keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Isä ja poika paimentaa

Multa löytyy luonnoksista kesältä postaus, jonka otsikkona on "viimeisiä kertoja lampailla?". En kuitenkaan koskaan saanut postausta valmiiksi ja noh, eivätpä ne viimeisiä kertoja lampailla sitten lopulta olleetkaan. Kesällä meidän oli tarkoitus käydä ahkerasti paimentamassa, mutta lempparikouluttajan treenien mennessä aina päällekkäin hakutreenien kanssa ja haun ollessa kuitenkin mielestäni se Kodan päälaji, veivät hakutreenit aina voiton paimennuksesta. Tämä yhdeksi viimeisistä kaavailtu paimennustreeni sattuikin menemään todella hyvin, Koda oli pitkän tauon jälkeen hyvin keskittynyt ja aktiivinen, se kuunteli käskyjä ja malttoi olla sikailematta. Jotenkin silti mulla oli ajatus, ettei me ehkä tätä lajia pidemmälle jatketa - treenivälit venyy toisinaan todella pitkiksi aikataulutusongelmien vuoksi, treenimahdollisuuksia ei Tampereen lähellä ole ja välillä koko laji tuntuu suoraan sanottuna siltä kuin hakkaisi päätä seinään.

Kelmin ilmestyttyä kuvioihin innostuin kuitenkin taas paimennusajatuksesta, pitihän pennun päästä tätäkin touhua kokeilemaan, etenkin kun Kodan kanssa oltiin päästy aloittamaan paimennus vasta vuoden iässä. Ja samalla kertaahan tuo Kodakin toki lampailla kävisi, kun ei pentu jaksa kuitenkaan kokonaista treenivuoroa paimennuksen alkeita opiskella. Näin ollen ollaan lokakuussa käyty jo neljästi lampailla molempien poikien kanssa.



Kelmi aloitti lampaisiin tutustumisen kahdentoista viikon iässä. Tutustuminen aloitettiin pyöröaitauksessa siten, että Kelmi oli mulla valjaissa ja liinassa. Kouluttaja käveli lampaiden edessä ja me Kelmin kanssa niiden takana. Kelmi oli jo ensimmäisellä kerralla selvästi kiinnostunut lampaista, mutta samalla vähän jännitti. Se yritti useamman kerran kääntää laumaa siinä myös onnistuen, kunnes väsähti ja siirtyi syömään mutaa. Saatiin vielä loppuun muutaman sekunnin innokas jakso ja lopetettiin ensimmäinen treeni siihen. Toisella kerralla pentu oli selvästi innokkaampi ja rohkeampi, vaikka toki edelleen nopeasti väsyi.

Kolmannella kerralla siirryttiin jo isolle laitumelle ja Kelmi pääsi liinasta eroon. Se meni nätisti lampaiden perässä, opetteli niiden liikkumista ja välillä erehtyi kutsumaan niitä leikkiinkin. Viimeisimmällä kerralla kesyjen lammasmammojen tilalla oli vähän huonommin ihmisiin kiintyneitä pässejä, joista yksi polki Kelmille jalkaakin. Kelmi oli tällä kerralla hieman väsynyt jo alkuunsa ja se selvästi näkyi pennusta. Se otti hieman painetta jalkaa polkevasta pässistä ja oli edellistä treenikertaa epävarmempi ja enemmän touhuili omiaan. Kuitenkin muutamia innokkaita onnistumisiakin saatiin ja niiden pohjalta on varmasti hyvä jatkaa seuraavalla kerralla.





