perjantai 8. joulukuuta 2017

Luukku 8: jalostusuroksen omistajan vastuu?

Olen viime aikoina pyöritelly tätä asiaa pienessä päässäni, ihan yleiselläkin tasolla, tai jos joku vaikka sattuisi kysäisemään Kodaa jalostuskäyttöön. Olen törmännyt uroksiin, joita on käytetty kymmenille nartuille, joiden "laatu" vaihtelee huomattavasti, ja olen miettinyt, miksi uroksen omistaja antaa urostaan selvästi "huonommille" nartuille. Toisaalta on myös niitä upeita uroksia, joita ei koskaan käytetä yhdellekään nartulle, koska uroksen omistaja ei kelpuuta ainuttakaan narttua. Miten löytää joku kultainen keskitie?

Ajattelen niin, että uroksen omistaja tuntee koiransa varmasti parhaiten, tietää sen vahvuudet ja heikkoudet paremmin kuin kukaan muu, paremmin kuin asioista selvää ottanut nartun omistaja voi koskaan KoiraNettiä tai muutakaan nettiä tutkimalla selvittää. Mielestäni on selvää, että uroksen omistajan velvollisuutena on rehellisesti kertoa oman koiransa heikkoudet ja vahvuudet siinä mittakaavassa kuin hän ne tietää ja kokee. Kuitenkin silloin tällöin kuulee, että urosta on kyselty astutukseen ilman, että on oltu näistä asioista tai uroksen omistajan ajatuksista yhtään kiinnostuneita, ja kun uroksen omistaja kyseleekin lisätietoja nartusta, ei "kasvattaja" enää vastaakaan viesteihin. 

Toisaalta kuulin äskettäin, että jotkut uroksen omistajat perustelevat asian niin, että kasvatustyö on täysin kasvattajan vastuulla, jos hän on huolella ja ajatuksella valinnut, että haluaisi käyttää juuri sinun urosta, onko sulla "oikeutta" päättää kasvattajan jalostusvalinnoista? Jos kokenut/rotuunsa sua paremmin perehtynyt kasvattaja on miettinyt yhdistelmän huolellisesti ja kerrottuasi uroksesi vahvuudet ja heikkoudet, hän silti päättää käyttää urostasi, onko sun tehtävä enää miettiä nartun heikkouksia?

Tietysti mulla uroksen omistajana on ajatus, että haluaisin Kodalle vain ja ainoastaan hyviä ja mahtavia jälkeläisiä. Vain terveitä, vain harrastavia, vain hyvällä työmoottorilla varustettuja, vain Kodaa "parempia". Mutta koska periytyminen, erityisesti luonteen osalta, on sattuman kauppaa ja jälkeläisten luonteisiin vaikuttaa niiin tuhat muutakin asiaa kuin geenit, voi keskivertokoiria yhdistämällä saada aivan mahtavia ja toimivia jälkeläisiä, ja toisaalta kaksi huippukoiraa yhdistämällä voi saada keskivertoa huonompia jälkeläisiä. Voinko siis "evätä" Kodalta tiettyjä narttuja niiden heikkouksien perusteella? Ja mitkä sellaiset heikkoudet olisi, jotka estäisivät Kodan käytön näille nartuille, etenkin luonteen osalta? Toisaalta uskon, että jokaisessa yhdistelmässä joudutaan jonkin ominaisuuden suhteen tekemään kompromissi, joten jokin heikkous niin nartussa, uroksessa kuin yhdistelmässäkin joudutaan katsomaan läpi sormien.

kuvat © IDA photos

Oletko sä miettinyt asiaa? Onko sun urosta käytetty jalostukseen? Oletko valmis antamaan huolella mietittyyn yhdistelmään uroksesi, vaikka narttu ei 100 %:sti säväyttäisi? 


Kiira & Koda

14 kommenttia:

  1. Multa on muutamii kertoja kysytty tuota urosta jalostukseen, ja tosiaan tyssää aina siihen kohtaan, kun pyydän nartusta muitakin tietoja kuin linkin jalostustietojärjestelmään tai pyydän saada tavata nartun. Mä olen pitkään, varmaan nyt kolmatta vuotta miettinyt, että laittaisin urokseni rodun jalostusuroslistalle, mutta en oo halunnut. Se täyttää kuitenkin vasta 5, eli alkaa olemaan mun mielestä siinä "parhaassa iässä", missä urosta voi käyttää.

