keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Ensiretken ABC

Multa on pariin otteeseen toivottu postausta tai vähintäänkin vastauksia siitä, mitä pakata mukaan vaelluksille koiran kanssa ja mitä kaikkea ensikertalaisen tulee muistaa ottaa huomioon retkelle lähtiessään. Itsekään en mikään guru näissä vaellus- ja retkeilyasioissa ole, onhan mulla ensimmäisestä yhden yön vaelluksesta vasta puolitoista vuotta aikaa, toisaalta ehkä juuri sen vuoksi osaan antaa sopivia ja maanläheisiä neuvoja aloittelijoille.

OSA I - RETKIKOHTEEN VALINTA


Kaikkihan lähtee tietysti suunnittelusta, ajankohdasta, retkiseurasta ja -kohteesta. Kuinka paljon on aikaa käytettävissä, mitä kulkuneuvoja on käytettävissä, pääseekö kohteeseen kätevästi julkisilla vai tarvitseeko omaa autoa. Ensiretkien suunnittelu kannattaa aloittaa Luontoon.fi -sivustolta, sieltä löytyy tiedot ja reitit kaikista Suomen kansallispuistoista ja suosituimmista retkikohteista. Lisäksi sivustolta löytyy ajo-ohjeet ja kulkuyhteydet kansallispuistoihin ja retkikohteisiin sekä muitakin hyviä vinkkejä. Inspiraatiota voi hakea myös esimerkiksi Retkipaikka -sivustolta. Ensimmäiselle retkelle suosittelen lähtemään johonkin lähellä sijaitsevaan kansallispuistoon, kansallispuistoissa on yleensä selkeästi merkatut reitit, netistä löytyy kartat, kansallispuistoissa liikkuu muutakin kulkijaa ja taukopaikkoja riittää. Etelämmän Suomen kohteissa puhelinyhteydet ovat hyvät ja mahdollisen hädän hetkellä saa nopeasti yhteyden ulkomaailmaan, plus saa tietty päivitettyä instastorya silloin, kun kaikki sujuu hyvin.



OSA II - REITIN VALINTA


Suomen kansallispuistot ovat maisemaltaan ja maastoltaan vaihtelevia, toiset aukeaa, tasaista, helppokulkuista suomaisemaa, joissa kuljet lähinnä pitkospuilla ja eteneminen on nopeaa, toiset vaihtelevaa, kalliosta, kivistä, jyrkkää ja vaikeakulkuista maastoa, jossa eteneminen on hidasta ja syke nousee, toisissa kansallispuistoissa tai retkikohteissa taas parhaimmista paloista ja maisemista pääset nauttimaan vesiteitse, kajakilla tai kanootilla. Suosittelen ensimmäisten vaellusten reiteiksi merkattuja rengasreittejä, niillä harvemmin pääsee eksymään. Luontoon.fi -sivustolta löytyy hyvät reittikuvaukset ja reitin vaikeusasteet, vaikeakulkuiseksi merkityn reitin kulkemiseen tulee varata vähintään tuplasti se aika, mitä saman pituisen helppokulkuisen kulkemiseen.

Lisäksi yön yli retkillä tulee ottaa huomioon, että kulkeminen ja eteneminen 13-kiloinen rinkka selässä on yllättävän paljon hitaampaa ja rankempaa kuin ilman, joten suunnittele ensimmäisille retkille mielummin liian lyhyt kuin yhtään liian pitkä reitti. Suosittelen myös tekemään jonkinlaisen varasuunnitelman, jos alkaakin sataa kaatamalla tai jos rinkka tuntuukin ihan kamalan painavalta, voisi reittiä lyhentää tarvittaessa. Itse olen kokenut noin 10-15 km päivämatkan sopivana yhden-kahden yön vaelluksilla, riippuen toki rinkan painosta, maastosta ja säästä.

Koiran kanssa retkeillessä tykkään itse valita reitit ja retkikohteet niin, että aina välillä reitti poikkeaa vesistön rannalla, koiraa varten ei silloin juurikaan tarvitse kantaa vettä mukana, koira pääsee kuumalla säällä viilentymään kahlaamalla tai uimalla, ja itsekin saa esimerkiksi ruoanlaittoa varten vettä luonnosta.

Hyviä vinkkejä reiteistä voi kysellä esimerkiksi Retkeily/vaellus koiran kanssa -ryhmässä.



OSA III - ENNEN RETKEÄ


Ennen kuin ensimmäistä kertaa lähdet metsään, kertaa vähintään tärkeimmät ensiaputaidot, harjoittele edes hiukan kartanlukemista, tulentekoa, mahdollisen teltan pystyttämistä ja esimerkiksi trangian käyttöä. Koiran kanssa on hyvä harjoitella myös teltassa yöpymistä etukäteen. Samoin koiran kantamista esimerkiksi omilla harteilla on hyvä harjoitella. Rinkan kantamiseen kannattaa edes hieman totutella, vähintään sen verran, että rinkka on säädetty selkään sopivaksi, painon tulee olla suurimmaksi osaksi lantiolla, ei hartioilla.

Jokaisen retkeilijän tulee myös tietää yleiset säännöt ja ohjeet, jotta retkeily olisi kaikille mukavaa. Kansallispuistoissa tulee esimerkiksi koiran olla kytkettynä, itse saatan silloin tällöin taukopaikoilla tai vaarallisissa kohdissa (talvella liukkailla tms.) pitää koiran hetkittäin vapaanakin, mutta silloin koiran täytyy olla hallinnassa, kytkettävissä välittömästi ja itse pitää olla todella valppaana ympäristön suhteen. Ennen retkelle lähtöä on hyvä lukea retkikohteen oma esite ja säännöt joko luontoon.fi -sivuston kautta tai retkikohteen omilta Facebook -sivuilta, mikäli sellaiset löytyy. Ennen reissua on hyvä tutustua myös jokamiehenoikeuksiin. Muista myös pitää luonto puhtaana, kanna pois kaikki roskat!

Muista suunnitella, miten laitat ruokaa, tarkista metsäpalovaroitukset, selvitä, onko taukopaikoilla puita, varaa mukaan sytytyspaloja, tai hanki trangia tai muu vastaava retkikeitin, joita voi käyttää myös metsäpalovaroituksen aikaan. Metsäpalovaroituksen aikaan avotulenteko nuotiopaikoilla on kielletty, kuitenkin hormillisissa keittokatoksissa ja kodissa tulenteko on useimmiten sallittu. Itse olen kokenut trangian kyllä näppäräksi vaihtoehdoksi, ei paina paljoa, kun joudut ne ruoanlaittovälineet nuotiollakin tehdessä kantaa mukana, voi käyttää missä vain, pysyy pystyssä hyvin ja ruoat saa nopeasti. Ei myöskään tarvitse sahata ja pilkkoa hirveätä kasaa halkoja yhden aamupuuron vuoksi.

Ruoaksi voi pakata lähes jokaisesta kaupasta löytyviä valmispussiruokia, esimerkiksi pastaa tai keittoaineksia, energiapitoisempia ja tiiviimpään tilaan pakattuja vaihtoehtoja löytyy ulkoiluun ja retkeilyyn erikoistuneista liikkeistä. Aamupalaksi sopii mainiosti pikapuurot, välipalaksi välipala-/proteiinipatukat, rusinat, pähkinät ja kuivatut hedelmät, nuotiolla on hyvä paistaa makkaraa, vaahtokarkkeja tai suklaabanaaneja. Kahvia/teetä ja kaakaota kannattaa myös varata mukaan. Itsellä on kaikilla vaelluksilla ollut mukana myös pieni paketti ruisleipää ja Koskenlaskija -juustoa.