No sitten Kodan treeneihin. Voi että. Se on kyllä ollut niin super! Neljät treenit ja Koda on ollut jokaisissa kuulolla, sen tekeminen on ollut keskittynyttä, seesteistä ja samalla kuitenkin aktiivista. Possuilua ja hölmöilyä on ollut ihan yksittäisiä hetkiä, se ottaa palautteen hyvin vastaan, reagoi, mutta ei ota nokkiinsa. Jotakin on selvästi taukojen aikana kypsynyt sen aivoissa, peruskuljetus sujuu oikeastaan ongelmitta, pysähdykset on hyvällä mallilla ja häkityksissäkään ei suurempaa ongelmaa koiran osalta ole, itse pitäisi oppia näissä tilanteissa ohjaamaan koiraa selkeämmin ja lukemaan lampaita paremmin. Viimeisimmällä kerralla Koda piti pässipojatkin hienosti ruodussa ja mun lähellä, vaikka niillä ei mitään hinkua omasta takaa ollut ihmisen luokse. Aiemmin paimennustreenit ovat menneet vauhdikasta vuoristorataa, mutta nyt viimeisen puolen vuoden aikana tehdyt treenit ovat olleet tasaisen hyvää ja varmaa suorittamista. Olen alkanut tosissani miettimään, että tuo voisi ensi kesänä olla koevalmis tässä(kin) lajissa, mutta aika näyttää!


Kiira, Koda & Kelmi 

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Kokeenomainen hakutreeni

Meille aukesi aivan loistava tilaisuus käydä treenaamassa kokeenomaisesti hakua vieraassa maastossa ja vierailla maalimiehillä, kun Facebookin Hakuharrastajat -ryhmässä huudeltiin aiemmin viikolla koirakoita hakutuomareiden koulutukseen. Kävin viime viikonloppuna katsomassa Tuusulan Kennelkerhon järjestämän hakukokeen, myös maastot, koska en ole koskaan hakukoetta nähnyt ja Koda alkaa kuitenkin jossain määrin lähennellä koevalmista hakukoiraa. Kokeen jälkeen tuli olo, että voisihan tuon Kodeiinin totta tosiaan jo hakukokeeseen ilmoittaa ja tällainen kokeenomainen treeni tuli todella loistavaan kohtaan.

Hakutuomareiden koulutus järjestettiin Nurmijärvellä ja tilaisuudessa oli kolme tuomarikokelasta, kaksi virallista hakutuomaria kouluttamassa heitä ja kahdeksan esimerkkikoirakkoa. Tuomarikokelaat olivat itse kisanneet vähintään kolmosluokassa hakua, olivat edeltävästi käyneet teoriakoulutuksen ja nyt kyseessä oli heidän ensimmäinen maastopäivänsä. Me esimerkkikoirien ohjaajat toimimme toisillemme maalimiehinä, mutta järjestykset saatiin sovittua siten, ettei esimerkiksi me alokasluokasta nähty ainuttakaan alokasluokan radan piiloa ennen omaa vuoroamme.

Päivä alkoi luonnollisesti voittajaluokan koirista, joita oli kolme. Yhden suorituksen ajan olin lenkittämässä Kodaa, yhden pääsin seuraamaan keskilinjalta ja yhden kökin umpipiilossa maalimiehenä. Avoimen luokan koirien aikana meidät alokasluokan ohjaajat viskattiin pihalle ja kävin lämppäämässä Kodaa sen omaa suoritusta varten. Odotusajat olivat pitkiä, toki ne sitä muutenkin hakukokeessa on ja siihen täytyy varautua ja opetella, millaisella lämmittelyllä ja virittelyllä oma koira olisi optimaalisimmassa tilassa radalle mentäessä, mutta tällä kertaa arvostelut kestivät tietysti tavallistakin kauemmin, kun tuomarikokelas kertoi ensin mielipiteensä ja sen jälkeen vielä vertailtiin muiden kokelaiden arvioihin ja kuultiin kahden virallisen tuomarin kanta ja minkä verran mistäkin virheestä vähennetään pisteitä.



Meidän vuoro oli kolmesta alokasluokkalaisista ensimmäisenä. Koda oli vähän vaisun oloinen mun mielestä jo radalle mentäessä, toki oma jännitys, vieras maasto ja se, että unohdin omat pk-liivit ja Kodalla yleensä hakuradalla pk-liivien alla olevat valjaat kotiin, saattoivat vaikuttaa asiaan. Ennen ilmoittautumista Koda vilkuili radan oikealle puolelle ja selvästi sieltä nosti jo hajua. Ilmoittautumisen aikana se kuitenkin vilkuili molemmille puolille, eikä selkeästi enää lukinnut katsettaan oikealle. Ajattelin jotenkin, että se tekisi mahdollisen vasemman puolen tyhjän paremmin heti aluksi ja lähetin sen sinne. Alkuun se kääntyi radalla eteenpäin jo noin kahdenkymmenen metrin kohdalla, kutsuin takaisin ja lähetin uudelleen. Toisella kertaa se eteni lähes etukulmaan asti ja kääntyi oikeaoppisesti radalla eteenpäin. Kehuin ja kutsuin takaisin.

