keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Syttyihän se järjen valo!

Eilen olimme kolmatta kertaa paimentamassa ja kuulemma nyt voi sanoa, että Kodan paimennusvietti on syttynyt! Seuraavaksi alkaakin sitten armoton koulutus. No ei vaan, nuoren koiran pitää kuulemma antaa vähän hölmöillä, ettei innostus vaan lopahda. Pitäisi myös opetella itse malttamaan ja ymmärtämään lampaiden ajatusmaailmaa.



Aloitimme eilen heti Kodan kanssa kaksin lampaiden seassa. Sähläsimme omiamme aitauksessa ja kouluttaja aina välillä käski pysähtymään ja antoi ohjeita. Piti ehtiä lampaiden edelle, eli jos koira lähti kiertämään lampaita vastapäivään, minun piti lähteä toiseen suuntaan ja pysäyttää ensin lampaat ja sitten koira. Suurimman osan ajasta meni ihan mukavasti, mutta muutaman kerran jäin vähän juoksevien lampaiden jalkoihin ja sitten vielä Kodakin juoksi minua päin. Onnistuin kuitenkin pysymään pystyssä.

Koda kiihtyi välillä liikaa, jolloin minun tehtävänä oli rauhoittaa homma, eli pysäyttää koira ja mennä hetkeksi aitauksen sivulle rauhoittumaan. Hyvin Koda näissä tilanteissa osasi rauhoittua ja laskea omaa vireystilaansa. Koda osasi tällä kertaa tehdä sen myös niin, ettei innostus paimennushommaa kohtaan lopahtanut missään vaiheessa. Viime kerrallahan Koda saattoi mennä aitauksen reunalle syömään heinää, jos kielsin häntä säntäilemästä lampaiden perään. Tämä olikin se parannus, jonka vuoksi kouluttaja pystyi sanomaan paimennusvietin syttyneen. Eli vaikka koiralle kertoo, ettei se saa juosta lampaiden luokse, se ei luovuta, vaan yrittää etsiä toisen, sallitun reitin ja tyylin.



Meillä oli tällä kertaa myös eri lampaat kuin aiemmin. Edelliset lampaat olivat vähän arempia ja juoksivat enemmän karkuun kuin nämä. Näitä lampaita oli kuulemma paimennettu enemmän ja eron edellisiin kyllä huomasi. Nämä lampaat pyrkivät lähes koko ajan minun luokse, mikä rauhoitti vähän menoa, kun taas aiemmilla kerroilla käytetyt lampaat juoksivat osittain myös minua karkuun. 

Kodan häntä kertoo paimennustilanteessa minulle hyvin, mikä hänen vireystila on. Mikäli häntä on alhaalla, Koda on rauhallinen ja itsevarma. Välillä häntä kuitenkin nousee pystyyn ja silloin Koda on vähän turhan kiihtynyt, paimennusvietti jää taka-alalle ja jahtaamisvaihe käynnistyy. Tällöin ohjaajan tehtävä on rauhoittaa koira. Useimmissa tilanteissa tämä onnistui vain laittamalla keppi Kodan eteen, mutta muutaman kerran jouduin katkaisemaan juoksun hihnan avulla, joka tälläkin kerralla pidettiin Kodassa kiinni hätäjarrutuksia varten.



Sattui taas ihana ilma paimennuspäivälle, mutta oli Kodalle vähän turhan lämmintä. Paimensimme vain puolisen tuntia ja Koda pääsi vielä kasteluletkun alle suihkuun ennen kotimatkaa. Intoa olisi Kodalla kyllä vielä riittänyt, mutta hyvä lopettaa sellaiseen hetkeen, että koira vielä jaksaisi jatkaa ja on kiinnostunut hommasta.

Tästä on hyvä jatkaa kohti paimennuskoiran koulutusta ja ehkä ensi kesänä uskalletaan lähteä jo kokeilemaan paimennuksen esikoetta. Mitään suurempia tavoitteita minulla ei vielä ainakaan paimennuksen suhteen ole. Edetetään sellaisella tempolla, että Kodalla on kivaa ja minulla riittää intoa. Sehän tässä hommassa on kuitenkin tärkeintä, ja silloin kun molemmilla on hauskaa, koirakon yhteistyö kehittyy parhaiten.  



Kiira & Koda

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)