Tarkista, saako suunnitellun reitin varrelta vettä, onko kaivoja, kaivojen tilanne, suositellaanko vesi keitettäväksi, voiko juoda sellaisenaan, luonnovesistöjen puhtaus. Itse pakkaan ensimmäisen päivän vedet aina mukaan ja otan mukaan vedenpuhdistustabletteja, joilla saa luonnonvedet suunnilleen puhtaiksi puolessa tunnissa.

Lisäksi täytyy muistaa, että jotta retkeily olisi itselle ja koiralle kivaa, täytyy molemmilla olla hommaan sopivat varusteet ja peruskunnon tulee olla kohdillaan. Jos ei jaksa ilman rinkkaa kävellä metsässä kymmentä kilometriä, sitä ei varmasti jaksa myöskään rinkan kanssa. Retken aikana on hyvä pitää taukoja mielummin liikaa kuin liian vähän ja suunnitella ehkä taukopaikkoja jo vähän etukäteen.

Mieti, miten koiran kanssa yövyt, laavussa, kodassa, autiotuvassa, varauskämpässä, teltassa vai esimerkiksi riippumatossa. Hiljaisemmissa paikoissa, ei-niin-ruuhkaiseen vuodenaikaan tai viikonpäivään, voi ajatella koiran kanssa nukkuvansa laavussa, mutta vähänkään suositummissa retkikohteissa, keskellä kesää ja viikonloppuna, kannattaa koiran kanssa vaeltavan varautua siihen, ettei laavuissa ole tilaa tai autiotuvassa sattuukin olemaan joku koira-allergikko. Itse nukun koiran kanssa mieluiten teltassa, vaikka se tietääkin painavampaa rinkkaa.

Ennen retkelle lähtöä kerro jollekin läheiselle, minne olet menossa,  milloin tulet takaisin ja reittisuunnitelmasi. Lataa puhelimeesi 112 Suomi -sovellus, sovelluksen kautta hätäkeskukseen soittaessasi näkyy hätäkeskukseen automaattisesti sijaintisi. Aloita retkeily kohteista, joissa puhelinverkot ovat hyvät ja GPS toimii.

OSA IV - MITÄ PAKATA MUKAAN


Ensin tarvitset tietenkin rinkan, missä kaikki tavarat kannat. Rinkkoja voi ostaa tietenkin retkeily- ja vaelluskaupoista, mutta myös lainata tutuilta tai esimerkiksi täältä. Samasta paikasta voit vuokrata myös muun muassa retkikeittimet, teltat ja makuualustat. En ole itse kyseistä sivustoa kokeillut, joten tarkempaa tietoa sen toimivuudesta ei valitettavasti ole.

Tiivistettynä, mitä itse pakkaan mukaan:

  • rinkka, teltta, makuupussi, makuualusta, retkityyny, pieni pyyhe, istuinalusta
  • vaihtovaatteet luvatun sään mukaisesti, kerrospukeutuminen kunniaan, Suomessa kannattaa aina varautua siihen, että sataa, villasukat viileitä öitä varten, mahdollisesti myös kesäöinä pipo päähän, vähintään yhdet ylimääräiset sukat, sandaalit, aurinkoisella säällä lippis
  • omat hygieniatuotteet: hammasharja+tahna, deodorantti, aurinkorasva, hyttysmyrkky, puhdistuspyyhkeet, perusvoide tai esimerkiksi bepanthen
  • ensiapulaukussa vähintään: steriilejä taitoksia, desinfiointilappuja, sideharsoa väh. 2 pakettia, jotta saa painesidoksen tehtyä, rakkolaastareita, tavallisia laastareita, kyypakkaus, särkylääkettä, punkkipihdit, hydrokortisonivoide hyönteisen pistoihin, kumihanskat, pienet sakset 
  • ruokailuvälineet, puukko, ruoanlaittovälineet, polttoaine trangiaan, tulitikut, ruoat
  • vessapaperi, muutama pala talouspaperia
  • aurinkolasit, puhelin, varavirtalähde, otsalamppu, kamera
  • vettä vähintään 2 l/vrk, vedenpuhdistustabletteja
  • roskapussi
  • koiralle ruokaa, retkikuppi, valjaat, fleksi, tavallinen hihna, koiran oma reppu, viileillä ilmoilla BOT -loimi
Laajemman ja tarkemman varusteluettelon yhden yön vaellukselle löydät esimerkiksi täältä. Rinkan pakkaamisen suhteen en anna neuvoja, sen suhteen olen itse vielä niin pihalla :D osaan lähinnä pakata päivän aikana tarvittavat tavarat päällimmäiseksi ja muut alle, Kodan reppuun menee sen omat ruoat ja ensiapulaukku.



V SITTEN SITÄ RETKIKUUMETTA JA INSPIRAATIOTA


Elina ja Jenny koirien kanssa Kainuussa retkeilemässä
Emma ja Aava koirien kanssa Karhunkierroksella
100 retkeä koiran kanssa
Jenny, Ilo ja Hupi Kuusamossa
Alician ja Lexan seikkailuja Skotlannissa
Titon ja Totin Lapin vaellus
Iipun ja Haltin vaellus Saariselällä

Meidän kaikki reissut ja retket



Ei muuta kuin retkiä ja vaelluksia suunnittelemaan, koiran kanssa tai ilman. Jos tulee kysyttävää tai jollakulla enemmän (tai miksei vähemmänkin) vaeltaneella tulee lisättävää/korjattavaa mieleen, kommentoikaa ihmeessä alle. 


Kiira & Koda

maanantai 9. heinäkuuta 2018

Liesjärven kansallispuisto

Kansallispuistojen kiertely jatkuu melko tehokkaaseen tahtiin ja viikonloppuna oli vuorossa Liesjärven kansallispuisto Tammelassa. Mukaan yhden yön vaellukselle lähti hyvä ystäväni Mirka ja lisäksi seuraan lauantaina päiväretkeilemään liittyi toiset kaverit Laura ja Henri pentukoira Paavon kanssa. Lähdettiin liikkeelle Liesjärven Korteniemeltä yhdentoista aikoihin aamupäivällä ja parkkipaikka olikin jo melkein täynnä. Retkiseuraa parkkipaikalla odotellessa ohi kulki muutamia vanhanaikaisiin pellavavaatteisiin pukeutuneita naisia, jotka kyselivät parkkipaikalla liikkujia mukaan talkoisiin. Jälkeenpäin piti netistä tarkistaa, että lauantaina järjestettiin Korteniemen perinnetilalla heinätalkoot, jossa pääsi ilmeisesti kokeilemaan omia rahkeitaan heinämiehenä/-naisena ja seivästämään heinää.

Me jätettiin kuitenkin nää talkoohommat muille ja lähdettiin suunnitelman mukaisesti patikoimaan. Perinnetilalla oli heinäpeltojen lisäksi ainakin lammas- ja lehmälaitumet, joiden ohi koirien kanssa kuljettiin. Lampaat Koda haistoi jo kaukaa ja katseli hetken kaihoisasti kauempana laitumella seisoskelevien lampaiden suuntaan. Lehmistä se sen sijaan oli hieman hämillään ja lähinnä ulisi niille. Korteniemen tilalta jatkettiin Liesjärven rantaa kohti Ilvesreittiä, joka jatkuisi aina kansallispuiston perälle ja Kaksvetisen taukopaikalle asti. Oltiin valittu ainakin alustavasti yöpymispaikaksi Kaksvetisen ranta, mutta sen tarkempaa reittisuunnitelmaa meillä ei muuten ollut.





