsyttää Kodaa.

Kelmi on edelleen hirveän reipas ja avoin pentu, lisäksi se toistaiseksi vielä totteleekin varsin hyvin. Se oppii nopeasti, on jatkuvasti ahneempi ja sen naskalihampaat päivä päivältä terävämmät. Toistaiseksi Kelmi on kasvanut tasaisesti, vaikka kasvaneen karvapeitteen takia näyttää tällä hetkellä vähän pallon ja piikkisian risteytykseltä. Kelmi on motorisesti taitava ja vauhtia sille tulee lisää silmissä. Hakutreeneissä varsinkin konkretisoituu hyvin jalkojen kasvu, kun maalimiehet voi joka kerta laittaa edellisiä treenejä kauemmaksi ja silti matka maalimieheltä keskilinjan kautta toiselle sujuu kerta kerralta nopeammin.

Sisäsiistiksikin tuota melkein uskaltaisi alkaa sanomaan. Se nukkuu yli kahdeksantuntiset yöunet ilman vahinkoja ja päivisinkin vain yhdet pissat viimeisen viikon aikana tullut sisälle. Energiaa sillä on vaikka kuinka ja hieman kauhistuttaa, millaista tuhoa tuolla energiamäärällä saa aikaiseksi sitten, kun mun täytyy loman loputtua päivät töissä. Naapureiden riemuksi se yleensä keksii nukkumaanmenoaikaan kauheasti kaikkea kivaa askartelua (esimerkiksi lämpöpatterin pureskelua, kuuluu varmasti kivasti naapuriin) ja yrittää komentaa kovaäänisesti, jos sitä kielletään. Yksinollessaan se osaa olla onneksi rauhassa ja ihan hiljaakin, ei ole ensimmäisen viikon jälkeen yhtään huutanut perään yksin jäädessään.

Mitä tulee kaikenlaiseen sosialistamiseen ja totuttamiseen, Kelmi kulkee oikeastaan mukana siellä missä Kodakin. Se on päässyt tutustumaan mun kavereiden kivoihin, ystävällisiin ja reiluihin koiriin, lenkeillä pyritään ohittamaan niin koirat, kävelijät kuin pyöräilijätkin ilman sen kummempaa reagoimista. Lapsia se on päässyt moikkaamaan niin meidän serkkutapaamisessa kuin aamulenkkipolkumme varrella olevassa leikkipuistossakin. Tarkoitus on toki vielä käyttää sitä mahdollisimman monipuolisesti erilaisissa paikoissa, mutta tuntuu, että kaikki sellainen tulee aktiivisen arjen ja kaupungissa asumisen mukana aika luonnostaan. Meillä on muun muassa parhaillaan joku lämpöputkiremontti käynnissä kotikadullamme ja meteli on sen mukainen (on useampaa kaivinkonetta, katujyrää, kuorma-autoa jne...), eli erikseen ei tuota kyllä ääniin tarvitse totuttaa :D




treenikuvat © Jenny Söderlund

Kelmi on tosiaan päässyt mun loman ansiosta myös treenailemaan ahkerasti - toki lähinnä pieniä pätkiä kerrallaan ja olen yrittänyt panostaa määrän sijasta kuitenkin laatuun. On tehty tarjoamisen kautta noutoa, kapulanpitoa, tunnistusnoudon alkeita, kosketusalustan avulla ruutua, merkin kiertoa, perusasentoa, siitä liikkeelle lähtöä sekä seuruuttamista imuttamalla. Kelmi on käynyt syömässä nappuloita jäljeltä ja viimeisimmällä jäljellä oli jo pari keppiäkin, jotka pentu hienosti huomasi jäljentekijän hajuisiksi. Esineruudun alkeita ollaan tehty, hetsattu esineillä ja viety monta esinettä muutaman metrin päähän, oon palkannut heti esineiden bongaamisesta ja sheippaillut nostamaan ja tuomaan niitä mulle päin. Myös metsälenkeillä olen tiputellut esineitä ja palkannut, kun Kelmi käy niitä ihmettelemässä ja nostamassa suuhunsa. Hakutreeneissä Kelmi on päässyt vapaasti risteilemään ja syömään iltaruokansa keskilinjan molemminpuolin kyykyssä olevilta maalimiehiltä. Itse vain liikun keskilinjaa eteenpäin, käännän rintamasuunnan kohti seuraavaa maalimiestä ja Kelmi viilettää täyttä pentulaukkaa kohti seuraavaa ruokkijaa. Aivan ihana treenata koiraa, joka on tyhjä, valkoinen taulu, joka sisäistää kaiken ja imee tietoa itseensä kuin pesusieni vettä. Koiraa, jonka ei todella tarvitse osata vielä yhtään mitään, joka silti osaa tarjota jo yhtä ja toista ja itsevarmalla otteella touhuaa kaikenlaista.


