tiistai 30. tammikuuta 2018

Tokosta toinen ALO1 ja 3. sija

Lauantaina startattiin meidän kolmannessa tokokokeessa, edelleen alokasluokassa. Tällä kertaa koe oli Tampereella Tamskin hallilla ja tuomarina oli Vesa Kallio. Alokasluokka oli laitettu kokeiden viimeiseksi luokaksi ja merkattu alkavaksi puoli neljältä. Koska samaan aikaan hallilla oli käynnissä myös rally-tokokokeet, ajattelin, että hälinää on paljon ja on kannattavaa mennä Kodan kanssa ajoissa paikalle rauhoittumaan. Oltiinkin Tamskilla jo noin varttia yli kaksi, mutta lopulta kokeen ollessa reilun tunnin myöhässä, tulikin odottelua aivan liikaa, etenkin kun paikkamakuut olivat vielä kokeen lopuksi.

Ajattelin jo aamulla ennen kokeeseen lähtöä, ettei tästä taida tulla mitään. Koda oli ollut edellisen viikon aika keskittymiskyvytön haahuilija, ruoka ei maistunut ja kaikki treenit olivat menneet enemmän tai vähemmän pieleen juoksuisten narttujen takia. Meidän yläkerran naapurin nartulla on ollut juoksut, Koda on ollut levoton, vinkunut ja läähättänyt kotona ja kaksi viikkoa käynyt ruokakupilla vain nyrpistämässä nokkaansa. Lisäksi hallivuoroilla on sattunut just ennen meitä olemaan juoksunarttuja (mm. veripisaroita hallin matolla), joten aikalailla vaatimattomilla harjoituksilla mentiin koetta edeltänyt viikko.



Noin kolmen tunnin hallilla odottelun jälkeen oli kuitenkin meidän yksilösuorituksen vuoro. Ennen kehään lähtöä hetsaaminen onnistui huonosti, Koda innostui liikaa vieressä seisovasta kaveristani, eikä sen keskittyminen ollut yhtään muhun päin. Aloitettiin seuruulla ja täytyy sanoa, etten ole Kodalta noin surkeata seuruuta nähnyt ehkä vuoteen. Kontakti tipahteli, tai ei vain tipahdellut, vaan isoja pätkiä ihan vaan puuttui, käännöksissä oltiin myöhässä ja vire oli huono. Loppua kohden suoritus ehkä vähän parani. Pisteiksi lopulta ansaitusti vain 7,5.

Seuraavana tuttuun tapaan vuorossa liikkeestä maahanmeno. Tässä jo paljon parempi seuruu, maahanmeno edelleen hieman "kerien", Koda jää tavallaan tässä kontaktiin kiinni ja menee muutaman askelen aikana ensin matalammaksi ja sitten vasta maahan. No eipä tätä ole nyt erityisesti treenattu, eli ei ihmekään, että samalla tyylillä jatkuu kuin aiemminkin. Liikkeestä maahanmenosta pisteitä 9.

Jatkettiin luoksetulolla. Koda jäi odottamaan hienosti ja keskittyneesti, luoksetulo nopea, mutta edessä vino ja sivulla vino. Mun täytyy tosiaan tähän nyt alkaa panostaa, en ole jaksanut näitä pieniä yksityiskohtia viilailla tarpeeksi, ja sen huomaa. Luoksetulosta pisteitä 8,5.

Luoksetulon jälkeen samalla paikalla kapulan pito. Edellisen kokeen täyden kympin kapulan pidon jälkeen tämä oli kyllä järkytys. Toisaalta Koda on nyt treeneissäkin mälvännyt kapulaa tavallista enemmän, mutta kokeen pito oli kyllä pohjanoteeraus. Ensinnäkin se jotenkin perusasennosta käännähti hieman lonkalle ja istuipa siis koko kapulan pidon ihan kierossa. Kapulan se nappasi kyllä muistaakseni ihan reippaasti suuhun, mutta järkyttävää kapulan pyörittelyä, hyvä ettei koko kapula tipahtanut suusta. Täytyy käydä sen hampaat läpi, ettei missään vain ole kipua, kun näin yhtäkkiä muuttunut huomattavasti huonommaksi. Kapulan pidosta pisteitä 6.