Käveltiin rauhallisesti, kiirehtimättä, juteltiin niitä näitä ja nautittiin metsämaisemasta. Koda hieman paheksui viisikuisen Paavon läsnäoloa, mutta lähinnä keskittyi omiin hommiinsa ja antoi pennun höseltää. Koirien juomatauon aikana Paavo oli kovaa vauhtia tulossa Kodan kupille ja tästä Koda antoi nopean palautteen pennulle, onhan nyt isojen koirien tuollaisesta erämaasta selviytyäkseen pidettävä pennut pois juomakupilta... Muutamia vastaantulijoita matkan varrelle sattui, mutta ruuhkaksi asti porukkaa ei poluilla ollut.

Reilu kolme kilometriä helteisessä säässä käveltyämme alettiin kaivata jo eväs- ja hengähdystaukoa. Poikettiin suoralta reitiltä puolisen kilometriä päästäksemme järven rannalle Savilahden nuotiopaikalle makkaranpaistoon. Tuntuipa hyvältä ja kevyeltä saada rinkka hetkeksi pois selästä, Kodakin pääsi eroon pari kiloa painavasta repustaan ja pääsivät yhdessä Paavon kanssa rantaveteen viilentymään ja juomaan. Enää ei tarvinnut Kodan vedestä ärähtää ja yritti viilennyttyään hakea Paavo -penneliä leikkimäänkin. Koirien viilennyttyä istahdettiin rauhassa alas syömään eväitä ja keitettiin nuotiolla pannukahvitkin.




Lounastauon jälkeen jatkettiin matkaa kohti Kaksvetistä, pentukoira kääntyi takaisin kotimatkalle ja Koda sai nauttia ainoana koirana retkeilystä. Iltapäivää kohden ilma muuttui aurinkoisesta ja lämpimästä yhä vain hiostavammaksi, olin tyytyväinen, että olin ajanut Kodalta turkin alas edellisenä viikonloppuna ja se jaksoi kyllä paljon paremmin lyhyen turkin kanssa. Nautittiin jokaisesta hetkestä, jolla reitti kulki järven rannalla ja viileä tuuli helpotti hiostavaa tunnelmaa. Ohitettiin Kopinlahden, Pirttilahden ja Siltalahden taukopaikat ja jatkettiin syvemmälle metsään. Käännyttiin risteyksestä kohti Sikomäkeä, hiostava ilma väsytti ja haluttiin valita lyhyempi reitti yöpaikalle.

Lopulta kuuden aikaan illalla saavuttiin Kaksvetiselle. Nuotiopaikalla istuskeli muutama ihminen ja kaksi koiraa, pari telttaa näkyi jo ensisilmäyksellä rannassa. Lähdettiin suosiolla etsimään sopivaa telttapaikkaa hieman kauempaa, nopeasti sopiva paikka löytyikin kodan ja halkovajan takaa ja pehmeän maan ansiosta teltan pystyttäminen onnistui helposti ja vaivattomasti.  Koda olisi jo halunnut kömpiä telttaan nukkumaan, mutta yksinään se ei siellä kauaa viihtyisi, joten sai luvan lähteä mukaan ruoanlaittoon. Kaunis ja lämmin ilma jatkui, mutta järven rannalla tuuli melko kylmästi, joten päätettiin tehdä ruoka sisällä kodassa. Kodassa ei ollut muita, joten Koda sai tulla mukaan ja pääsikin jo melko hyvään uneen sillä aikaa, kun me keiteltiin limekanaa. Juotiin vielä lämpimät kaakaot ennen kuin lähdettiin iltapesulle ja vetäydyttiin telttaan makoilemaan. Laitoin Kodalle BOT:n päälle, karvat kun tosiaan oli ajettu alas, kuitenkin vielä kymmenen aikaan lämpötila oli kahdessakymmenessä ja teltassa oli itselläkin lämmin, joten riisuin BOT:n suosiolla loppuyöksi.





Teltassa nukutti hyvin. Koda makoili rauhassa meidän jalkopäässä, pari kertaa yön aikana nousi ylös ja yritti etsiä toista nukkumapaikkaa, mutta hetken pohdittuaan kävi kuitenkin maahan uudelleen samaan paikkaan. Koko yön sai nukkua makuupussi auki ja ylävartalo jopa suurimmaksi osaksi ulkona makuupussista, niin lämmintä oli läpi yön. Aamullakaan ei tarvinnut kiirehtiä ylös, makoiltiin rauhassa yhdeksään asti, telttamme oli varjoisalla paikalla eikä aamuaurinko päässyt lämmittämään liikaa. Aamupuurot oli jääneet ostamatta, mutta leipää, kuivattuja hedelmiä, suklaata ja kahvia meillä onneksi oli riittävästi, joten nälkää ei tarvinnut nähdä. Aamiainen syötiin nuotion ääressä, edelleen viileä tuuli puhalsi, muutoin ilma oli yhtä lämmin kuin edellisenä päivänä.  Koda sai syödä muutaman kuivatun broileriherkun ja muun ajan tutkaili uteliaana muiden retkeilijöiden touhuja. Toinen koiran kanssa retkeilevä kehui sitä rauhalliseksi ja hyväkäytöksiseksi :D osaa sekin joskus esiintyä edukseen.

Ripeästi aamiaisen jälkeen purettiin teltta, pakattiin rinkat ja jatkettiin matkaa, edessä olisi samanlainen matka kuin edellisenä päivänä. Tuntui omasta mielestä hieman turhan paljolta, mutta hyvällä mielellä lähdettiin kuitenkin. Koda oli selvästi parhaiten levännyt ja leiripaikalta lähtiessä hyppeli innoissaan keppi suussa, nopeasti se rauhottui kuitenkin taas sopivaan patikointivauhtiin. Lähdettiin kiertämään Ilvesreittiä siis toiseen suuntaan, alkuun kohti Hämeen luontokeskusta ja myöhemmin takaisin kohti edellisen päivän maisemia ja autoa, ennen matkan puoltaväliä reitti yhtyisi eilen kulkemamme kanssa ja loppumatka olisi tuttua maisemaa. Alkuun maasto oli edellispäivää vaihtelevampaa, oli suoalueita ylittäviä pitkospuita, aurinkoisia, kuivia, aukeita alueita, kallioiden päällä kulkevia polkuja ja kuusimetsää, kuitenkin jatkuvasti melko helppokulkuista. Muutamia yksittäisiä jyrkempiä ylämäkiä reitille sattui, niiden jälkeen sai pitää juoma- ja hengästystaukoa helteisestä säästä johtuen. Vastaantulijoita ei alkumatkasta ollut oikeastaan ainuttakaan, vasta Siltalahden taukopaikalle pysähdyttyämme muutama retkeilijä käveli ohi.






Siltalahti oli sunnuntaisen reitin puolivälissä, oltiin suunniteltu taukopaikaksi vasta myöhemmin tulevaa Pirttilahtea, mutta Siltalahden nuotiopaikka oli tyhjillään meidän siihen saapuessa, joten päätettiin hyödyntää sopiva tilaisuus. Laitettiin trangiaan tulet ja keiteltiin pastat Kodan hilluessa hetken aikaa ympärillämme vapaana. Järven rannalla puhalsi taas ihanan vilpoisa tuuli ja melkein sai laittaa takin päälle taukoa viettäessä. Pastan upotessa mahan pohjalle saapui taukopaikalle muuta porukkaa ja päästiin hyvin liukenemaan tieltä ja jatkamaan matkaa.

