lauantai 14. toukokuuta 2016

Tuusulan RN 14.5.2016

Oltiin Kodan kanssa meidän molempien ensimmäisissä virallisissa koiranäyttelyissä tänään. Kyseessä oli siis Tuusulan ryhmänäyttelyt ryhmille 1 (lammaskoirat ja karjakoirat paitsi sveitsinpaimenkoira) ja 2 (pinserit, snautserit, molossityyppiset ja sveitsinpaimenkoira).

Valmistelut aloitettiin jo hyvissä ajoin ensinnäkin treenaamalla näyttelyitä varten, käytiin viisi kertaa ohjatuissa näyttelytreeneissä, harjoiteltiin muuten häiriötä ja käytiin kahdet mätsärit. Ja treeni tuli erittäin tarpeeseen, suosittelen kyllä kaikille näyttelyihin tähtääville! Meidän ensimmäiset näyttelytreenit olivat nimittäin sellaista sirkusta, että meinasi mennä epätoivon puolelle. Varsinaisesti näihin näyttelyihin alettiin valmistautua alkuviikosta, sillä Kodan paksu turkki oli niin solmussa, että olisi ollut koko päivän urakka harjata se kerralla auki. Perjantaina sitten pestiin, föönattiin ja trimmattiin nuori herra ja ai että, kun tuli kaunista jälkeä. Kiitokset Rose-Marielle!

Koitti näyttelyaamu ja mua jännitti, hyvä että sain aamupalan syötyä. Sen jälkeen ei sitten maistunutkaan ruoka kuin vasta näyttelyiden päätyttyä meidän osaltamme. Ilma oli sentään ihan hyvä verrattuna siihen mitä alkuviikosta luvattiin, nimittäin kuukauden sateet yhden päivän aikana. Tuomarina näyttelyissä oli Myrna Shiboleth Israelista.

Kisailtiin siis ensin pitkäkarvaisten collieiden urosten junioriluokassa. Ensimmäisen kerran kehässä ja saatiin erinomainen. Olin erittäin tyytyväinen ja onnellinen jo tästä. Olin nähnyt etukäteen unta, että meidät hylätään...

Jatkettiin siis muiden erinomaisen saaneiden kanssa junioriurosten kilpailuluokkaan, ja kehän laidalla supistiin, että kukas tämä koira on ja ennen kaikkea, että kuka tämä omistaja on. Ihmetystä aiheutti omistajan tuntematon nimi collie-piireissä ja koira arvostetusta kennelistä (Glenoak Collies palkittiin juuri viime vuoden menestyneimpänä tulokaskasvattajana Saksassa). Kävi niin, että tuomari ihastui Kodaan, voitettiin urosten junioriluokka ja saatiin SA, eli tuomari oli sitä mieltä, että Koda olisi sertifikaatin arvoinen.

Odottelu siis jatkui, seuraavaksi alkoi urosten avoin luokka ja valioluokka, jonka jälkeen oli kaikki SA:n saaneet urokset kilpailivat vielä keskenään rodun paras uros –tittelistä. Ja me voitettiin! Ihan uskomatonta! Sekä minun että teinikakaran ensimmäiset näyttelyt ja Koda valitaan rodun parhaaksi urokseksi. Kannustusjoukot repesivät huutoon kehän laidalla. Meitä onniteltiin ja suhtauduttiin kehän reunalla kyllä hyvin tällaisiin uusiin tulokkaisiin.


Noh, sitten taas odotellaan. Kehässä mittelevät collie-nartut (kuulostipa jotenkin enemmän nyrkkeilyottelulta kuin koiranäyttelyltä). Parin tunnin päästä mennään sitten kilpailemaan vielä rodun parhaan –tittelistä. Tähän ei kuitenkaan meidän rahkeet enää riittäneet, Koda alkoi olla väsynyt, hyppi ja pomppi kehässä, ja olihan toki vastassa kansainvälinen muotovalio. Saatiin siis VSP, vastakkaisen sukupuolen paras. Ja tähän olen enemmän kuin tyytyväinen! Koda oli loistava, ja vaikka riehuikin kehän ulkopuolella, niin oli todella nätisti kehässä. Omaan perinteiseen tyyliinsä yritti hypätä tuomarin syliin ja silleen, mutta ei hölmöillyt muuta. Luulen myös, että oli Kodalle parempi, ettei jouduttu enää jäämään odottamaan Best In Show –kehää, vaan päästiin lähtemään pahimman sateen alta kotiin lepäämään.

ROP ja VSP

Tuomarin arvostelut kuuluivat näin:

Excellent type
Good size & bone, well shaped masculine head
Good expression, slightly full in the stop
Excellent ear set & cartilage
Good neck & length of body
Good angilation. Moves very well with power
Excellent coat
Excellent temperament







Olen niin ylpeä mun pienestä leijonasta! Ja kiitollinen kaikille tukijoukoille ja kasvattajalle!

Kiira ja Koda

PS. tähän jännitykseen jää koukkuun...

5 kommenttia:

  1. Mahtavia kuvia! Onnittelut :)

    VastaaPoista
  2. Wau onnittelut! Hieno suoritus ja vielä ensimmäinen näyttely :) ajattelitko jatkossa alkaa käymään useamminkin näyttelyissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Itsekin yllätyin aika paljon, että meni näin hyvin! Kesällä olisi suunnitelmissa vielä kahdet näyttelyt ja katsotaan jatkoa sitten sen jälkeen! Olisihan se kiva tuosta poitsusta muotovalio saada, mikä vaatisi siis vielä kaksi sertifikaattia ja collieilla myös luonnetestin :)

      Poista
  3. Kiitos itselle Kiira että sain laittaa Kodan näyttelykuntoon. Koda on ihana pakkaus ja paras on hänen ihastuttava positiivinen ja varma luonne sekä erittäin hyvä rakenne, Ei tarvitse asetella koiraa han tekee sen itse. <3
    Rose-Marie

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)