Iloisen ja touhukkaan pentuarjen keskeltä,

Kiira, Koda & Kelmi

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Päiväretki Koloveden kansallispuistossa

Tiistaina lähdettiin mökiltä käsin molempien koirien kanssa päiväretkelle Koloveden kansallispuistoon. Kolovesi on lähinnä vesitse koettava kansallispuisto saarineen ja luolineen, mutta lyhyen luontopolun avulla pääsee kävellenkin vähän kokemaan tunnelmaa. Nahkiaissalon luontopolku oli merkattu 3,3 kilometrin pituiseksi ja noin polun puolessa välissä oli nuotiopaikkakin, joten reitti tuntui pienelle Kelmille sopivalta. Meidän mökiltä tuli Kolovedelle ajomatkaa vajaa puolen tunnin verran, joten senkin puolesta sopiva päiväretkikohde.





Parkkipaikalla ei ollut meidän saapuessa muita autoja. Lähdettiin kävelemään rauhalliseen tahtiin luontopolkua vastapäivään. Reitti oli (jälkeenpäin tarkistettuna) merkattu vaativaksi lähinnä polun juurakkojen ja kivikkojen vuoksi, yksi jyrkkä ja suht pitkä nousukin luontopolulle mahtui. Kelmin motoriikka ja fysiikka on kehittynyt huimaa vauhtia Kodan kanssa leikkiessä ja metsässä lenkkeillessä, joten pentu selviytyi haastavasta maastosta ikäisekseen todella hyvin. Vaikeimpien paikkojen yli se sai tosin vielä olla sylimatkustajana.

Lohilahden nuotiopaikalle saavuttaessa tuntui kuin oltaisiin kävelty jo ainakin viisi kilometriä, vaikka kartan mukaan ei oltu vielä edes puolessa välissä. Ajattelin tosin tässä vaiheessa, että kartta on jotenkin piirretty kieroon. Tulentekopaikka oli mukavasti suht korkean betonirenkaan sisään rakennettu, ei tarvinnut siis murehtia, että Kelmi polttaisi itsensä. Sytytin nuotion, laitoin makkaran paistumaan, heitin Kelmille päiväruoan maastoon ja annoin Kodalle pari kuivattua kanafilettä pureskeltavaksi. Taukoiltiin kaikessa rauhassa, ilman kiirettä ja ihan keskenämme. Reitin aikana ei ollut näkynyt merkkiäkään muista retkeilijöistä, tosin oltiin liikkeellä syyskuun arkipäivänä.


Kolovesi

Kolovesi



Scottail Your Mischief Managed

Kolmen jälkeen jatkettiin matkaa. Loppureitti tuntui tajuttoman pitkältä. Kelmi väsähti selvästi ehkä kilometri taukopaikan jälkeen ja otin sen kantoon. Ensin kannoin hetken aikaa hartioilla, mutta tämän ollessa Kelmin mielestä hieman epämukava tapa matkustaa, sai se lopulta köllötellä selällään mun sylissä. Melko pitkän matkaa (ainakin siltä tuntui) käveltyä tultiin risteyskohtaan, toinen viitta osoitti p-aluetta ja toinen Lohilahtea, siis paikkaa, jossa taukoiltiin. Ilmeisesti tästä kohtaa olisi voinutkin oikoa, mutta luontoon.fi -sivustolta löytyvässä retkikohteen esitteessä tätä mahdollisuutta ei oltu karttaan piirretty. No, myöhäistä se enää oli. Hiki päässä ja hirvikärpästen kiusatessa reippailtiin loppumatka autolle, Kelmi nuokkui mun sylissä ja Koda haisteli riistaeläinten perään. Takaisin parkkialueelle saapuessamme oli toinen auto pysäköitynä ja kuski juuri lähdössä ajamaan poispäin, reitin varrella ei kuitenkaan vastaantulijoita näkynyt. Reitin haastavuus yllätti ja kolmen kilometrin ilmoitettu matka tuntui kyllä tuplasti pidemmältä, mutta selvittiin ehjinä takaisin autolle ja Kelmi kerryttää retkeilykokemusta hienosti.


Kiira, Koda & Kelmi


tiistai 4. syyskuuta 2018

Mökkitunnelmia

Syyskuun alkaessa lämpimänä ja vähäsateisena, päätettiin lähteä vielä viimeistä kertaa tänä kesänä mökille. Kelmi lähti luonnollisesti mukaan tutustumaan mökkeilyn ihmeellisen ihanaan maailmaan. Paljon touhuamista, ihmettelyä, leikkimistä ja riehumista, laiturilta tipahtamista, soutuveneestä pää edellä hyppäämistä, suppailua, reilusti liikuntaa ja ulkoilua, niistä on hyvä mökkireissu tehty. Tunnelmat kuvien muodossa:





Lomaterveisin,

Kiira, Koda & Kelmi