Loppumatka sujui nopeasti lauantailta tutuissa maisemissa, vastaantulijoita oli yhä enemmän, mutta ei tarvinnut kenenkään perässä patikoida. Olisi ollut kiva päästä sunnuntaina loppumatkakin jotain entuudestaan vierasta reittiä, mutta ei ollut sen tarkemmin reittiä etukäteen suunniteltu, joten fiksuinta oli pysyä merkatuilla reiteillä. Neljän aikoihin saavuttiin takaisin Korteniemen parkkipaikalle ja tuntui kyllä poikkeuksellisen hyvältä olla takaisin autolla. Retki oli erittäin onnistunut, mutta painostavassa säässä rinkka selässä 13 kilometrin kävely tuntui tällä kertaa yllättävän työläältä.

Minnehän sitä seuraavaksi lähtisi?


Kiira & Koda

perjantai 6. heinäkuuta 2018

Vaihtelua hakutreeneihin

Ollaan päästy Kodan kanssa tosiaan nyt kesän aikana vierailemaan mukavaan hakuporukkaan Tuusulassa, joka omien hakutreenien lisäksi kuukausittain varaa Reija Niemiseltä ohjatut treenit uusien vinkkien ja ohjeiden saamiseksi. Näiden lisäksi olen viikonloppureissuillani Tampereella käynyt toki omankin hakuporukan treeneissä, jos vaan aikataulut on saatu sovitettua yhteen. Haamuja Tuulessa -leiriltä saatiin siis ohjeeksi edetä nyt P-pistoin, kunnes suoraan eteneminen ja nenän käyttö on suunnilleen kohdillaan, ja näillä ohjeilla on nyt jokaiset treenit tehtykin. Oman, Tampereen porukan treeneissä ollaan tehty ilmaisua itse hakuun yhdistettynäkin, mutta vieraammilla maalimiehillä ja maastoilla täällä Tuusulassa ollaan vielä jätetty ilmaisu pois ja keskitytty vahvistamaan sitä suoraan etenemistä ja löytöjä.

Koda on ollut jotenkin hieman vaisu, liekö se väsynyt painostavista, hiostavista ja helteisistä ilmoista, tavallista huonommin levännyt täällä vanhempieni luona, reagoiko se mun lievään työstressiin ja väsymykseen vai onko sille vaan nuo uudet maastot ja maalimiehet jotenkin hankalia. Tai ehkä mahdollisesti kaikkien näiden yhdistelmä. Koda palkataan maalimiehellä leikillä, mutta ihan mikä tahansa leikki ei sille kelpaa palkaksi, joten uusien maalimiesten kanssa Koda saattaa myös kokea leikkipalkan vähän "pettymykseksi" ennen kuin maalimiehet ovat oppineet tai olen itse osannut kunnolla ohjeistaa, miten Kodan kanssa tulisi leikkiä. Se tykkää innokkaista taisteluleikeistä, joissa leikittäjä on myös aktiivinen, irti-kiinni -leikeistä ja saalistuksesta, mutta kuolleet lelut, istuva, passiivinen leikittäjä tai lelujen heittely ei sen mielestä ole oikeen mistään kotoisin. Toki Koda myös heittäytyy leikkiin paljon paremmin tutun ihmisen kanssa, mutta paljon on myös leikittäjän aktiivisuudesta kiinni, palkkautuuko Koda siitä oikeasti tai leikkiikö vain velvollisuudesta.


Nojoo, on Koda kuitenkin siis edistynyt ja ollaan tehty ihanasti hyvin vaihtelevia treenejä. Ollaan päästy nyt mun laskujen mukaan treenaamaan uudessa porukassa viisi kertaa, joista kolme ollut maastotreenejä kaikki eri maastoissa ja kaksi kenttätreeniä, joissa lähinnä siis treenattu ilmaisua ja hajuerottelua. P-pistoja ollaan jatkettu ahkerasti ääni- tai näköavuilla ja Kodalla on ollut kyllä suurimmaksi osaksi ajasta hyvä ajatus suoraan etenemisestä ja nenäkin on ollut auki. Vielä sillä tulee aivan älyttömiä, täysin epäloogisia oivalluksia ja saattaa lähteä täysillä aivan eri suuntaan, mistä ääniapu kolme sekuntia aiemmin tuli. Noh, annettakoon tämä nuorelle miehelle anteeksi. P-pistojen lisäksi ollaan tehty paljon sisääntuloharjoituksia, joissa koira siis jää maalimiehen luokse löydön ja palkan jälkeen, maalimies liikkuu koiran kanssa radalla eteenpäin seuraavan piston lähetyslinjalle ja ohjaaja kutsuu koiran keskilinjalle, ohjaa koiran vasemmalle puolelleen katse seuraavan maalimiehen suuntaan. Tämän avulla koiralle tulee pikkuhiljaa käsitys radalla etenemisestä, laatikoista ja toki nämä vahvistaa myös luoksetuloa ja hallintaa jonkin verran.

Muutamia oikeasti upeitakin suorituksia Koda on maastossa tehnyt, muutaman viikon takaisissa treeneissä Koda tuli maalimieheltä sisääntulolla mun sivulle ja sillä oli samantien suunta, ajatus ja motivaatio suoraan eteenpäin, kohti seuraavaa pistoa. Yritin palkata sen namilla hyvästä hallintaan tulosta, mutta se sylkäisi namin suustaan ja tuijotti katse eteenpäin lukittuna metsää. Eipä siitä muuta kuin lähetys, koira ampaisi täysillä piikkisuoraan kohti takarajaa, veti parikymmentä metriä juostuaan liinat kiinni, teki U-käännöksen ja nosti umpparissa olleen maalimiehen lähipiilosta ison kuusen juurelta. Tässä oli kaikki ihan kohdillaan, motivaatio, suunta, vauhti, ajatus suoraan etenemisestä, nenä auki ja nopea paikannus.



Maastotreenien lisäksi ollaan nyt kentällä treenailtu kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla tehtiin lähipiiloilla/näkyvissä olevilla maalimiehillä ilmaisutreeniä, kiellettiin vähän päin juoksemisesta, vahvistettiin haukun aloitusta, kestoa ja sitä, että haukkua saa ja pitää, vaikka ohjaaja kävelee paikalle. Hiljalleen Kodalta on jäänyt mun vilkuilu pois, tai toki se mua vilkaisee, mutta jatkaa kuitenkin samalla haukkumista. Toisinaan saattaa vielä haukku muuttua hieman kimeämmäksi ja epävarmaksi mun lähestyessä, mutta paranemaan päin ehdottomasti. Maalimiehellä hallintaan ottoja ollaan myös alettu hiljalleen harjoitella, mutta tämän suhteen täytyy ehkä pitää itse pieni pohdintatauko ja miettiä, miten ja missä tilanteissa Koda kannattaa treeneissä maalimiehellä ottaa hallintaan.

Toisella kenttätreenikerralla tehtiin "mökkikylä" -treeni, jossa siis useita umpipiiloja laitetaan näkyville kentälle ja kaikki hajustetaan käymällä piilojen sisällä. Osaan piiloista menee maalimies ja koira lähetetään partioimistyylillä etsimään. Näin koira joutuu tekemään hajuerottelua, tarkentamaan ja miettimään, missä piilossa se maalimies oikeesti on, kun kaikkialla hieman haisee. Rullakoirilla erityisesti tää on hyvä treeni ilmaisua ajatellen. Meidän treeneissä todella taitava rullakoira-lapsinero-bordercollie kävi useammalla tyhjällä, ihmiseltä haisevalla piilolla napsimassa ilmaa kuin nappaavinaan irtorullan suuhunsa, vaikka toki näillä tyhjillä piiloilla ei irtorullia ollut, kiintorullalla olisi varmasti tehnyt valeilmaisuja. Tällainen harjoitus vahvistaa koiran itseluottamusta, itsenäisyyttä ja uskoa omaan nenäänsä. Kodasta ainakin selvästi huomasi, että se oli tässä harjoituksessa epävarma itsestään. Se ei kertaakaan ilmaissut valeita, mutta piiloissa, joissa maalimies lopulta oli, se yritti kovasti kaivautua umpipiiloon nähdäkseen maalimiehen ja varmistaa, että maalimies todella on juuri tässä piilossa ennen kuin aloitti haukun.