    Ei musta kuitenkaan nartun tarvitse säväyttää 100%sti, koska harva koira säväyttää. Mutta nartussa pitää olla kuitenkin jotain, ja mielellään se on myös rodunomainen. Uskon kuitenkin, että keskustelemalla mut on helppo vakuuttaa yhdistelmästä.

    Mulla on itsellänikin visio siitä, millaiselta kummankin oman rodun yksilöiden pitäisi olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kertoo kyllä "kasvattajasta" (heittomerkeissä, koska tällaista ihmistä ei mun mielestä voi rinnastaa niihin todellisiin kasvattajiin) tarpeeksi, jos tuohon kohtaan tyssää. Mulle kuitenkin tosi tärkeetä olis, että jos mun omistama uros joskus pentuja sais, niiden kasvattaja olis yhteistyökykyinen myös mun kanssa ja saisin tietää niin nartusta kuin pennuistakin niin paljon kuin mahdollista. Haluaisin myös, että kasvattaja vaatisi pentujen kuvauttamista, tärkeää olisi tietää, mitä koira edes suunnilleen periyttää eteenpäin, ennen kuin sitä useammalle nartulle ehtisi käyttää. Ja jos jo nartusta lisätietojen saaminen olisi liikaa vaadittu niin tuskinpa mikään muukaan yhteistyö tai keskustelu toimisi.

      Ja totta, harva koira säväyttää täysillä, ainakaan ensinäkemältä. Itse olen myös niin vahvasti uros-ihminen, etten usko minkään nartun säväyttävän niin täysillä kuin joku uros saattaisi säväyttää :D

      Keskustelemalla ja fiksusti perustelemalla varmasti saisi mutkin vakuutettua, mielummin huolella mietitty ja perusteltu yhdistelmä joillakin tietoisilla riskeillä kuin yhdistelmä säväyttävän nartun kanssa ilman sen kummempaa ajatustyötä ja riskien pohdintaa.

      Ja mun mielestä on tosi tärkeetä, että (jalostus)uroksen omistajallakin on ajatus, millainen rodun ihanneyksilö olisi, jotta osaa omaa urostaan katsoa myös kriittisesti ja näin kertoa myös näitä vahvuuksia ja heikkouksia eteenpäin.

      Poista
  2. Kyynikkorealisti tulee taas, sori :D totta kai jalostuksen pitää pyrkiä siihen, että jälkeläiset olisivat vanhempiaan parempia, mutta ihan jo meidän rodun takia on tooosi epärealistista, että kaikkia jälkeläisiä sais harrastavaan kotiin. Surullistahan se on, mut ei vaan saa :/ (tai no, tässä pitäis ensin taas määritellä se että mikä on harrastava koti, mutta se on jo kokonaan toinen juttu kun jokaisella on oma näkemyksensä asiasta.) Plus sitten se mitä itsekin kirjoitit, että geenilotossa vaan joskus käy huono säkä ja sit pitää vaan ottaa nöyränä vastaan, mitä luonto antaa.

    Mä taas oon miettinyt tätä vähän toiselta kantilta: jos sulla on hyvä uros jota kysytään "heikolle" nartulle niin eikö se nimenomaan veisi sitä seuraavaa sukupolvea parempaan suuntaan? Varsinkin meidän rodussa ois tosi hyvä, kun ne "randomkasvattajatkin" innostuis käyttämään vähemmän käytettyjä, harrastavia uroksia. Mutta jos kaikkien niiden hyvien urosten omistajat sanoo että ei, et saa tätä niin sit ne kovin helposti kääntyy niiden urosten puoleen, joita annetaan tyyliin jokaiselle kysyjälle. Ja sukutaulut kertoo, mitä meidän rodussa on matadorijalostuksella saatu aikaan. Toki tuo yllämainittu edellyttää, että jo se narttu itsessään on yksilönä jalostuskelpoinen itsessään, ennen kuin sille mitään uroksia miettiikään.

