lauantai 17. elokuuta 2019

Kodalle TK2 ja Kelmille RTK1

Toukokuussa Janakkalassa järjestettiin tuplarally- ja tuplatokokokeet, joihin osallistuttiin poikien kanssa. Koda osallistui kahteen avoimen luokan tokokokeeseen, joissa tuomareina oli Ilkka Stén ja Juha Kurtti, ja Kelmi osallistui Taru Leskisen tuomaroimaan alokasluokan rally-tokokokeeseen. Mua jännitti erityisesti tokokokeet Kodan kanssa, edellisistä kokeista kun oli jo kahdeksan kuukautta aikaa ja Kodan keväisen ontumisen ja epämääräisen oireilun takia treenaaminenkin oli jäänyt aika vähälle. Toki siinä sivussa pystyi jännittämään myös Kelmin rallykoetta.

Koko päiväksi oli luvattu enemmän tai vähemmän sadetta ja kaikki kolme koetta järjestettiin ulkokentällä (se toinen rally-toko olisi ollut sisällä). Kodan ensimmäinen tokokoe (tuomarina Stén) aloitti kisapäivän. Meidän lisäksi kisaamassa avoimessa luokassa oli vain malinoisnarttu, joten paikkikseen tuli nollakoirakko. Nollakoirakko oli kromfohrländer -uros, joka tuli kisaavien koirien väliin paikkiksessa. Mua alkoi jännittää entistä enemmän Koda kun ei ole mikään itseään pienempien (uros)koirien fani. Juuri kun oltiin jättämässä koirat, tuo kromfohrländer vielä piti jotain epämääräistä meteliä ja näytti siltä, ettei se jää paikoilleen. Kun liikkurin ohjeesta käännyin, Koda onneksi istuskeli melko rennon näköisenä paikallaan, eikä koko paikkiksen aikana vilkaissutkaan vieressä istuvaa urosta.


Yksilöliikkeet suoritettiin ensimmäisenä, eikä meidän vuoron aikana onneksi satanut. Koda suoritti melkolailla omalla tasollaan, tosin seuraaminen sillä jotenkin rakoili yllättävän pahasti, seuraaminen kun yleensä on Kodan vahvuus. Liikkeiden välissä Koda sääti omiaan ja haisteli, mikä on meille tuttu ongelma aiemmista kokeista. En ole osannut siirtymiä sille opettaa, enkä ole oikein löytänyt hyvää tapaa suorittaa niitä. Paria päivää aiemmin oltiin käyty treenaamassa ruutua turhan pitkällä nurmella ja Koda ei löytänyt ruutuun kertaakaan, joten Kodan aivan täydellinen ruutu sai mut iloiseksi. Lopulta pisteitä kokeesta Kodalle kertyi 293, joka riitti toiseen sijaan, kunniapalkintoon ja tuomarin suosikkipalkintoon, joka jaettiin Janakkalan koirakerhon 25v. juhlakisojen kunniaksi. Eriteltynä pisteet: paikkaistuminen 10, seuraaminen 8,5, liikkeestä seisominen 10, luoksetulo 9, istuminen seuraamisen yhteydessä 9, ruutu 10, nouto 8, kauko-ohjaus 8, este 9,5, merkin kierto 10, kokonaisvaikutelma 9.

Seuraavana vuorossa oli Kelmin rally-toko. Rataantutustumisen aikana alkoi taas sataa vettä ja sen jälkeen satoi hetken aikaa aivan kaatamalla, taisi tulla tässä välissä rakeitakin. Aloin miettiä, että kuivan kevään takia Kelmi ei ollut ehkä kertaakaan edes treenannut sateessa, että mitenhän se suhtautuisi kaatosateeseen. Tehtiin lyhyitä pätkiä parkkipaikalla sen kanssa, eikä sade näyttänyt olevan minkäänlainen ongelma onneksi. Meidän vuorolla kuitenkin sade taas lakkasi ja päästiin poutasäässä rata läpi. Rata oli aika helppo, lähinnä seuraamista eli erilaisia käännöksiä. Käännösten lisäksi vain muutama muu kyltti mahtui radalle. Kelmi oli hieman haahuilevassa mielentilassa. Liekö syynä pitkä odottelu autossa, kovaa vauhtia lähestyvä teini-ikä vai se, että kentän vieressä kohosi rinne, jossa juoksenteli vähän väliä pupuja. Aika paljon sain Kelmiä tsempata, jotta se pysyi seuraamisessa mukana eikä jäänyt touhuamaan omiaan. Liikkeet se suoritti ihan riittävällä tasolla rally-tokoon, mutta itse olisin tietysti toivonut intensiivisempää seuraamista ja nopeampaa toimintaa muutenkin. Loppua kohden se kuitenkin selvästi paransi ja viimeiset seuraamispätkät olivatkin tuttua Kelmiä. Harmillisesti itse möhlin "eteen istu, vasemmalta sivulle" -kyltillä ja tiputin hihnan. Mietiskelin radalta pois päästyämme, että olikohan se hylkäävä virhe. Onneksi kuitenkin vain -10 pisteen tvä. Muuten virhepisteitä tuli radalta -5 p ja lopputuloksena siis ALOHYV 85/100 p ja RTK1.