On ollut tosi hienoa päästä kesäksi mukaan osaavaan, aktiiviseen ja monipuoliseen hakuporukkaan. Ollaan jo tähän asti päästy tekemään treenejä tosi erilaisissa maastoissa ja päälle vielä nää kenttätreenit vahvistamaan suppeampia osa-alueita hakukoiran työskentelystä. Vaikka musta tuntuu, että me Kodan kanssa vähän junnataan paikoillaan, uskon, että tän kesän jälkeen ollaan molemmat opittu lajista taas ihan kauheesti uutta!

Kiira & Koda


koska kamera ei juuri hakumaastoille kulkeudu, kuvat taas © Aino Vakkilainen

perjantai 29. kesäkuuta 2018

Koda 3v

Onnea ihana, rakas, maailman paras Koda ♥
Paras ystävä, rakas perheenjäsen, loistava harrastuskaveri ja pätevä terapeutti
Koira, jonka kanssa ei koskaan tule tylsää päivää
Koira, joka saapui elämääni hetkellä, jona sitä eniten tarvitsin
Koira, jonka hönöily pelastaa huonoimmankin päivän
Koira, joka on opettanut mulle niin paljon
Lupaan nauttia ja iloita jokaisesta päivästä, joka saadaan yhdessä viettää ♥





Hossan yhteiskuvat © Ilona K, treenikuvat © Aino Vakkilainen

tiistai 19. kesäkuuta 2018

Keskikesän taikaa






Näiden kesäisten kuvien muodossa toivotamme kaikille rentouttavaa, iloista ja mahdollisimman lämpöistä Juhannusta ♥

Kiira & Koda

Collieiden pk-leiri 2018

Collieyhdistyksen palveluskoiraleiri järjestettiin viime vuoden tapaan Surkeejärven matkailutilalla jossakin Keski-Suomen metsikössä. Kaksipäiväisellä leirillä oli tarjolla metsä- ja peltojälkeä, hakua ja tottista. Alunperin olin ilmottanut Kodan toiseksi päiväksi hakuun ja toiseksi tottikseen, mutta toukokuussa osteopaatin todetessa takapään kroonisen jumin, vaihdoin meidät molemmiksi päiviksi peltojäljelle. Viime vuoden perusteella tiesin, että hakumaasto oli vaihtelevaa ja koiralle raskasta, lisäksi tottiksessa kaivattaisiin eniten treeniä sellaisiin juttuihin, joita ei kannata (=esteet) tai joita en halua (=jäävät) takapään jumin kanssa treenata.

Kouluttajana peltojäljellä oli Johanna Nivala, joka on muun muassa voittanut koiransa kanssa rottweilereiden suojelun MM-kullan. Ennen leiriä oltiin Kodan kanssa tehty tasan yksi jälki johonkin pellon reunaan siten, että tallattujen askeleiden välit olivat hyvin lyhyet ja nameja oli koko ajan. Leirillä jatkettiin tästä. Tein Kodalle ensin suht lyhyen namijäljen siten, että jokaisella askeleella oli nami. Koda lähti tekemään alkuun hyvin, mutta aika nopeasti se tylsistyi, tehtävä oli selvästi sille vähän liian helppo. Lisäksi Koda oli nukkunut edellisenä yönä ensimmäistä kertaa ikinä autossa ja viereisissä autoissa osa koirista haukkui läpi yön, joten väsymystäkin oli jonkin verran ilmassa. Johanna kuitenkin kehui, että rauhallisesti ja keskittyneesti Koda työskentelee, mutta viettiä hommassa saisi olla enemmän, tokihan se toista kertaa ikinä mitään jälkeen liittyvää teki ja ruokapalkka on sille yleensä suhteellisen rauhoittava palkkaustapa.



Lauantain toinen kierros tehtiin osin ruoka- ja osin lelupalkalla, ja tehtiin jäljestä selvästi edellistä vaativampi. Nameja paalulle ja alkuun muutamalle ensimmäiselle askeleelle, askelväli normaalin askelen mittaiseksi, useampia väliaskeleita ilman nameja ja loppuun lelupalkka piilotettuna heinään. Kodaa selvästi motivoi enemmän vaikeampi tehtävä, se joutui oikeasti tekemään töitä ruoan eteen ja pohtimaan. Toki se oli vielä hieman hukassa ja aika voimakkaasti ilmavainuisena koirana varmaan meneekin hetki, että se oppii, mitä tehdä ja motivoituu kunnolla jäljestämisestä.

Sunnuntaina tehtiin vain yksi kierros. Turnausväsymys alkoi näkyä lähinnä omistajassa, Koda oli nukkunut toisen yön ilmeisesti jo paremmin ja oli aamulla virkeä. Sunnuntain treeni tehtiin aika samoin kuin lauantain toinen, pieni mutkakin jo jäljelle tallattiin. Koda jäi lauantai-iltana ilman iltaruokaa ja namien etsiminen jäljeltä olikin jo aika paljon motivoivampaa kuin lauantaina. Pellon toisella reunalla oli tottistreenit käynnissä ja välillä Koda nosti päänsä jäljeltä ja tuijotteli hetken aikaa tottistelijoita. Palasi kuitenkin pohdinnan jälkeen jäljelle ja kehuin maltillisesti. Edelleen työskentely oli aika matalassa vietissä suoritettua, eli palkkausta saa todella nyt pohtia. Lelu toimii jäljellä loppupalkkana, mutta jäljen keskellä koen sen ainakin toistaiseksi hieman hankalaksi. Ehkä jatkossa kasvatan Kodalle suuren esinemotivaation, joille pääsee vain jäljestämällä kunnolla ja esineiltä sitten iso palkka..



Saatiin neuvo, että Koda tulisi jatkossa syöttää vain jäljellä, vaikka sitten vain paalulla, jos ei muuhun ole aikaa. Lisäksi aletaan pikkuhiljaa treenailemaan esineilmaisua erikseen. Omistaja innostui kyllä tästäkin lajista ja eiköhän tuo koirakin innostu, kunhan vaan päästään virkeällä mielellä ja tyhjällä vatsalla treenailemaan. Leiriolosuhteet kuitenkin on koiralle aina vähän rankat ja väsyneenä ei ehkä ole optimaalisinta opetella täysin uutta asiaa. Saatiin kuitenkin hyvä startti jäljen opetteluun ja vinkit jatkoon!

