sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Vastauksia kysymyksiin

Kyselin Kodan instagramissa seuraajilta kysymyksiä, joihin haluaisivat mun vastaavan blogissa. Kiitos kaikille paljon kysymyksistä, niihin oli hauska pohtia vastauksia. Joutui itsekin miettimään asioita vähän uudesta näkökulmasta! Tässä vastauksia:

1. Miksi juuri collie? Kävikö mielessäni ottaa sileäkarvaista collieta? Harkitsinko muita rotuja?

Kun aloin vakavissani miettiä koiran hankkimista, oli mielessäni ensin hankkia sekarotuinen koira. Lähinnä siksi, että vanhempieni Jeppe on sekarotuinen ja aivan älyttömän kiltti, helppo kouluttaa ja vielä kaiken lisäksi ollut erittäin terve ja elänyt vanhaksi (nyt siis 15,5v.). Pari pentua löysin ja niissä yhdistävänä tekijänä oli se, että molemmissa oli rotuina collieta. Kun tarkemmin mietin asiaa, ajattelin, että rotukoiran ottaminen on kuitenkin varmempaa, sopivan sekarotuisen löytämisessä olisi suurempi työ, osan isästä ei ole tietoa ja osa on valitettavasti pentutehtailun tulosta. Koska olin ensimmäistä kertaa hankkimassa koiraa, tuntui varmemmalta ottaa rotukoira, jonka hankkimiseen sain neuvoa tutuilta.

Collie oli aikalailla selvä valinta, kun rotukoiraan päädyin. En oikeestaan edes tiedä, mistä ajatus alunperin mun päähän tuli. Meidän Jepessä on melko paljon collieta ja paimenkoiran luonne on mielestäni ihana. Lisäksi aiemmin mainitsemissani sekarotuisissa oli tosiaan yhdistävänä tekijänä collie ja varmaan näiden yhteistuloksena aloin rodusta enemmän lukea. Paimenkoira on melko helppo paimennusvietin takia pitää esimerkiksi pihalla tai mökillä vapaana. Lisäksi collieilla on yleensä esimerkiksi saksanpaimenkoiria pehmeämpi pää ja rauhallisempi luonne, ja musta ei olisi kovin kovapäisen koiran kouluttamiseen, ainakaan ensimmäisenä omana koirana.

Sileäkarvaiset colliet ovat oman kokemukseni mukaan yleensä hieman vilkkaampia ja aktiivisempia kuin pitkäkarvaiset, vaikka muuten ovatkin luonteeltaan melko samanlaisia keskenään. Pitkäkarvainen collie oli mulle todennäköisesti hieman rauhallisemman luonteen ja pitkän karvan takia luonnollisempi valinta, olen lapsuudessa tottunut pitempi karvaisiin koiriin ja tunnen luontevammaksi harjata koiraa kuin pukea sitä pakkasilla.


2. Mitä kautta päädyin Kodaan? Miten päädyin katsomaan koiraa ulkomailta, miksi juuri Glenoak Collies ja tämä yhdistelmä?

Katselin ensin toki collieta Suomesta, kuten jo mainitsin, olin kuitenkin ensimmäistä kertaa hankkimassa omaa koiraa ja ensimmäistä kertaa rotukoiraa, eli huomasin melko pian tarvitsevani neuvoa. Käännyin serkkuni puoleen, joka on pyörinyt koirapiireissä melko kauan ja tuntee paljon koiraihmisiä. Viveca tunsikin sitten erään pitkän linjan collieharrastajan ja oli yhteydessä häneen, jonka jälkeen olin toki itsekin häneen yhteydessä. Rose-Marie sitten auttoi sopivan pennun etsimisessä, kun kerroin, mitä haluan. Toiveena oli rohkea, avoin, sosiaalinen pentu, jonka kanssa voisi harrastaa melkein mitä vain. Rose-Marie lisäsi tähän hieman omia mieltymyksiään ulkonäöstä ja rakenteesta (ja luotin täysin hänen arvioonsa, koska mun ja hänen tietoa rodusta ei voi mainita samassa lauseessa) ja Saksasta sitten löytyi sopiva pentu, jonka suvun katsoin läpi ja jonka kasvattajan kanssa vaihdeltiin useampi sähköposti. Koska Koda (silloin vielä Cody) oli tuolloin jo kolmen kuukauden ikäinen, kasvattaja osasi kertoa jo pienen pojan luonteesta ja hän oli juuri sitä, mitä olin toivonutkin, rohkea, reipas, utelias ja käveli jo lenkeillä kiltisti ilman hihnaa.