Kelmin rally-tokon jälkeen odoteltiin Kodan toisen tokokokeen alkua pari tuntia. Tässä välissä sää oli taas mitä hurmaavin, eli vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Kuitenkin taas (mikä tuuri!) sade loppui ennen kuin paikkaistuminen alkoi. Toisessa kokeessa koiria oli avoimessa luokassa kuusi, eli paikkis tehtiin kahdessa erässä. Koda istui reunassa ja suoriutui taas hienon varmasti saaden täydet 10 pistettä. Yksilöliikkeetkin saatiin onneksi suorittaa ilman kovempaa sadetta, mutta Koda ei ollut enää parhaassa vireessä. Seuraaminen rakoili ja erityisesti perusasentoon istumiset oli haastavia ja jouduin antamaan yhden lisäkäskynkin, jotta Koda istui. Tämän vuoksi seuruusta 8,5. Ruutua Koda ei tällä kertaa löytänyt ollenkaan, vaan olisi lähtenyt juoksemaan rinteeseen jänisten tuoksujen perässä, joten ruudusta 0. Muutoin liikkeet oli pitkälti Kodan tasoa ja pisteitä kertyi 280,5 p, mikä oikeutti AVO1-tulokseen ja kolmen avoimesta luokasta saavutetun ykköstuloksen vuoksi saatiin Kodalle TK2-koulutustunnus.

Onnistunut kisareissu molempien poikien kanssa ja kokeiden jälkeen mietitty jo paljon uusia tavoitteita molemmille! 

Kiira, Koda & Kelmi

torstai 20. kesäkuuta 2019

Onnea Kelmi 1 v.

Ihanalle Kelmille tuli ensimmäinen elinvuosi täyteen 18.6.2019. Kelmi on luonteeltaan mun mielestä lähes täydellinen. Se on huoleton, iloinen, utelias, aktiivinen, osallistuva, avoin ja sosiaalinen. Kelmi on energinen, menevä, rohkea, leikkisä ja ahne. Se on nopea oppimaan, miellyttämishaluinen ja palkkautuu helposti niin ruoalla kuin leikillä. Se on keskittymiskykyinen ja mieleltään aika tasapainoinen noin nuoreksi koiraksi, se osaa rauhoittumisen taidon erinomaisesti eikä stressaa uusista jutuista, silti siitä tarvittaessa löytyy hienosti vauhtia ja tekemisen meininkiä. Se on hyvin suoraviivainen, se tekee kuten on opetettu, ei yhtään säädä tai sählää ylimääräistä. Se on hyvin helppo ja kiitollinen koira kouluttaa. Kelmi on koira, joka osaa nauttia elämästä <3



Kelmi ei arastele tai pelkää turhia, se on alusta- ja äänivarma. Jos se jotakin sattuu säikähtämään, se palautuu nopeasti eikä missään nimessä mene toimintakyvyttömäksi. Isänsä tavoin se on hyvin ihmisrakas ja esimerkiksi junior handler -treeneissä lähtee iloisesti taakseen katsomatta jokaisen uuden tuttavuuden mukaan. Ja on se vuoden ikään mennessä ehtinyt päästä kisakoirana mukaan junior handler -kisoihinkin. Vaikka se on kovin ihmisrakas ja tykkää vieraista, se on jollain tapaa Kodaa enemmän mun perään ja on hieman enemmän sellainen kainalokoira.

