Loppujen lopuksi se on ihan hieno koira

Tiiättekö, kun välillä erityisesti nuoren koiran kanssa ajattelee, että tuleekohan tästä hommasta nyt yhtään mitään? Koira vetää hihnassa, hermostuu räksyttäville pikkukoirille, hyppii innoissaan ihmisiä vasten ja on muuten vain pöhkö. On niitä päiviä, kun mikään ei tunnu koiran kanssa onnistuvan ja mielen valtaa kriisi, onko musta sittenkään kouluttamaan tätä piskiä. Sitä häpeää koiraansa, joka ei siedä 24/7 räkyttäviä fifejä, etenkään uroksia, ja viime viikolla tapahtuneen episodin jälkeen on itse jopa aloittanut vastaantulevalle koiralle rähjäämisen... Koiraa, joka haukkuu uimalassa, jos joku muu kehtaa mennä altaaseen ilman, että hän on vahtimassa. Koiraa, joka välillä treenikentällä kulkisi vain kuono tiiviisti lumihankeen upotettuna. Koiraa, joka paimentamassa mielellään maistelisi kakkaa pidemmänkin tovin.

Varsinkin omalla kohdalla, kun edellisen koiran pentuajasta on kulunut se reilu viisitoista vuotta ja silloin oli itse vielä lapsi, eikä muistikuvat kaikista pentuajan hösellyksistä ole tuoreena mielessä. Muistaa Jepen vain aina kilttinä ja rauhallisena vanhuksena, johon verrattuna Koda on mahdoton riiviö, vaikka varmasti Jeppekin nuorena hölmöili ja hyppi mummoja vasten.

kaikki postauksen kuvat © Pilvi Vähämäki

Tällaisten koirakriisien keskellä sydäntä lämmittävää on, kun joku treenikentällä toteaa, miten huippu koira mulla on. Kun aina vain uudelleen kuulee sanottavan, miten epätyypillisen avoin ja sosiaalinen collie Koda on. Kun koirankouluttaja toteaa Kodan olevan ensimmäinen hänen tapaamansa collie, jonka voisi harkita ottavansa itselleen. Kun Kodan kanssa pienellä metsälenkillä käynyt tätisi toteaa, että totteleepa se hienosti, ei edes hevosia käynyt härnäämässä. Kun koiria pelkäävä kaverisi sanoo koirankoulutuskriisisi keskellä Kodan olevan ainoa koira, jota hän ei pelkää ja josta hän oikeesti jopa tykkää. Kun treenihallissa pitkästä aikaa tokoilette häiriössä, eikä Koda parin ensimmäisen minuutin jälkeen kiinnitä juuri ollenkaan huomiota haukkuvaan pikkukoiraan ja rauhoittuu hienosti vieraaseen häkkiin.

Silloin sen voi ehkä itsekin myöntää, että on se loppujen lopuksi ihan hieno koira. Koira, joka rakastaa jokaista vastaantulijaa, etenkin niitä laitapuolen kulkijoita, vaikka vielä välillä osoittaakin rakkauttaan hyppimällä. Koira, jonka luonne ja ulkonäkö saavat usein kehuja osakseen, vaikka näyttääkin veljeni mukaan kuulemma ponin ja muurahaiskarhun risteytykseltä. Koira, jota jopa joskus luullaan ikäistään vanhemmaksi rauhallisuutensa takia. Koira, jonka voi ottaa mukaan töihin (onnea myös työpaikka, johon voi ottaa kiltin koiran silloin tällöin mukaan).

Koira, jonka kanssa voi huoletta lähteä melkeinpä mihin vain, vaikka Koda alkuun saattaa haukkua isoa hälinää, se rauhoittuu melko nopeasti, eikä stressaannu ihan pienestä. Koira, joka rakastaa lapsia ja osaa käyttäytyä lasten kanssa. Koira, joka osaa moikata lapsia hyppimättä, vaikka muuten vielä välillä innostuukin pomppimaan. Koira, jonka kanssa voi uuden vuoden aattona käydä rakettien paukkuessa huoletta pihalla. Koira, joka esimerkiksi Jepen kanssa lenkkeillessä odotti tosi nätisti hitaampaa vanhusta. Koira, joka tosi nopeasti oppii, kunhan vain omistajalla riittää malttia kouluttaa oikein. Koira, jolla on upea taito leikkiä. Koira, joka hämmästyttää mut edelleen joka päivä ihanalla ja hölmöllä persoonallaan.

Tauon jälkeen ekat tokotreenitkin sen tänään todisti. on se hieno <3

Kiira & Koda