lauantai 16. heinäkuuta 2016

Edistystä vepessä

Torstaina taas vepeiltiin Turengissa. Tällä kertaa jopa aurinko paistoi ja oli lähes 20 astetta lämmintä. Pidettiinkin aika pitkät treenit ja olin vasta yhdentoista aikaan takaisin Tampereella.

Päätin, että käytän Kodan ennen treenien alkua uimassa, jotta treenien aikana ei ehkä menisi niin paljoa aikaa pohdiskeluun, että viittiikö turkkia kastella vaiko ei. Lisäksi treenien vetäjän, Katrin, kanssa pohdittiin, että olisi ehkä helpompaa, jos veneen rantaan hakemisessa minä olisin veneessä antamassa Kodalle köyttä. Minun kutsumana Kodan saisi ehkä varmemmin veteen kuin jonkun muun. Saadaksemme Kodalle tehokkaimman mahdollisen treenin teimme vielä niin, että otimme useamman liikkeen putkeen. Tauot kuitenkin saavat Kodan aina pohdiskelemaan uudestaan veteen menemistä.



Aloitimme veneestä hypyllä. Turhan pitkään Koda vielä pohdiskelee ja useamman kerran sitä saa rannalta käsin kutsua. Lähtemiseen ei kuitenkaan kulu yli 30 sekuntia, jonka ylityttyä suoritus hylätään vepekokeissa. Helppoa Kodan kanssa on se, että Kodan suunta veneestä hypyn jälkeen on suoraan minua kohti, eikä se esimerkiksi häiriinny lumpeista tai poijuista kuten useat noutajat tuntuvat tekevän. Kokeissa koiran täytyy siis tulla rantaan kahden poijun välistä tai muuten suorituksesta tulee virhepisteitä.





Seuraavana liikkeenä treenattiin sitä veneen hakemista, tällä kertaa tosiaan niin, että minä olin veneessä ojentamassa köyttä Kodalle. Hieman kankea alku taas, mutta toistettiin useamman kerran lyhyellä matkalla, ja lopuksi Koda jopa juoksi loikkien veteen. Eikä tällä kertaa irrottanut köydestä ennen maaliviivaa. 

Samaa liikettä treenattiin myös seuraavalla kierroksella, jotta se tulisi Kodalle varmaksi. Soveltuvuuskokeeseen kuuluu siis neljä liikettä, jotka ovat veneestä hyppy ja rantaan uinti, veneen hakeminen, esineen vieminen rannalta veneeseen ja hukkuvan pelastaminen. Vientiä emme ole vedessä vielä oikeastaan harjoitelleet ja hukkuvaakin vain itsenäisesti. Veneestä hyppy alkaa olla melko hyvällä mallilla ja uskon, että kun uimisen saa varmemmaksi, niin myös veneen haku onnistuu hyvin.    


Glenoak Enlightened


Viimeisenä liikkeenä otettiin vielä hukkuvan pelastamista. Itsenäisissä harjoituksissamme Koda pelasti minut ihan sujuvasti dummysta kiinni pitäen. Meidän dummy on aika tiivis ja pieni, joten Kodan on helppo pitää siitä vedessä kiinni ilman, että tän hienohelman suuhun menee hirveästi vettä. Treeneissä hukkuvalla oli kuitenkin hieman isompi dummy, joka imi itseensä aika paljon vettä. Kodan mielestä tästä kiinni pitäminen oli aika inhottavaa ja päästi siksi herkästi irti. Lisäksi huomasin, ettei Kodaa saa kehua suorituksen aikana, sillä Koda ajatteli sen selvästi tarkoittavan, että tämä riitti. Kehun kuultuaan Koda päästi irti dummysta, jätti hukkuvan järveen ja ui rantaan. Muutaman yrityksen jälkeen Koda kuitenkin melkein toi hukkuvan rantaan asti ja oltiin tähän tyytyväisiä tällä kertaa. Ei olla kuitenkaan tätä vielä oikeastaan treenailtu.

Eilen meillä sitten alkoi Kodan kanssa loma ja huomenna lähdemme ajelemaan mökille. Sieltä en luultavasti saa kuulumisia päivitettyä, sillä mökillämme verkkoyhteydet ovat aika huonot. Palaillaan siis asiaan parin viikon päästä!


Kiira & Koda

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)