Keskilinjalle paluu oli sille hankala, se palasi kyllä, mutta jäi ihmeellisesti haahuilemaan ja ihmettelemään keskilinjalla seisoskelevaa väkijoukkoa. Myöhemmin asiaa pohdiskeltuani tajusin, ettei meillä treeneissä ikinä ole kuin ihan maksimissaan kaksi ihmistä keskilinjalla, lisäksi treeneissä tyhjiä treenatessa käännyn jo valmiiksi rintamasuunta seuraavalle pistolle, kun koira palaa keskilinjalle, nyt en sitä tehnyt ja se selvästi hankaloitti Kodan työskentelyä. Koda oli vähän epävarma, mihin suuntaan rata jatkuu ja katseli keskilinjaa eteenpäin sen näköisenä, että on tekemäsä seuraavan piston keskilinjan suuntaisesti. Jouduin kutsumaan Kodaa useamman kerran sivulle, ennen kuin se reagoi.

Lähetin seuraavaksi oikeaan etukulmaan. Koda eteni melko verkkaisesti, ei se muutenkaan mikään malinois ole vauhtinsa puolesta, mutta nyt vauhti oli tavallista selvästi hitaampi. Pitkään se etukulmassa tarkensi, mutta aloitti pian ilmaisun. Lähdettiin tuomarikokelaan ja tuomarin kanssa kävelemään piilolle. Kodan haukku pätki todella pahasti, ei ole ehkä ikinä pätkinyt noin. Jouduttiin pariin kertaan pysähtymään ja odottamaan haukun jatkumista. Päästiin kuitenkin umpipiilossa olevalle maalimiehelle asti. Ehkä tuo umpipiilo toi epävarmuutta ilmaisuun, niitä ei hirveästi olla tehty. Hallintaan Koda tuli vasta muutaman käskyn jälkeen, mutta malttoi hyvin odottaa, että maalimies nousi piilosta. Paluu maalimieheltä keskilinjalle oli hankala, Koda on saanut treeneissä palata melko vapaasti, kun keskilinjalle käveltäessä maalimies on yleensä kertoillut, miten se piilolla käyttäytyi. No, eipä se koira voi osata sellaista, mitä sille ei ole oikeasti opetettu.



Vasemmalle puolelle se teki seuraavan piston tarpeeksi syvälle, tosin hieman vinoon, ja kääntyi radalla eteenpäin. Kutsuin takaisin, mutta Kodalla oli jo tässä vaiheessa haju lähes takakulmassa olevasta maalimiehestä ja sinne se juoksi. Aloitti haukun ja haukkui tuhat kertaa paremmin kuin ensimmäisen. Matka maalimiehelle oli pitkä keskilinjan alusta, mutta hyvin Koda jaksoi haukkua, muutamia lyhyitä taukoja haukussa oli, mutta ei sen kummempaa. Hallintaan otto olikin astetta vaikeampaa, se vilkaisi kyllä mua ja vähän reagoi, mutta maalimies oli nyt liian ihana. Joutui antaa useamman käskyn, että Koda liikahti maalimieheltä mihinkään. No eipä tätäkään ole paria kertaa enempää oikeasti treenattu.

Toinen pisto vasemmalle, lähetin turhan läheltä etukulmaa, Koda lähti tarkistamaan umpparin uudelleen ja jatkoi vielä etukulman ohikin. Kutsuin takaisin, liikuin muistaakseni keskilinjalla hieman eteenpäin ja lähetin uudelleen. Tällä kertaa Koda eteni tarpeeksi suoraan ja syvälle ja kääntyi radalla eteenpäin, sieltä se bongasikin kolmannen maalimiehen ja aloitti ilmaisun. Tässä haukku pari kertaa taas pätki ja muuttui lopussa melko korkeataajuiseksi, mutta hallintaan Koda tuli tällä kertaa jo paljon paremmin.