    Toinen mitä oon miettinyt, on että ihmisillä tuntuu olevan ihan hirmuinen hinku saada nimenomaan sen oman koiran pentu. Pätee sekä urosten että narttujen omistajiin eikä oo viittaus kehenkään :D ja ymmärrän sen kyllä oikein hyvin, miksi! Mutta välillä mietin, että muistaahan ihmiset että koira on aina kotikasvatuksensa/koulutuksensa ja geeniensä summa. Siis että niitä sukutauluja kantsii lukea ja tutkia, kun yhtä hyvän/samankaltaisen koiran voi saada vaikkei se suoraan polveutuisikaan siitä jostain tietystä (omasta) koirasta, jos/kun kerta samoja geenejä on saatavilla sukulaiskoirista :D Monesti myös sille omalle koiralle ja sen ominaisuuksille vähän "sokeutuu" mikä on ihan ymmärrettävää; totta kai se oma on muita parempi ja rakkaampi. Mutta jalostukselliselta kannalta ajatellen pitää osata tarkastella sitä omaakin koiraa objektiivisesti ja kriittisesti. Ja aina pitäis muistaa/osata tarkastella jalostusta myös pidemmällä tähtäimellä populaatiogeneettiseltä kannalta (tää nyt ehkä kolahtaa omaan nilkkaan ja koska oon biologi niin se varmasti vaikuttaa mun ajatusmaailmaan, mut kunhan lätisen mitä oon mielessä pyöritellyt xD).

    Tästä nyt tuli varmaan ihan tosi sekava kommentti mutta tiivistetysti, olen samaa mieltä siitä, että sekä uroksen että nartun omistajalla on omia vastuitaan tulevasta yhdistelmästä/pentueesta ja siten myös oma pieni panoksensa rodun populaation tulevaisuuteen. Kasvattajan pitää pystyä perustelemaan, miksi tahtoo käyttää juuri sitä kysymäänsä urosta. Nartun ei tartte säväyttää 100-prosenttisesti, mutta uroksenkin omistajan pitää löytää siitä hyvää ja nähdä perusteet tulevalle yhdistelmälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että kommentoit! Tarkotus olikin kirjoittaa vähän "nysä" teksti, että innostais ihmisiä keskustelemaan ja kommentoimaan! Ja totta, colliet, etenkin pitkäkarvaiset päätyy harmittavan usein harrastaviin koteihin, tai toisaalta luulen, että lähes jokaisessa, myös luonteisiin panostavan kasvattajan pentueessa on vähintään se yksi, joka ei harrastuksiin välttämättä edes sovi. Puhumattakaan niistä, jotka eivät työmoottoria, saalisviettiä ja muita harrastuskoiralle tärkeitä ominaisuuksia kasvatustyössään painota. Ja sitä vähän kommentillani tarkoitinkin, että vaikka kuinka haluaisin kaikista Kodan jälkeläisistä huippuja ja mahtavia ja terveitä, ei sellaista tule tapahtumaan, jos se nyt edes koskaan pentuja saa.

      Joo ja ymmärrän sun pointin tosta, että valitettavan paljon käytetään sitten niitä samoja jo paljon käytettyjä uroksia, joiden käyttäminen ei kyllä tuo rotuun oikeen mitään enää lisää. Ja harvoinpa ne matador-urokset on esimerkiksi niitä luonteeltaan tykkejä, vaan enemmänkin esillä näyttelykehissä kuin muissa harrastuksissa (vaikka poikkeuksiakin onneksi on, eikä näyttelyissä pärjäämisessä mitään pahaa ole, mut ymmärsit varmaan pointin).

      Hehee, "ei viittaus kehenkään" :'D Mulla on ehkä hinku Kodan pentuun lähinnä ajatuksen tasolla, siis isä ja poika, oishan se suloista. Plus osin myös geeniperimältään, vaikka todennäköisempää olisi saada varmaankin Kodan kasvattajalta geeniperimältään lähellä Kodaa oleva koira (jolla olis sitten myös ne pentuajan ympäristöt ja muut aika samanlaiset) kuin jostain ulkosiitosyhdistelmästä. Ja itseasiassa mua myös kiinnostaa ajatus Kodan sukulaiskoirasta siinä mielessä, että kun Kodan kanssa kuitenkin tehnyt melkoisen paljon mokia silloin pentuaikana ja tekee toki edelleenkin kohtalaisesti, niin millainen lähtökohdiltaan mahdollisimman samanlaisesta koirasta voisikaan tulla, jos omistaja ei mokailis ainakaan ihan niin paljon ja ainakaan ihan samoja mokia.