Kelmin ensimmäinen vuosi on ollut täynnä liikkumista, leikkimistä ja monipuolista treenaamista. Se on päässyt melko pitkälle niin hakutreeneissä kuin metsäjäljelläkin, kisannut rally-tokossa ja syntymäpäivää vietettiin BH-kokeessa. Siinä näkyy selvästi samoja ominaisuuksia kuin Kodassa, ja silti se on osin hyvinkin erilainen isänsä kanssa. Odotan innolla, mihin kaikkeen me Kelmin kanssa vielä ehditäänkään!



Ihanaa syntymäpäivää paras Kelmi!


Kiira, Koda & Kelmi

tiistai 4. kesäkuuta 2019

Riisitunturin kansallispuisto

Kesälomaviikon maanantaille oltiin suunniteltu päiväretkeä Riisitunturin kansallispuistoon. Pidemmät vaellukset tavallaan houkuttelee, mutta koska mukana reissussa on vasta alle vuoden ikäinen Kelmi, retkeilyn suhteen kokematon Lori ja jotenkin vielä epäselvästi ja vaihtelevasti ei-täysin-terve Koda, on mentävä niiden ehdoilla. Ehkäpä ensi vuonna jotain vaativampaa! No mutta, maanantaina aloitettiin aamu hitaasti ja vasta puolen päivän aikoihin startattiin mökiltä kohti Posiota ja Riisitunturia. Matka mökiltä kesti noin 45 minuuttia ja tie oli ihan mukava ajella.

Ajettiin Riisitunturin pääparkkipaikalle, jossa oli parkissa kymmenkunta muuta autoa. Oltiin päätetty kiertää päivän aikana reilun kymmenen kilometrin pituinen Riisin Rietas -rengasreitti. Ilma parkkipaikalla vaikutti viileältä, jonkin verran tuulistakin oli, mietittiin Iitan kanssa molemmat, onko meillä tarpeeksi vaatetta päällä. Tilanne korjaantui kuitenkin jo ensimmäisen sadan metrin kävelyn jälkeen, liikkuminen pitää lämpimänä. Reitti oli pääosin helppokulkuista, osin poluille oli kannettu hienojakoista soraa kulkemista helpottamaan, tosin nousuja ja laskuja tunturireitti tietenkin sisälsi runsaasti. Alusta lähtien reitti lähti kohoamaan ylöspäin, kohti Riisitunturin huippua. Kevät oli vasta alkutekijöissään näin pohjoisessa, koivujen silmut olivat vasta aukeamaisillaan, hyttysiä tai mäkäräisiä ei vielä ollut kiusaamassa kulkijaa.




Kavutessamme kohti Riisitunturin huippua muuttui maisema karummaksi ja puut vähenivät, enää ei ollut tietoakaan palelemisesta. Ohitettiin muutama maisemia ihaileva porukka matkalla huipulle ja pysähdyttiin itsekin pariin otteeseen kuvailemaan upeita maisemia. Noin kahden kilometrin kävelyn jälkeen saavuttiin huipulle, josta avautui hienot näkymät Kitkajärvelle. Ihailtiin hetki maisemia ennen kuin lähdettiin laskeutumaan reitin mukaisesti tunturin toisen puoleista rinnettä takaisin alas. Tunturin juurella kuljettiin pitkospuita pitkin yli suoalueiden, kosteikkojen ja pienien ja vähän isompienkin purojen kunnes saavuttiin ensimmäiselle taukopaikalle, Uusisuonlammen rannalla olevalle laavulle.

Laavulla ei ollut saapuessamme muita ja saatiin tavarat ja koirat laavuun juuri, kun iholle tippui muutama sadepisara. Koda kömpi heti laavun perimmäiseen nurkkaan ja sulki silmänsä, nuoriso jaksoi hetken aikaa sählätä, mutta rauhottuivat nekin lopulta esimerkilliseen taukokäytökseen. Saatiin laavulle pian seuraakin, mutta koirat jatkoivat rauhassa lepäilyä, täytyy kyllä olla ylpeä niistä. Syötiin evässämpylät ja paistettiin makkarat nuotiolla ennen kuin jatkettiin matkaa.