Leirillä oli jälleen kiva ilmapiiri, hyviä kouluttajia, loistava ilma, hyvät puitteet ja mahtavaa seuraa! Toivottavasti jatkossakin Collieyhdistys näitä leirejä järjestää :)


Kiira & Koda 


lauantai 9. kesäkuuta 2018

Hakukausi tehokkaasti käyntiin

Mun on ollut kauhean vaikea kirjoittaa hakutreeneistä teille mitään. Laji on mulle/meille vielä niin uusi, että on hankalaa pukea treenejä sanoiksi tai analysoida niistä mitään, kun on omakin pää vielä aika sekaisin. Me aloitettiin hakuilu Kodan kanssa siis vihdoin viime keväänä hakuleiriltä, kesä treenailtiin Joensuussa collieporukalla ja syksyllä saatiin vihdoin oma hakuporukka Tampereellekin ja nyt keväällä sen kanssa jatkettu. Treenikertoja meillä on alla oikeasti vielä toosi vähän, pyöristettynä ehkä ylletään juuri ja juuri kolmeenkymmeneen kertaan. Haukkuilmaisuja on treenailtu talven aikana erikseen ja muutaman kerran kokeiltu niitä myös itse hakuun yhdistettynä, mutta toistaiseksi pidetään ne kuitenkin vielä erillään toisistaan.

© Aino Vakkilainen

Kevään hakuilut lähti kunnolla käyntiin toukokuun puolen välin Tampereen palveluskoiraharrastajien hakuleiriltä, jossa kouluttajana oli Sari Kärnä. Vieraassa maastossa ja hieman helteen uuvuttaneella Kodalla ei ollut ihan niin hyvää käsitystä siitä, mitä ollaan tultu tekemään, kuin olisin toivonut ja apuja jouduttiin käyttää melko paljon vielä. Tehtiin lyhyitä sekametsäharjoituksia, eli Koda sai ääniavut peräkkäin piiloilta 4-1, jonka jälkeen se lähetettiin näille piiloille. Helteen takia Koda ei oikein jaksanut leikkiä, vaikka se muutoin palkkautuu paremmin leikillä kuin ruualla. Toisaalta se kuitenkin vaatii aktiivista ja heittäytyvää leikittäjää, ihan mikä tahansa lelun heiluttelu tai heittely ei saa sitä palkkautumaan. Positiivisina asioina sanottakoon, että Koda irtoaa hyvin, on motivoitunut silloin, kun tajuaa, mitä ollaan tekemässä ja on sinnikäs etsimään, vaikka ei täysin aina osaa vielä hajua paikantaakaan. Leiriltä lähdettiin taas muutamaa oppia rikkaampana ja palattiin pari askelta omissa treeneissä taaksepäin.

TPKH:n hakuleirin jälkeen seuraavat hakutreenit taisivatkin olla sitten seuraavalla leirillä, kun kesäkuun alussa osallistuttiin Haamuja Tuulessa -hakuleirille Lopella. Edellisenä viikonloppuna oli tarkoitus olla mukana collieiden pk-ringin rauniokoulutuksessa Joensuussa, mutta osteopaatti antoi meille treenikiellon viikoksi ja hyppykieltoa koko kesäksi takapäästä löytyneen, jo kroonistuneen jumin takia, joten jätettiin rauniot suosiolla välistä. Annoin Kodalle myös kipulääkekuurin, jos se jumin takia kipuilee, mutta lopulta en oikeastaan mitään muutosta sen käyttäytymisessä tai liikkeessä nähnyt, joten uskallettiin hakuleirille osallistua. Hyppimättä ollaan kuitenkin koko kesä ja muutenkin otetaan rauhallisemmin treenien suhteen. 

© Aino Vakkilainen

Haamuja Tuulessa -leirillä jatkettiin siitä, mihin edellisellä hakuleirillä lopetettiin. Muistikuva- ja sekametsäharjoitukset osoittautuivat Kodalle hieman liian vaikeiksi vielä, järkyttävä helle oli tälläkin leirillä ja Kodan vatsa oli mennyt poronlihakokeilusta kipeäksi, joten tehtiin vielä astetta helpompaa treeniä. Tehtiin hieman vietin nostatusta ja motivaatiotreeniä pakenevilla maalimiehillä ja sen lisäksi vahvistettiin nenän käyttöä ja suoraan etenemistä P-pistoilla. P-pistolle on kyllä ilmeisesti monta muutakin nimitystä, mutta sillä tarkoitetaan harjoitusta, jossa koira ensin näkee maalimiehen metsässä suoraan lähetyspaikasta eteenpäin. Tämän jälkeen koira käännetään pois ja maalimies siirtyy tuulen alle, eli vastatuulta kohti ja samalla muutaman metrin keskilinjaa päin. Näin koiran juostessa suoraan kohti paikkaa, jossa maalimies hetkeä aiemmin seisoi, se törmää matkalla hajuun ja löytää maalimiehen nenän perusteella uudesta paikasta. Harjoitus toki sitten toimiikin parhaiten aukeassa maastossa, tuulisella säällä.

Lisäksi harjoiteltiin illalla majoitusmökin pihassa erikseen ilmaisua. Ilman viilettyä ja Kodan mahakivun helpotuttua olikin sillä illalla jo ihan erilainen ote tekemiseen ja leikkimiseen. Se lähti hyvin mukaan taisteluleikkeihin ja oli enemmän oma, hönö ja energinen itsensä kuin päivän hakutreeneissä oli ollut. Kodan haukku alkaa olla suhteellisen hyvällä mallilla, se aloittaa haukun aika nopeasti, haukkuu hyvällä, kuuluvalla äänellä ja kestoakin alkaa olla jo ihan mukavasti. Tehtiin muutama ilmaisuharjoitus myös "umpipiilolla", eli kevythäkillä. Yritettyään ensin juosta täysiä häkin sivuseinästä läpi, aloitti se itsevarmasti haukun, hyvin osaa yleistää ilmaisua siis!

© Aino Vakkilainen

Saatiin leiriltä ohjeeksi jatkaa nyt P-pistoilla ja viettiä nostattavilla harjoituksilla useampia treenikertoja, ja siirtyä pikkuhiljaa sitten vaikeampiin harjoituksiin, pareittain tehtäviin P-pistoihin (eli avut ensin molemmilta puolilta, sitten lähetys molempiin), sekametsään (esimerkiksi ensin neljältä piilolta avut, sitten lähetys valmiille) ja myöhemmin "viivästettyyn" sekametsään (avut piiloilta, pari koiraa treenaa välissä, lähetys valmiille maalimiehille). Aloittelevana harrastajana näistä leireistä jää niin älyttömästi käteen, kun omalle koiralle saatujen treenivinkkien lisäksi näkee aina monen hyvin erilaisen ja eri koulutusvaiheessa olevan koiran harjoituksia ja erilaisten ongelmien ratkomista. Loistavien vinkkien ja kivojen muistojen lisäksi tältä leiriltä jäi käteen myös treeniryhmä kesäksi meidän tämän kesän kesäloisimiskunnasta, Tuusulasta. Kerran on käyty tässä porukassa treenaamassa ja vaikutti toimivalta, aktiiviselta, mukavalta ja osaavalta porukalta.

Alunperin alkuvuodesta taisin asettaa tavoitteeksi HK1 -koularin tänä vuonna, mutta nyt treenien makuun päästyäni ja koko ajan enemmän lajista oppiessani olen tullut siihen tulokseen, että taitaa olla kyllä realistisempaa tavoitella koularia vasta vuoden päästä. Keskeneräisen koiran kanssa en halua elämäni ensimmäiseen palveluskoirakokeeseen mennä, kesä on töiden osalta mulla aika kuormittavaa aikaa ja Kodan takapään vuoksi pitäisi treenimäärät pitää melko maltillisina. Mutta eihän sitä tietty etukäteen koskaan tiedä, millä tahdilla koira asioita sisäistää :) 

© Aino Vakkilainen

Pahoittelut ehkä hieman tai erittäin sekavasta tekstistä, yritän jatkossa kirjoitella tarkemmin myös näistä maastotreeneistä!