Rata loppui siis kolmanteen löytöön ja jäätiin kuuntelemaan arvostelua. Tuomari toivoi hieman lisää työskentelymotivaatiota ja ohjattavuutta, mutta kehui Kodaa samalla iloiseksi ja olisi halunnut antaa sille söpöyspisteitä :D. Kaikki maalimiehet nousi ja siitä pisteitä tuli täydet 90. Ilmaisuista ensimmäinen jäi pätkimisen vuoksi puutteelliseksi, lopuista muistaakseni toinen hyvä ja toinen tyydyttävä. Työskentelypisteet jäi johonkin tyydyttävän tienoille, koska ohjattavuus ja hallinta oli tällä kertaa hukassa. Lopullinen arvio kaikkien maalimiesten löytymisten vuoksi jäi kuitenkin hyvä hyväksi, yhteensä 152 pistettä.

Hyvin tuli esille ne kohdat, joihin Kodan kanssa täytyy kiinnittää huomiota. Ensinnäkin nyt on tiedossa tehotreenit hallintaan myös maastossa, lisäksi lisää sellaista treeniä, missä en itse tiedä maalimiesten sijaintia, oma radanlukutaito vaatii paljon kehittymistä. Samoin tyhjiä täytyy treenata yhä ahkerammin ja myös palkkaamattomuutta välillä. Tarvitaan enemmän treenejä uusissa maastoissa ja avarissa maastoissa, joissa koiran työskentelyyn on helpompi puuttua. Meidän vakkarimaasto on runsaasti kumpuileva ja tiheä, eikä koiran työskentelyyn voi oikein puuttua, kun koiraa ei näe keskilinjalle. Myös erilaisia umpipiiloja ja niiden ilmaisua täytyy treenata lisää.



Henkilöetsinnän jälkeen tehtiin vielä esineruutu. Koda oli esineruudussakin vähän vaisu, se lähti alkuun hyvin liikkeelle, mutta lähti ulos radalta ja kävi jossain nostamassa koipea. Takaisin kutsuttaessa se lähinnä löntysteli ja näytti siltä, ettei nyt oikeestaan kiinnosta tulla luokse. Lähetin uudelleen ja toistamiseen Koda ajautui pois ruudusta, hieman tiukemmin karjaisin takaisin ja Koda kääntyi takaisin ruutuun ja alkoi oikeasti etsiä. Tajusin myöhemmin kotona, että tänä vuonna on oikeastaan treenattu vain sellaisia ruutuja, joissa olen lähettänyt koiran ensin etsimään ruudun vasemmasta kulmasta ja nyt lähdettiin liikkeelle oikeasta, ehkä tästä syystä Koda ajautui heti reilusti oikealle ja ulos ruudusta. Sen etsimisvauhti on melko rauhallinen esineruudussa aina, mutta kyllä se selvästi etsii. Hajun saatuaan se tarkensi ihan hyvin, ensimmäinen esine oli lompakko, joka oli selvästi Kodan mielestä vähän vastenmielinen. Otti se sen suuhun (kehuin tässä vaiheessa), mutta pudotti kertaalleen matkalla. Toiselle esineelle lähti jo fiksummin, ei tosin sellaisella vauhdilla kuin toivoisin, mutta esineet ovatkin olleet meille tosi iso haaste. Toinen esine oli hanska, joka kulkeutui hienosti perille asti. Tässäkin kehuin, kun Koda nosti esineen suuhun. Pisteitä esineistä 12 ja työskentelystä 12, työskentelypisteitä vähensi turhan verkkainen tahti, esineen pudottelu ja mun lisäkäskyt (=kehut). Yllättävän paljon tuli kuitenkin työskentelypisteitä pelleilystä, mutta toisaalta hitaasta vauhdista huolimatta kaksi esinettä löytyi kolmeen minuuttiin, aikaa etsintään on siis viisi minuuttia.