      Ja se on toki totta, että omalle koiralle sokeutuu, ja siksi musta onkin tärkeetä, että pääsisi aina itse näkemään koiria, eikä vain kuulemaan omistajan puheita. Esimerkiksi jos Kodaa joku jalostukseen kysyisi niin haluaisin paitsi itse nähdä nartun, niin haluaisin myös, että kasvattaja näkisi Kodaa esimerkiksi treenikentällä ja kotioloissa, eikä vain kuuntelisi mun höpinää koirasta. Ja kasvattajia en kyllä kadehdi, monta asiaa otettavana huomioon, terveys, luonne, rodunomaisuus ja siihen päälle vielä geenipoolin monipuolisuus. Myös siinä pitäisi urosten omistajien ehkä petrata, ettei vedettäisi niitä jälkeläismääriä ihan tappiin asti, vaikka hieno uros olisikin ja vaikka sitä jalostukseen moni tahtoisi käyttääkin.

      Ja ihan yhtä sekava kommentti tuli varmaan tästäkin :D

      Poista
    2. Oho mitähän mä kirjotin, siis piti sanoa, että pitkäkarvaiset colliet päätyy harmillisen HARVOIN harrastaviin koteihin, eikä usein 😅

      Poista
    3. Kyllä, näinhän se on. Kun ei edes niitä harrastavien kasvattajien kaikkia pentuja meinaa saada harrastaviin koteihin niin miten sitten ei-harrastavien :S Ja joo ymmärsin pointin :D sepä siinä onkin kun käytetään eniten paljon näyttelyissä kiertäviä.

      Haha, et sä siis ainoa ole mun lähipiirissä/tutuissa joka kovasti tahtoisi oman koiransa pennun :D Oishan se ihanaa, juurikin kun näkis että miten se oma koira periyttää itteensä kun pennulla puolet geeneistä kuitenkin sieltä tulee! Mutta ihan totta tuokin mitä sanoit että täysin ulkosiitosyhdistelmistä voi sit tulla mitä vaan :D Tossa alla Kave valottikin hyvin niitä populaatiogenetiikan näkökulmia jalostukseen.

      Ja joo niinpä, ehdottomasti pitää nähdä koiria kotona ja tekemässä jotain! Ja tosiaan jälkeläismäärien kanssa pitäis olla maltillinen ja käyttää niitä uroksia laajemmin (siis että useammalla uroksella olisi muutamia pentueita eikä muutamalla uroksella kymmeniä :D). Varsinkin jos nuoria uroksia höylätään tosi monelle, niin iän myötä ne jälkeläismäärät kipuaa huimiin lukemiin.

      Poista
  3. Nää sun kalenteripostaukset on kyllä hyviä, tuontokoiratekstiin en ehtinyt kommentoida mutta iso peukku sillekin! :)

    Keväällä retkellä juteltiinkin näistä jalostusasioista ja tosi hyviä ajatuksia sulla, itse samoilla linjoilla. Jäänyt myös kuva että uroksen omistajat herkästi sysää vastuun muille. Tai sitten jos eivät, niin "kasvattaja" ei olekaan kiinnostunut jos halutaan nartusta lisätietoja. Tulee väistämättä kuva että nartussa on jotain piiloteltavaa tai vähintäänkin vain tolkuton kiire saada seuraavista juoksuista pennut. Colliesta rotuna en tiedä hirveästi, joten suoranaisesti niiden jalostukseen en voi juuri ottaa kantaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yritän pitää kalenterin mahdollisimman monipuolisena, vähän vakavampien ja pohdiskelevien tekstien ja höpöhöpö-juttujen välillä.

      Ja joo näistä me on paljon puhuttukin! Nyt viime aikoina taas enemmän asioita pyöritellyt mielessä, vaikeetahan se kasvattaminen oikeesti on, en kadehdi yhtään :D Ja en missään nimessä antaisi mitään urosta nartulle, josta ei koiranetin tietojen lisäksi saa mitään muita tietoja tai jota ei pääsisi näkemään, vaikka olisi kiinnostunut. Samoja juttuja, mitä pentua ottaessa miettii.