Kiira & Koda


perjantai 1. kesäkuuta 2018

Hossan kansallispuisto

Vaikka kesälomani pituus ei tänä vuonna päätä huimaa, ehdittiin Repoveden reissun lisäksi toteuttaa kahden viikon sisällä toinenkin vaellus. Suunnaksi otettiin tällä kertaa aika paljon pohjoisemmassa sijaitseva Hossa ja vaellusseuraksi lähtivät Iipu ja Halti. Alettiin suunnitella retkeä jo heti alkukeväästä, kun sain tietää lyhyestä lomastani. Alunperin ajatuksena oli lähteä Karhunkierrokselle, mutta vieläkin pohjoisemman sijainnin takia Karhunkierroksen sulamista ja maastojen kuivumista olisi saanut jännittää hiukan enemmän. Toki tämän Hossankin kanssa olisi ilman näitä viime viikkojen helteitä tehnyt aika tiukkaa.

Lähdettiin maanantaina aamupäivästä Iipun luota Joensuusta ajelemaan pienellä Nissan Micralla kaikkine tavaroinemme ja koirinemme kohti Hossaa. Joensuusta matkaa kansallispuistoon oli vielä reilu neljäsataa kilometriä, viiden tunnin ajomatka meni kuitenkin yllättävän nopeasti kuulumisia vaihtaessa. Kävimme hakemassa Hossan luontokeskukselta kartat (oli muuten harvinaisen huono palvelu!) ja ajeltiin vielä muutama kilometri Julma-Ölkyn parkkipaikalle. Parkissa oli meidän lisäksi yksi auto, mutta muuten paikka näytti melkoisen autiolta. Parkkipaikalla sijaitseva kioski oli vielä kiinni ja retkeilijöitä kesällä rotkojärvelle kuljettava vene turvallisesti satamassa. Yksinäinen poro sattui muuten kävelemään parkkipaikan ohi meidän valmistautuessa lähtöön, Koda olisi halunnut kovasti mennä moikkaamaan meitä etäältä tuijottelevaa eläintä ja vinkui hihnassa.

Neljän aikaan iltapäivällä päästiin rinkkoinemme lähtemään liikkeelle ja suunnitelmana oli ensimmäisenä iltana kävellä puolet Ölkyn ähkäsyn kymmenen kilometrin vaativaksi kuvaillusta rengasreitistä. Koska Ölkyn ähkäsy ei ylittäisi kuuluisaa Julma-Ölkyn kanjonia, suunnittelimme reitin kahdeksikon malliseksi, jolloin pääsisimme ylittämään viime vuonna rakennetun riippusillan kahteen otteeseen, mutta meidän ei tarvitsisi muutoin kulkea samoja polkuja useampaan kertaan.






Vaikka reitti oli kuvattu vaativaksi, yllätti maaston vaikeakulkuisuus meidät. Reitti vuoroin nousi korkeille kallioille ja tarjoili upeita näköaloja Julma-Ölkyn kanjonijärvelle ja vuoroin laski alas järven vedenpinnan tasolle, jossa pienet purot virtasivat kivenlohkareiden väleissä kohti järveä tarjoten koirille raikasta juomavettä. Matkan teko rinkat selässä oli hidasta, lämpimän sään ja sykettä nostavan maaston takia jouduttiin pitämään melko usein juomataukoja, lisäksi upeat maisemat houkuttelivat kerta toisensa jälkeen pysähtymään, huokaisemaan ihastuksesta ja tietty ottamaan muutamia kuvia. 

Oltiin kävelty varmaan vasta puolitoista kilometriä, kun pysähdyttiin ensimmäiselle evästauolle. Istahdettiin näköalapaikan penkille ja syötiin välipalapatukoita. Koirat intoutuivat leikkimään kepeillä, niitä ei selvästi rasittanut maaston vaihtelu yhtä paljon kuin meitä kaksijalkaisia. Yritettiin kallion reunalta tähyillä eteenpäin, josko Julma-Ölkyn ylittävä riippusilta jo näkyisi, mutta turhaan. Jatkettiin kuitenkin hyvillä mielin ja rauhalliseen tahtiin kävelyä, mihinkäs meillä kiire olisi, näin pohjoisessa valoa riittäisi myöhälle iltaan, eikä muita retkeilijöitä ollut näkynyt ainuttakaan. 

Alettiin jo ehkä hieman väsyä, kun jälleen kerran kallion reunalle alhaalta rotkosta kiivettyämme näkyi vihdoin edessämme Julma-Ölkky riippusiltoineen. Riippusillan jälkeen maasto näytti vieläkin mielenkiintoisemmalta. Kivenlohkareista muodostetut portaat kohosivat yhä ylöspäin ja niiden jälkeen joutuisi vielä kapuamaan metalliset kierreportaat päästäkseen rotkon toisella puolen jyrkänteen päällä kulkevalle polulle. Maisemat ja vihdoin saavutettu puoliväli saivat kuitenkin meidät hymyilemään, vaikka edessä oleva "Mordor" ja Cirith Ungolin portaita (Lord of the Rings -juttuja) muistuttava kiviröykkiö samalla sekä kauhistutti että ihastutti.






Riippusillan ylitys onnistui molemmilta koirilta ilman ongelmia, eikä kivenlohkareiden päällä hyppiminenkään ollut homma eikä mikään. Itseasiassa kiviportaita oli ihan mukava kiivetä omastakin mielestäni. Kiviportaiden jälkeisiä metalliritiläisiä kierreportaita Koda joutui pohtimaan kahteen kertaan. Luultavasti se ei kunnolla erottanut, mihin on astumassa ja lisäksi varpaat upposivat ikävästi metalliritilöiden väliin. Pienen pohdinnan jälkeen Koda lähti kuitenkin kapuamaan kierreportaita melko hitaasti, mutta varmasti ja selvittin ongelmitta Julma-Ölkyn toiselle reunalle. 

Jyrkänteen päällä olevat viitat ilmoittivat meillä olevan vielä 2,7 kilometriä Ölkynperälle, ensimmäisen yön nukkumispaikalle. Jatkettiin hetken hengähdettyämme reippaina matkaa. Maasto jatkui edelleen melko vaihtelevana, mutta hieman aiempaa kevyempänä onneksi kuitenkin. Pian iso rotkojärvi päättyi kuin seinään ja sen tilalla jatkui paljon pienempi ja vaatimattomampi lampi. Pari kilometriä käveltyämme laskeuduttiin alas laaksoon ja ylitettiin kosteikkoja ja leveämpiä puroja pitkospuita pitkin. Hyttyset alkoivat inisemään korvan juuressa ja alkoi tuntua, ettei polku koskaan lopu. Koirien vauhti alkoi myös jo hiukan hiipumaan. Väsymys ja nälkä alkoivat kasvaa jo melko suuriksi, kun vihdoin puiden lomasta pilkisti laavun katto. Huokaistiin varmaan kaikki neljä ääneen.

Kello näytti jo kahdeksaa, joten ei sen kummemmin huilattu, vaan ruvettiin heti ruoanlaittoon ja teltan pystytykseen. Koirat kävivät nopeasti lepäämään, eivätkä sen kummemmin pyörineet jaloissa. Ölkynperällä maasto oli kivistä, eikä teltalle meinannut löytyä sopivaa koloa. Uusia pitkospuita varten paikalle oli raahattu pitkiä ja painavia lankkuja ja jouduttiin hieman siirtelemään niitä, jotta saatiin teltta edes jotenkuten sopimaan. Teltan pystytyksen aikana hirvenlihapasta oli kypsynyt ja ruoka maistuikin rankan päivän jälkeen aikalailla täydelliseltä ja iltakin oli mukavan lämmin. Aurinko oli kuitenkin painunut pilveen jo aiemmin, joten kauniit auringonlaskut jäivät näkemättä. Ruokailun jälkeen käytiin läheisessä purossa viilentämässä rankasta maastosta väsyneet jalkamme ja nopeasti niin jäisessä vedessä kyllä viilentyivätkin. Kömmittiin Iipun ja Kodan kanssa telttaan ja Halti sai jäädä teltan absidiin nukkumaan. Koda nukkui sikeästi meidän jaloissa koko yön ja itsekin nukuin hyvin virkistävät unet.