Yhteensä siis maastosta pisteitä 176, joka riittäisi ykkös- tai kakkostulokseen tottelevaisuusosiosta riippuen. Ykköstulos vaatisi jo sellaisia pisteitä tottiksesta (94 p), joihin ei todennäköisesti Kodan kanssa pystytä. Kakkostulos kuitenkin riittää myös pk-puolella koulariin ja olen siinä mielessä tyytyväinen. Kuitenkin löytyi paljon parannettavaa ja treenattavaa. Tarkoitus oli mennä vielä maastojen jälkeen itsenäisesti tekemään kentälle tottiskaavio, mutta päivän venyessä maastojen osalta jo kahdeksantuntiseksi ja eväiden unohduttua kotiin, unohdin koko jutun. Kaiken kaikkiaan kuitenkin todella antoisa ja opettavainen päivä, joka antoi uutta näkökulmaa ja vinkkejä omaan treenailuun. Ja ehkä tästä kokeeseenkin jossain kohtaa uskaltaa, tottiksessakin tosin muutamia juttuja vielä hiottavana.


Kiira, Koda & Kelmi

perjantai 19. lokakuuta 2018

Kuvauksellinen Kelmi

Kelmille tuli eilen ikää mittariin jo neljä kuukautta, meneepäs aika vauhdilla. Kelmi on edelleenkin varustettu reippaudella, rohkeudella ja hyvällä taistelutahdolla. Se on nopea ja ketterä, ja luustoltaan vaikuttaa toistaiseksi hieman isäänsä kevyemmältä. Se leikkii hyvin vieraidenkin kanssa ja syttyy selvästi leikistä jo palkkanakin, tai oikeastaan lelu toimii joissain asioissa jo paremmin palkkana kuin ruoka. Kelmi on ikäisekseen todella keskittymiskykyinen ja sillä on hyvä ongelmanratkaisukyky. Se osaa yksinollessaan rauhoittua hyvin, tai siis siltä ainakin vaikuttaisi sen perusteella, ettei mitään suurempia tuhoja ole yksinolojen aikana tapahtunut, eikä kerrostalossa seinänaapureilta ole kuulunut valituksia ääntelystä. Se ottaa sille annetut tehtävät hyvin tosissaan ja on oppinut tarjoamaan hienosti erilaisia juttuja. Hihnassa kävellessään se tarjoaa jatkuvasti kontaktia ja metsässä tulee paremmin luokse kuin Koda. Se on kaikinpuolin aika mahtavan oloinen kakara <3

Ja kaiken tämän lisäksi se on myös melko kuvauksellinen. Taitava ja ihana Krista Riitinki tarjosi mahdollisuuden tuoda Kelmi kuvattavaksi ja suostuin tietysti heti. Viime lauantaina käytiin Tuusulassa Sarvikallion näköalapaikalla ottamassa kuvia ja yllättävän hyvin Kelmi malttoikin poseerata. Tässä siis upean syksyiset 4 kk -otokset Kelminaattorista:








Tuhannesti kiitos ihanista kuvista Kristalle! Lisää Kristan kuvia pääset katsomaan Instagramissa ja Facebookissa.


Kiira, Kelmi & Koda

maanantai 15. lokakuuta 2018

Kodalle tokosta AVO1

Reilu viikko sitten lauantaina käytiin Kodan kanssa meidän ensimmäisessä avoimen luokan tokokokeessa. Ulkokokeen järjesti Pirkanmaan Käyttökoirayhdistys ja tuomarina oli Ilkka Stén. Olen itse kyseisen seuran jäsen, joten kenttä oli tuttu. Tosin treenit PKY:n kanssa ovat olleet viime aikoina melko vähäisiä. Aiemmin viikolla käytiin tekemässä lyhyt treeni koekentällä ja hyvin sujui. Olin ennen koetta kuitenkin melkolailla valmistautunut siihen, ettei vielä rahkeet riitä ykköstulokseen. Jotenkin harppaus alokasluokasta avoimeen tuntui kovin isolta, ruutuun osuminen on joskus vähän niin ja näin, seuruun peruutukset vinot, perusasennot vähän sinne päin ja liikkeestä istumisen ja seisomisen erottelu vielä hieman tuurista kiinni.