Reitin seuraava osuus oli reilun neljän kilometrin pituinen ja alkoi helppikulkuisella osuudella, jossa kuljettiin Uusisuon läpi pitkospuita pitkin. Tämän jälkeen kiivettiin hieman ylemmäs, Nuolivaaran rinteille ja kuljettiin taas hieman kuivemmassa ja karummassa maastossa. Koirat alkoivat hieman näyttää väsymyksen merkkejä, jäivät enemmän taas haistelemaan ja hieman hidastelivat. Sää oli aikalailla loistava retkeilyyn, poutainen, lämpötila reilu kymmenen astetta, kevyt tuuli viilentämässä ja ohut pilvikerros suojaamassa auringolta. Pian laskeuduttiin vaaran rinteiltä takaisin laaksoon, jossa käveltiin Riisisuon ylittävillä pitkospuilla. Hetken matkaa pitkospuita käveltyämme ja useita puroja ylitettyämme lähdettiin taas kapuamaan ylöspäin kohti Pienen Riisitunturin ja Soilunvaaran huippuja.


Hetken kiivettyämme tultiin toiselle taukopaikalle, Soilun laavulle, josta edellinen porukka oli ilmeisesti vain hetkeä aiemmin poistunut, nuotiopaikalla vielä muutama puu savusi. Saatiin taas koirat lepäilemään laavuun ja ehdittiin laittaa trangialla vettä kiehumaan, kun kaksi muuta retkiporukkaa saapui seuraksemme. Toisessa porukassa oli koira mukana ja siitä huolimatta meidän koirat makoilivat levollisesti laavussa, Koda ja Kelmi nukahtivatkin kunnolla. Keitettiin pastaa trangialla ja juotiin jälkiruokakahvit päälle, istuskeltiin rauhassa ja muut seurueet jatkoivatkin matkaa ennen meitä.

Tauon jälkeen jatkettiin kiipeämistä kohti Pienen Riisitunturin huippua. Polut täällä olivat hieman huonokuntoisempia, tai siis lähinnä märkiä ja mutaisia. Muita kulkijoita ei enää juurikaan näkynyt ja saatiin nauttia omasta rauhasta ja hiljaisuudesta. Koirien voimat olivat selvästi tauon aikana palautuneet ja ne liikkuivat taas innokkaammin. Ne joivat pienistä tunturilammikoista raikasta vettä ja Kelmi kävi jokaisessa lammikossa myös kahlaamassa. Tunturin huippua kohden meidän kaikkien vauhti taas hiljeni, mutta näkymät huipulta olivat kyllä taas kiipeilemisen arvoiset. Huipulta avautui näkymä alas Riisisuolle, jonka poikki olimme hetki sitten kävelleet, kauempana kohosi Nuolivaaran rinteet ja toisella puolella Riisitunturin huiput.

Pidettiin huipulla pieni kuvaus- ja sometustauko ennen kuin lähdettiin taas laskeutumaan. Laskeutuminen tunturista oli itseasiassa rankempaa kuin kiipeäminen, kun koirat vähänkään vetää hihnassa, täytyy laittaa reilusti jalkalihaksia peliin jarruttaakseen menoa. Onneksi koiratkin alkoivat olla vähän väsyneitä useamman tunnin kävelyn jälkeen ja vetäminen oli aika maltillista jo. Oltiin jo päästy koko tunturin rinne alas ja laskeuduttu Riisitunturin autiotuvalle, kun huomasin, että kameran linssinsuojus on tippunut matkasta. Ja ei muuta kuin uudelleen suunta ylöspäin. Koiratkin jo mulkoilivat epäuskoisina, kun käännyttiin takaisin. Vajaan kilometrin verran jouduttiin palaamaan takaisin ennen kuin linssinsuojus lopulta löytyi, ei kuitenkaan jouduttu huipulle asti uudestaan kiipeämään.




Päästiin lopulta takaisin kohtaan, jossa oltiin käännytty ympäri ja koirienkin vauhti taas kiihtyi. Loppumatka Riisitunturin autiotuvalta takaisin parkkipaikalle olikin melko helppokulkuista ja loivaa alamäkeä halki havumetsien. Alkoi itselläkin jo jalka painaa ja polulla oleviin juurakoihin ja kiviin meinasi välillä kompuroida, kun ei jaksanut jalkaa nostaa riittävästi. Kaikki koiratkin näyttivät olevan levon tarpeessa, kun saavuttiin kuuden ja puolen tunnin jälkeen takaisin autolle.

Riisin Rietas oli oikein sopivan pituinen lenkki päiväseltään kuljettavaksi ja sen varrella näki monenlaisia upeita maisemia. Ruuhkaa reitillä ei näin arkipäivänä alkukesästä ainakaan ollut ja koirienkin kanssa kulkeminen oli helppoa. Suosittelen lämpimästi!


Reissut jatkuu!

Kiira, Koda & Kelmi