Samalta paikalta jatkettiin kaukokäskyihin. Maahanmennessä käännähti taas koetilanteille tyypillisesti ihan pienesti vasemmalle lonkalle. Nousi kuitenkin suht reippaasti ensimmäisellä käskyllä istumaan ja korjasi siinä asentonsa suoraksi, mutta toki tuo lievä lonkka-asento hidasti hieman istumaan nousua. Toinen maahanmeno aika tyypillistä Kodaa. Hieman hidas perusasento. En tiedä, miten mä koetilanteissa eri tavalla käskytän tai elehdin, kun Koda vaikuttaa hieman epävarmalta käskyistä ja tekee tavallista hitaammin. Pisteitä kaukokäskyistä kuitenkin 9.

Kaukokäskyjen jälkeen oli jäljellä yksilöliikkeistä enää estehyppy. Reipas hyppy, ihanan suoraan istui eteen, perusasento hieman vino. Pitäisi varmaan ihan tosissaan alkaa harkita sitä perusasentoon siirtymistä mun oikean puolen kautta. Tuo vasemman kautta kääntyminen tuntuu olevan ehkä vähän turhan ahdasta Kodalle. Estehypystä pisteitä myös 9.

Yksilöliikkeiden jälkeen laskeskelin meidän saamia pisteitä yhteen ja yritin pohtia, mitä pitäisi saada paikkiksesta ja kokonaisvaikutelmasta, että pisteet riittäisi ykköstulokseen. Alkoi jännittää ja hermostuttaa. Käytin Kodan ulkona pissalla, en uskaltanut lähteä kovin kauas, todella vaikea oli jännittyneenä arvioida ajankulua. Paikkis päästiin aloittamaan ehkä kuuden maissa, tässä vaiheessa siis noin neljä tuntia oli hallilla vietetty ja se näkyi koirasta. Ensimmäiset ehkä 30 sekuntia Koda keskittyi muhun, mutta sitten vieressä olevat koirat vähän tuijottivat sitä ja haistelivat maata, ja pian Kodakin intoutui hieman haistelemaan. Paikkamakuusta pisteitä 8.

Kokonaisvaikutelmasta saatiin mun mielestä yllättävän korkeat pisteet, jopa 9. Kodan vire oli kuitenkin kokeessa mun mielestä harvinaisen surkea. Olihan se osin iloinen oma itsensä, mutta keskittymiskyky kuin kultakalalla, seuruun surkea kontakti ja kaikkea muuta. Heti paikkiksesta päästyäni laskin pisteitä yhteen, 164. Juuri riittäisi toiseen ykköstulokseen. Hassua, tismalleen samat yhteispisteet kuin edellisestä kokeesta, joka tuntui menevän tuhat kertaa paremmin, toki silloin liikkeestä maahanmeno meni kokonaan nollille.

Lopulta palkintojen jaossa koettiin suuri yllätys, kun yllettiin huonosta suorituksesta huolimatta Kodan kanssa palkintopallille kolmannelle sijalle. Koda tunki onnellisena heti päänsä palkintopussiin, varasti palkintolelunsa ja sijoittuneista napattujen kuvien jälkeen juoksi onnellisena lelu suussa ympyrää.



Ehkä me nyt kuitenkin se yksi alokkaan koe vielä jostakin keksitään ja yritetään saada Kodalle se tokon ensimmäinen koulari ennen avoimeen luokkaan siirtymistä!


Kiira & Koda

2 kommenttia:

  1. Onnea vielä! Mulle tuli noista kaukojen jähmäilyistä mieleen et ootteko tehnyt liikkurin kanssa ja muuten häiriötreenejä? Cavalla ne on auttanut tosi paljon. Sillä oli jossain vaiheessa sitä ettei noussut ollenkaan kun oli liikkuri, koska jäi niin pahasti ajatuksella liikkuriin kiinni :)

    Meille myös auttanut pidon kanssa se että ollaan tehty samalla luopumista ja siinäkin paljon häiriötreenejä. Paljon saanu vahvistaa tiukkaa otetta. Löysä ote ja mälväys ollut meilläkin iso ongelma.. hampaat toki hyvä tsekata mutta jos niistä ei mitään löydy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No itseasiassa ei kyllä hirveesti oo viime aikoina liikkuroituna tehty, voi hyvinkin johtua siitä. Ja joo, toi kapulan pito tuntuu olevan tosi vaihtelevaa Kodalla, välillä menee just ihan nappiin ja välillä ei mitään järkee... hölmöä.

      Poista

Kiitos kommentista! :)