Aloitettiin koe paikkaistumisella, viidestä koirasta Koda istui neljäntenä. Muutaman kerran se vilkaisi vieruskavereita ja kerran laski päänsä ja nuuhkaisi maata, mutta muutoin istui melko rauhallisena mun jännityksestä huolimatta. Paikkaistumisesta saatiin vilkuilusta huolimatta täysi kymppi

Yksilöliikkeet suoritettiin yhteen menoon, ensimmäisenä perinteisesti seuraaminen. Koda lähti tyylilleen uskollisesti liikkeelle vauhdilla, painaen mun jalkaa ja edistäen hieman. Ensimmäinen pysähdys meni Kodalla siten pitkäksi ja jostain syystä sen ratkaisu oli kiertää mun ympäri uudelleen perusasentoon, tuollaista se ei olekaan aiemmin tehnyt. Ensimmäisen pysähdyksen jälkeen Koda kuitenkin hieman rauhottui ja piti hyvin paikkansa liikkeen loppuun. Käännökset oli riittävän tiiviit ja peruutuksetkin meni yllättävän suorasti. Alun höpsöilystä huolimatta seuraamisesta pisteitä yhdeksän.

Jos muistan oikein, seuraamisen jälkeen tuli ruutu. Sanoin virittelysanan ja Koda kohdisti heti katseensa ruutuun, jes. Juoksi hieman ruudun oikeaan reunaan ja meinasin unohtaa "seis" -käskyn. Ehdin kuitenkin ja heti perään maahan käskyllä hieman jo ennakoiva Koda maahan. Vitsit olin tyytyväinen, olisi voinut mennä paljon huonomminkin. Ja pisteitäkin ropisi täyden kympin verran. Liikkeestä seisomisessa Koda taisi ottaa pari askelta käskyn jälkeen, mutta jäi seisomaan, pysyi paikallaan, eivätkä tassut liikahtaneetkaan, perusasentoon paluu mun makuun hieman turhan hidas. Kuitenkin pisteitä liikkeestä seisomisesta yhdeksän



Jatkettiin ehkäpä luoksetulolla. Maahanmeno hyvää Kodan tasoa. Itse luoksetulossa Koda oli vauhdikas, hieman osui muhun, oli hieman vino edessä ja perusasennossa vähän enemmän vino. Pisteitä yhdeksän. Luoksetulon jälkeen suoritettiin liikkeestä istuminen. Koska seisomisen ja istumisen erottelu on hankalaa, Koda on liikkeestä istumisessa vielä toistaiseksi melko hidas. Istui kuitenkin ja pysyi paikallaan kuten kuuluukin. Hitaudesta johtuen pisteitä yhdeksän

Seuraavana oli kaukokäskyt. Näissä oli Kodalle tuttua hitautta, mutta kaikki vaihdot tuli suoritettua oikein ja takajalat pysyivät tiiviisti paikoillaan. Viime aikoina Koda on toisessa istumaan nousussa ponnahtanutkin seisomaan, mutta kokeessa onneksi malttoi mielensä. Kaukokäskyistä pisteitä yhdeksän. Kaukokäskyjen jälkeen päästiin noutoon. Koda malttoi hyvin odottaa kapulan heiton jälkeen käskyä ja lähti kapulalle innolla, palautus oli vauhdikas, mutta hieman vino. Perusasentoon siirtymisen päätti tehdä vasemman kautta, vaikka ollaan kesän aikana vaihdettu siirtyminen selän takaa. Pisteitä tästäkin yhdeksän.

Toiseksi viimeisenä liikkeenä estehyppy. Hypyssä ei ongelmia, rauhallinen odotus, vauhdikas hyppy ja suhteellisen suorat loppu- ja perusasennot. Pisteitä pienistä vinouksista huolimatta kymmenen. Viimeisenä vielä Kodan ehkä lemppariliike, merkin kierto. Tässä kohtaa olin jo varmaan aikamoista hymyä. Kovin pahasti pieleen ei voisi enää mennä. Virittelysanan jälkeen liike alkoi heti, Koda ei ehtinyt bongata merkkiä. Lähti kuitenkin käskyn saatuaan juoksemaan, parin metrin jälkeen hieman hidasti ja vilkaisi vauhdissa mua kysyvästi, mutta samalla hetkellä bongasi merkin, kiersi vauhdilla ja melko tiiviistikin. Loppu- ja perusasennoissa "yllättäen" vähän vinoutta, mutta kuitenkin pisteitä kymmenen.   