      Poista
  4. Joo, uroksen omistajan vastuulla on kyllä mielestäni, ettei urosta anneta ihan mille vaan tai kuinka paljon vain. Kuitenkin se, että antaisi urostaan käyttää vain "säväyttävälle" tms nartulle niin ei oikeasti vie yhtäkään rotua eteenpäin. Toisaalta sellainen ajattelu pitäis myös sulkea kokonaan pois. Jokaisessa rodussa tulisi käyttää jokainen koira jalostukseen joka vain on tarpeeksi terve, hyväluonteinen ja jonka tunnistaa rotuisekseen, ei vain niitä todella hyviä koiria. Riittää, että koira on hyvä. Jos käytetään vain todella hyviä tai huippukoiria jalostukseen menetetään aivan liikaa geneettistä kantaa ja sukuja. Näin päädytään vain kohti pahempaa ja pahempaa pullonkaulaa ja olemassaolevat ongelmat vain pahenevat.
    Mielestäni uroksen omistajan pitääkin katsoa, ettei anna urostaan esim. nartulle joka on sairas tai vaikka arka, lisäksi pitää huolehtia siitä ettei suunniteltu yhdistelmä olisi liian sukusiittoinen. Toisaalta uroksen omistajan toivoisi huolehtivan siitä ettei urosta käytetä liikaa, varsinkaan liian lyhyen ajan sisään. Lisäksi jos urosta on kyselty muualtakin tai se on sovittu muualle, on mielestäni uroksen omistajan vastuulla ilmoittaa tämä kasvattajalle.
    Nämä on vaikeita asioita, sillä kaikki toki haluaisivat kasvattaa vain "parasta" ja hienointa, muttei niin vain asiat ole. Itse kasvattajana olen iloinen jos uroksen omistaja kertoo uroksestaan ja on myös kiinnostunut siitä mille nartulle on koiraansa antamassa, mutta on niitäkin uroksen omistajia jotka haluavat aivan liikaa sotkeutua pentuihin ja tällaisia kyllä tulee välteltyä (toki jos tällaisella ihmisellä olisi sellainen uros joka on vain "pakko" saada niin sitten sitä on pakko käyttää :D).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, ehdottomasti hyviä pointteja! Valitettavan pieni määrä niistä potentiaalisista, terveistä ja hyväluonteisista rodun edustajista päätyy koskaan jalostuskäyttöön, ainakin collieissa, mutta luulenpa että lähes kaikissa roduissa. Se toki sitten altistaa sille, että samoja huippuja tai vähemmän huippuja uroksia käytetään liikaa. Ja kuten sanoitkin, näin kun jatkuu tarpeeksi pitkään, niin ei rodun geenipoolia enää kovin helpolla kasvatetakaan. Ja tämä tulee juuri ongelmaksi, jos ei uroksen omistaja ole kiinnostunut "valikoimaan" narttuja, joille urosta antaa, osaako sitten sanoa ei vain siksi, että urosta on jo sen vuoden aikana käytetty useammassa pentueessa tai että on ylipäänsä jo paljon pentuja? Vai antaako sitten jokaiselle kyselijälle ja jättää kasvattajien vastuulle myös tän geenipooliasian?

      Vaikeita asioita tosiaan ja aina saa uusia näkökulmia tähänkin asiaan. Ja voipi olla, että itsellä ei hermorakenne kestäisi kasvattamista, suuri arvostus siis kaikkia kasvattajia kohtaan. Haha, mä oisin varmaan just se uroksen omistaja, joka sotkeutuisi liikaa pentuihin :D tosin ehkä vain ensimmäiseen (tai pariin ekaan) ihan mielenkiinnosta sitä kohtaan, mitä oma uros jättäisi jälkeensä.