Kodan pentukuvat © Glenoak Collies

3. Onko soopeli lempivärini ja mitä tykkään muista collieiden väreistä?

Tämä olikin vaikea kysymys, en oikeen tiedä, miksi soopeli niin mun silmää miellyttää. Kodan pentueesta kaikki kolme pikkuprinssiä olivat soopeleita, enkä siksi oikeen miettinytkään muita värejä. Merle ei omaa silmää hirveästi miellytä, mutta trikkicollien ottaisin kyllä melkein yhtä mieluusti kuin soopelin. Olen Jepen kanssa kuitenkin huomannut, että on paljon koiria, jotka pelkäävät tai kokevat mustan koiran uhaksi, sen vuoksi tuo soopeli on ollut ehkä trikkiä parempi valinta.

4. Miten päädyin uroskoiraan?

Mulle oli alusta asti selkeää, että haluan uroskoiran. Lapsuudessa mun sukulaisilla on aina ollut vain uroskoiria ja meillä oli Jeppeä hankkiessa selkeää, ettei taloon narttua oteta, koska juoksuja ei jakseta. Sieltä mulle on varmaan jäänyt päälle se, että jos koira tulee, se on uros. Molemmissa on toki puolensa, urokset kovapäisempiä ja murrosikä on hankalampi, lenkeillä tulee enemmän pysähdyksiä ja nenä on enemmän maassa kuin nartuilla. Nartuilla kuitenkin juoksusuojat, harrastusten ja kisojen aikataulutus juoksujen mukaan jne, oli mulle isompi kynnys kuin uroskoiran murrosikä, joten uros tuli taloon.


5. Olenko suunnittelut ottavani toisen koiran tai kenties useamman? Voisinko harkita sen olevan joku muu kuin collie? Entä onko suunnitteilla joskus tulevaisuudessa pikku-Kodia?

Aika näyttää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Toki jo haaveilen toisesta koirasta, pienestä pennusta, jonka kasvua saisin seurata aivan vauvasta asti ja joka olisi luonani luovutusiästä asti, toisin kuin Koda, joka tuli mulle vasta neljän kuukauden iässä. Luultavasti toinenkin koira olisi collie, sen verran ihastunut olen tohon rotuun. Toki löytyy muitakin kiinnostavia rotuja, kuten esimerkiksi australianpaimenkoira ja bordercollie. Ne ovat kuitenkin luultavasti hieman liian vauhdikkaita Kodan seuraksi ja toiseksi koiraksi vaativat ehkä liikaa aktiviteettia.

Kodaa olen ajatellut tarjota jalostukseen, mikäli virallisissa kuvissa ja silmätutkimuksissa ei selviä mitään vikaa, Koda pysyy muutenkin terveenä ja Kodan luonne pysyy tuollaisena, mitä se nyt on. Pari tarinaa olen kuullut, joissa collie vanhemmiten alkaa araksi, pelokkaaksi ja jopa aggressiiviseksi. Vaikea uskoa, että Kodan luonteessa mitään muutosta tapahtuisi, mutta mikäli jotain negatiivista muutosta tapahtuu, en halua siirtää sitä jälkeläisiin. Toki Kodan myös luonnetestaan ja toivon saavani siitä Suomen muotovalion ja joitakin kisatuloksia käyttökokeissakin ennen jalostukseen tarjoamista.

Suurin haaveeni olisi saada toiseksi koiraksi Kodan pentu, ehkä noin neljän vuoden päästä, jos/kun oma elämäntilanne muuten antaa myöden ja Kodalle jostain oikein terve ja toimiva narttu löydetään. Pentukin tulisi harrastuskäyttöön ainakin osittain, joten nartun luonne olisi ensisijaisen tärkeä. Noh, tähän on aikaa, jos nyt koskaan toteutuukaan.