Tiistaiaamu valkeni lämpimänä ja aurinkoisena. Aamupalan ja kahvinjuonnin jälkeen pakattiin taas rinkkamme ja lähdettiin kulkemaan kahdeksikkoreittimme toista puolikasta. Koirat olivat ladanneet akkunsa ja kulkivat taas innokkaina kohti uusia seikkailuja. Mulla vähän edellisen päivän vaihteleva maasto painoi jaloissa ja Iipulla oli alamäissä jarruttelun seurauksena tullut varpaiden pohjiin rakot. Nopeasti pienet kankeudet kuitenkin unohtuivat, kun päästiin kulkemaan kaikessa rauhassa auringossa jälleen kerran mahtavia maisemia ihaillen. Aamupäivän matkan puolivälissä ylitettiin taas Ölkyn ylityksen reittiin kuuluva riippusilta ja metalliportaat sujuivat Kodalta jo ihan ilman miettimistäkin. Reitin loppupuoliskolla kohdattiin muutamia kanssaretkeilijöitä, mutta melkolailla omassa rauhassa sai edelleen retkeillä.

Saavuttiin tiistaina muistaakseni kahden maissa takaisin autolle, keiteltiin Trangialla kesäkioskin pihalla savuporokeitot lounaaksi ja huilailtiin kaikessa rauhassa. Kioskin omistaja oli paikalla kunnostustöissä, silitteli koiria, rupatteli meille mukavia ja tarjosi myös lounaskahvit. Täydennettiin autosta ruokavarastoja ja jätettiin turhaa tavaraa rinkoista autoon ennen kuin jatkettiin matkaa toiseen suuntaan kohti Värikallion kaarrosta. Värikallion kaarrokselle kulki parin kilometrin pituinen yhdyspolku Julma-Ölkyn pysäköintialueelta ja oltaiskohan neljän aikoihin lähdetty etenemään. Tähän suuntaan reitti oli aivan eri luokkaa, leveät polut, ei paljoakaan kivikkoa tai juurakkoja. Mahduttiin kulkemaan pitkän matkaa polulla rinnakkain. Aurinko painui pilveen ja ilma alkoi selvästi viiletä.

Jos edellisenä päivänä maaston vaikeakulkuisuus yllätti, yllätti tiistaina sen helppous. Muutamia portaita matkan varrelle sattui, mutta muutoin yhdyspolku Värikallion kaarrokselle oli ainakin Ölkyn ähkäsyyn verrattuna kevyt kulkea. Risteyskohdasta jatkoimme kohti Lihapyörteen (kuka näitä nimiä keksii?!) taukopaikkaa ja polku jatkui edelleen yhtä helppokulkuisena. Etenimme nopeasti ja olimme perillä suunnitellulla yöpymispaikalla jo ennen kuutta. Ehdimme juuri sopivaksi laavuun suojaan ennen lyhyttä sadekuuroa, joka tosin mukavasti raikasti ilmaa.








Kuten Ölkynperällä, myös Lihapyörteessä oli heikosti sopivia paikkoja teltalle. Laavun viereen oli ajettu reippaasti hienojakoista soraa, mutta pakattu niin tiiviisti, ettei teltan kiiloja saanut lyötyä edes isoa halkoa apuna käyttäen maahan. Koska muita retkeilijöitä ei ollut päivän aikana juuri näkynyt, päätettiin nukkua laavussa. Ennen nukkumaanmenoa viriteltiin teltan ulkokangas laavun oviaukolle tuulensuojaksi ja teltan pohjakangas levitettiin makuualustojemme alle hieman eristämään laavun lankkujen välistä puhaltavaa tuulta. Levitettiin makuualustojen päälle Iipun kesämakuupussi lisäeristeeksi, puettiin paljon päälle ja nukuttiin molemmat mun peitoksi levitetyn talvi(/kolmen vuodenajan) makuupussin alla.

Yöllä lämpötila laski selvästi aiemmasta ja lämpimästä pukeutumisesta huolimatta erityisesti pää ja niska hieman palelivat. Aamu valkeni edelleen kylmänä, tuulisena ja hieman sadetta enteilevänä. Syötiin aamupala laavun suojissa, sääennuste näytti päivän ylimmäksi lämpötilaksi vain kolmeatoista astetta ja saikin pukea paljon edellisiä päiviä enemmän vaatetta päälle. Päästiin jatkamaan matkaa Lihapyörteeltä kohti Värikalliota jo yhdeksän aikaan ja polku jatkui edellisen päivän tapaan helppokulkuisena. Viileässä säässä eteneminen oli aiempaa nopeampaa ja pääsimme tunnissa suunnittelemallemme lounastaukopaikalle Värikallion keittokatokselle. Pidettiin vain lyhyt juoma- ja välipalatauko ja päästiinkin sopivasti jatkamaan matkaa katokselle pian saapuvan leirikoululais-/partiolaisporukan tieltä.

Nähtävänä oli enää oikeastaan Värikalliot, jotka nähdäkseen joutui poikkeamaan reitiltä muutaman sata metriä ja kävelemään metalliritilöistä muodostettua katselusiltaa järvelle. Ritilät olivat vielä ikävämpiä kuin aiemmat kierreportaiden ritilät ja jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt jättää koirat rantaan odottamaan. Kyllähän ne molemmat ritilällä rohkeasti ja urhoollisesti kävelivät, mutta Kodasta ainakin huomasi, että metalliritilöiden painuminen anturoiden väliin oli varsin epämukavaa. Katselusilta johdatti kivikautisten kalliomaalausten luokse ja punaisista maalauksista erottui selvästi tikku-ukkoja ja poroja.




Aikamme kalliomaalauksia ihmeteltyämme jatkettiin takaisin reitille ja takaisin kohti Julma-Ölkyn parkkipaikkaa. Matkan aikana ihailimme vaalean vihreänä loistavaa, puhdasta luontoa, kuusen oksista roikkuvia naavoja ja luppoja (onneksi mukana oli biologi :D) ja yritimme edelleen bongata poroja. Viimeiselle päivälle jäänyt reitti oli helppo, lyhyehkö ja nopeasti kuljettu, mutta tyydyimme siihen, koska edessä oli vielä pitkä ajomatka takaisin Joensuuhun.

Meillä kävi loistavaa tuuria, kun kevät eteni näin rytinällä, lumet olivat edellisellä viikolla sulaneet ja polut olivat ehtineet kuivua lähes täysin. Näin alkukesästä ja keskellä viikkoa kanssaretkeilijöitä oli vähän ja huonoista telttailumahdollisuuksista huolimatta saatiin yövyttyä suunnitelluissa paikoissa. Myöskään hyttyset eivät ensimmäistä iltaa lukuunottamatta juurikaan kiusanneet! Kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut ja ihana reissu, upeita maisemia, hyvää ruokaa, mainiota seuraa ja hyvin tuuletetut aivot!




Kiira & Koda

osa kuvista ja videopätkistä © Iipu