      Poista
    2. Siis kasvattaminen joo ei ole ihan heikoille :D siinä kuitenkin tulee näkemään varmasti ihan pienenkin pennun kuolemaa ja jossain vaiheessa voi pahimmillaan joutua itse lopettamaan pennun omin kätösin (toivon mukaan mahdollisimman harva joutuisi...)
      Kävin tässä välissä lenkillä ja siellä pohdiskelin tekstiäsi lisää ja muistin asioita joita jäi sanomatta :D
      Tässä pitää siis myös muistaa se, että uroksien kanssa joudutaan tekemään tiukempaa valintaa siitä mitä käytetään ja mitä ei. Tämä johtuu puhtaasti siitä, että vaikka ihan "vain" lemmikkinä oleva uros on mahdollista käyttää jalostukseen, mutta lemmikiksi mennyt narttu tuskin koskaan päätyy jalostukseen. Ne nartut valikoidaan jo ennen luovutusikää ja niistä nartuista jotka on valikoitu sitten taas toivotaan kaikki raajat, varpaat ja sormet ristissä, että narttu on kaikinpuolin jalostukseen sopiva. Jos tällainen narttu joudutaan hylkäämään pois jalostuksesta on se yksi koira selkeästi pois jalostuksesta, sen sijaan uroksissa on siinä mielessä laajempi valintamahdollisuus, ettei uroksen tarvitse pentuna valikoitua tietylle omistajalle. Tätä on vaikea selittää, mutta toivon että ymmärrät pointtini. Eli siis käytännössä nartuista karsiutuvat jalostuksesta pois yksilöt jo ennen luovutusikää, mutta uroksissa ei. Tämän takia mielestäni nartulta voidaankin vaatia vähemmän, varsinkin kun nartulla voi eläimen hyvinvoinnin takia tulla vähemmän pentueita. Uros kun ei itse siitä koskaan kärsi jos se astuu narttuja kantavaksi vaikka jokaisena elinpäivänään, mutta narttulla ei ole mahdollisuutta tulla kantavaksi kuin korkeintaan kaksi kertaa vuodessa, ja missään nimessä joka kerta sitä ei pitäisi kantavaksi saattaa. Vaikeita asioita...Tästä koirien valinnasta jalostukseen voisi oikeasti puhua ihan loputtomiin. Siinä on niin monta puolta.

      Ja uroksen omistajan kiinnostus oman koiran pentuihin on ehdottomasti hyväksyttävää, eikä haittaa. Mutta, on näitä joilla se menee silleen yli että uroksen omistaja asettaa itsensä suunnilleen kasvattajan asemaan, ja sitä ei kasvattajana todellakaan halua.

      Poista
    3. Ymmärsin pointin! Ja täysin totta, enpä ole tuota näkökulmaa tullut ajatelleeksi! Sitä suuremmalla syyllä pitäisi mahdollisimman montaa hyvää urosta käyttää, kun narttuvalinnat tehdään jo niin aikaisin ja käytettävissä oleva narttupopulaatio siten jo alkujaan pienempi. Ja kyllä naissukupuoli tuo erilaisia kriteereitä valinnalle, täytyy olla toimiva rakenne synnytykseen, hyvät poltot, kiinnostus pentuihin, emän vaistoa jne.

      Nojoo, jos on liian kiinnostunut asettamaan itsensä kasvattajan asemaan, tulisi sitten ryhtyä itse kasvattajaksi eikä liiaksi puuttumaan toisen jalostusvalintoihin...

      Poista
  5. Vaikka en itseäni oikein kasvattajaksi lasketaan, niin sen verran tähän kommentoin, että yleensä toinen on luonteeltaan heikompi ja toinen parempi. Jälkeläiset sitten siihen väliin. No eipä ihan mee niin. Sitten siihen urosasiaan ja sen kriteereihin millä perusteilla urostani olen antanut: terveet lonkat, silmät, kyynärät, selkä, yleisterveys OK, hyvä vatsa, OK luonne, ei alusta-arkuuksia. Jostain voi joustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, eihän tuo ominaisuuksien periytyminen mitenkään mustavalkoista ole, varsinkaan luonteen suhteen. Nuo on itselläkin kriteereinä, arvostaisin toki kovasti, jos nartulla olisi näyttöä harrastuspuolelta, Kodan kanssa kun kuitenkin aika ahkerasti harrastetaan ja sillä olisi musta annettavaa nimenomaan harrastuspuolelle. Ja jostain joutuu aina joustamaan, niinhän se on.

      Poista

Kiitos kommentista! :)