6. Mitä Kodan kanssa harrastamme? Mikä on meidän lemppariharrastus? Mitä lajia haluaisin seuraavaksi Kodan kanssa kokeilla?

Harrastamme tällä hetkellä paimennusta, vesipelastuskausi saatiin juuri pakettiin ja syksy tuo tullessaan parit näyttelyt. Itsenäisesti treenailemme tokoa, doboa ja nose workia. Tokon alkeiskurssi meillä alkaa lokakuun alussa ja lisäksi ostin kymmenen kerran uintisarjakortin Koirapalvelu Taidoggaan koirauimalaan talvea varten. Talven aikana aion myös vahvistaa nose workia ja keskittyä doboon enemmän, kun paimennus ja vesipelastus jäävät pois ohjelmasta. Toivotaan, että Kodan keskittymiskyky hieman talven aikana paranee, nyt on ollut alkukeväästä lähtien pientä taantumista varmaan murrosikään liittyen.

Lempiharrastuksemme on tällä hetkellä paimennus. Siellä Koda saa toteuttaa omaa viettiään, mä saan nähdä ilon ja onnen sen silmissä, se joutuu todella välillä käyttämään päätään ja rauhoittumaan ja toisaalta taas saa välillä innoissaan juosta karkaavat lampaat kiinni. Lisäksi paimentamaan lähtiessä pääsee pois kaupungin vilinästä, näkee suloisia lampaita ja ihanaa maaseutua.

Tulevaisuudessa haluaisin kokeilla koiratanssia ja myös koirahiihto kiinnostaa, mikä on multa paljon sanottu, kun olen ala-asteen liikuntatuntien jälkeen todennut, etten enää laita suksia jalkaani. Kuitenkin Kodan kanssa järven jäällä hiihtäminen kuulostaisi hauskalta touhulta, metsään en uskaltaisi tuon kanssa vielä pitkään aikaan lähteä hiihtämään... ties mitä puuta päin se mut kiskoisi. Lisäksi kiinnostaisi edelleen aloittaa se haku, jota olen miettinyt jo pidempään. Meille ei kuitenkaan vielä ole löytynyt treenipaikkaa Tampereen lähistöltä ja yritän syksyllä jatkaa aktiivisesti treenipaikan metsästystä.


7. Mikä Kodassa on parasta?

Voi että, tästä aiheesta voisi kirjoittaa kokonaisen postauksen. Koda on hölmö, se rakastaa löhöillä aamulla myöhään ja lähteä lenkille myöhään illalla. Se nukkuu naurettavissa asennoissa, juo mun yöpöydällä olevasta lasista, jos oman kupin vesi ei ole sen mielestä tarpeeksi raikasta ja tunkee sohvalla mun (ja mun kavereiden) selän taakse makaamaan. Se tykkää kahlata vedessä ja uida, mutta hyppii jokaisen lätäkön yli lenkillä, ettei vaan tassut kastuisi. Se nauttii rapsutuksista, tykkää kaikista ja hyppäisi jokaisen vastaantulijan syliin, joka erehtyy kehumaan, että onpas kaunis koira. Mutta jos yksi paras asia pitää mainita, niin sanoisin, että Kodan kanssa harrastaminen. Ilo sen silmissä, kun vilpittömästi, koko sydämestäni pääsen kehumaan sitä. Ilme, kun sen paimennusvietti pääsee kunnolla leimahtamaan lampailla. Ylpeys, kun se voittaa treenien jälkeen leikkimielisen taistelun kepistä. Se, miten se harrastusten lomassa opettaa mulle kärsivällisyyttä, rauhoittumista ja sitä, että välillä on vaan parempi luovuttaa ja kokeilla paremmalla mielellä uudestaan.


8. Miten Kodan murrosikä ilmenee vai onko kaikki aina vain ihanaa ja helppoa?

Haluaisin kyllä kovasti tavata koiranomistajan, jolla on koiran kanssa aina ihanaa... Eli ei ole aina helppoa. Koda on kyllä vielä toistaiseksi aika helppo murkku, se ei uhmaa mua oikeestaan ollenkaan, ei isottele muille uroksille enempää kuin pentunakaan ja useimmiten myös tottelee mua. Välillä on kuitenkin sellaisia päiviä, että mikään ei tunnu sujuvan. Koira, joka seisoo, istuu, makaa, kierii, pysähtyy, kieppuu, kiertää ja peruuttaa sujuvasti ja iloisesti käskystä, ei suostu edes istumaan ilman pientä tahtojen taistelua. Koira, jolle noutaminen on yleensä maailman hauskinta ja helpointa puuha, vaan istuu lelun viereen ja tuijottaa tympääntyneenä mua. Nose workissa sen keskittymiskyky on kuin oravalla, kolme sekuntia jaksaa etsiä, istuu alas ja katsoo mua hölmistyneenä. Lenkeillä mennään nykyään usein nenä kiinni maassa ja välillä kontaktia on vaikea saada, kun hajut vievät nuoren miehen järjen mennessään. Lisäksi Koda on keksinyt alkaa ulisemaan mulle, jos lenkillä esimerkiksi vetämisen takia pyydän sen hetkeksi istumaan. Kyllä se istuu, mutta ulisee samalla kuin maailmassa olisi tapahtunut joku suurempikin vääryys. Muutaman viime viikon aikana olen myös huomannut, että jos mulla on yhtään stressaantunut tai paha mieli, Koda reagoi siihen tosi voimakkaasti, kun aiemmin en ole huomannut Kodan käytöksessä mitään eroa.



9. Mitä tavoitteita meillä on loppuvuodelle 2016? Entä vuodelle 2017? Onko meillä tavoitteita näyttelypuolella?

Vuodelta 2016 toivomme onnistuneita tokotreenejä, vahvistuvia kantarellin etsimistaitoja, dobon kasvattamia syviä lihaksia, paranevaa keskittymiskykyä ja tietysti myös näyttelymenestystä (näyttelyt ensi ja seuraavana viikonloppuna, jännittää). Suurin toive on kuitenkin, että Koda pysyy terveenä, saamme jatkaa harrastamista, kehittää yhteistyötä ja pitää hauskaa.

Vuoden 2017 tavoitteita en ole vielä hirveästi miettinyt, mutta tässä pohdiskellessa tuli mieleen ainakin, että saisin Kodasta muotovalion. Meillä on tällä hetkellä yksi SERT plakkarissa, joten vielä kaksi tarttis saada ja sen lisäksi hyväksytty tulos luonnetestistä. Luonnetestiin olisi tarkoitus mennä ensi kesänä. Lisäksi toivoisin ehtiväni Kodan kanssa ainakin yhtiin kansainvälisiin näyttelyihin ensi vuoden puolella, toivottavasti useampiin, jotta joskus tulevaisuudessa olisi mahdollista saada pojasta myös kansainvälinen muotovalio. Toiveissa olisi myös päästä käymään joissakin näyttelyissä ulkomailla asti, mutta katsellaan, mihin aika riittää. Nämä riittävät hetkeksi näyttelypuolen tavoitteiksi, katsotaan mihin Kodan rahkeet riittää.

Tavoitteena vuonna 2017 olisi myös päästä tokon treeniryhmään ja päästä kesällä kisailemaankin. Hyvä suunnitella kisoja, kun ei ole vielä edes alkeiskurssia käyty :D Luotto koiraan on kuitenkin kova, joten kisoihin ollaan menossa! Mikäli Kodan uinti-into tässä vähän paranisi, voisimme tähdätä hyväksyttyyn SOVE-tulokseen vesipelastuksessa ensi kesänä. Syksyä kohden Kodan innostus uimista kohtaan tuntui kuitenkin hieman hiipuvan, joten katsotaan ensi keväänä, millainen tilanne. Paimennuksen suhteen suunnitelmat ovat hieman auki, koska en tiedä, pääsemmekö ensi kesänä mihinkään tosissaan treenaamaan. Mikäli saadaan jostain lampaat, joilla treenata, yritän päästä syksyllä 2017 Kodan kanssa paimennuksen esikokeisiin. Viimeisenä tavoitteena voisin vuodelle 2017 sanoa, että äitini toiveesta yritän saada Kodasta koulittua ensi syksyyn mennessä pätevän avun kanttarellimetsälle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)