Tuomari tykkäsi kovasti Kodan tekemisestä ja antoi kokonaisvaikutelmasta myös täydet kymmenen pistettä. Koda pisti kyllä parastaan ja ylsi lähes joka liikkeessä omalle tasolleen, mikä kuitenkin koetilanteessa on aina hankalaa. En palkannut sosiaalisesti niin paljon kuin aiemmissa kokeissa. Selvästi tuolle pitkiäkin pätkiä treenaavalle koiralle sopii paremmin maltillisemmat kehut, reippaiden kehujen jälkeen se jää helposti hieman odottamaan palkkaa ja vire saattaa laskea, kun ei oikeeta palkkaa kuulukaan.

Pisteitä lopulta yhteensä 302/320, eli selvä ykköstulos, toinen sija ja meidän ensimmäinen kunniapalkintokin vielä. Joku muu tuomari olisi varmasti rokottanut vinoista perusasennoista enemmänkin pisteitä, mutta ykköstulokseen Kodan suoritus olisi varmasti riittänyt tuomarilla kuin tuomarilla, eli tyytyväinen olen ehdottomasti. Koda oli läpi kokeen iloinen, aktiivinen ja työskenteli innokkaasti hyvässä yhteistyössä, olen ylpeä! <3

Kiira & Koda

kuvat ottanut loppukesän treeneistä Jenny Söderlund (Kodan karva on jo pidempi :D)

torstai 27. syyskuuta 2018

Koirani on pilalla

Hauskaa ja vähän oikeastaan myös surullista, miten paljon yksi turkin leikkaaminen on saanut keskustelua aikaan. Onhan se nyt pöyristyttävää, että tuollaisen koiralle luonnollisen turkin leikkaa pois, kärsii varmasti koira. Ja eihän tuollaista kaksikerroksista turkkia saisi leikatakaan, eihän se sitten toimi kuten pitäisi, eikä ainakaan kasva takaisin. Oi olisinpa edes kokeillut harjata ennen kuin leikkasin (ehkä harjasin aika paljonkin). Tai olisi nyt vähintään pitänyt kokeilla syöttää kookosöljyä tai kysyä jonkun ammattilaistrimmaajan mielipidettä, joka olisi ehdottomasti tietysti estänyt mua leikkaamasta Kodan karvaa. Vähän olisi pitänyt ottaa asioista selvää, ennen kuin tällaista lopullista koiralleni menin tekemään. Tai jos en jaksa pitkäkarvaisen collieni karvaa hoitaa, olisin sitten ottanut sileäkarvaisen! Syytä olisi hävetä.

"Ymmärräthän, että tämä rotu TARVITSEE turkkinsa lämmönsäätelyyn? Puhumattakaan siitä, ettei turkki ikinä kasva takaisin. Se kasvaa elottomana ja villaisena. Olet pilannut koirasi!"


Koda ei siis yrityksistä huolimatta pudottanut keväällä tai kesälläkään pohjavillaansa, ei ole pudottanut aiemminkaan kunnolla. Edelliskesänä Kodan turkki oli kuivunut, todennäköisesti lammastiloilta saatujen sisäloisten takia (lampaankakka on hyvää, nam nam), samoihin aikoihin Koda laihtui kuukaudessa kolme kiloa. Madotuksen jälkeen paino kyllä palautui, mutta karva ei lähtenyt vaihtumaan ja oli siis edelleen kuiva, pohjavilla ei irronnut ja vähän huopaantuikin jopa. Keväällä yritin todella harjata ahkerasti, Koda kävi useamman kerran uimalassa uimassa, pesin ja föönäsin, mutta silti pohjavilla oli ja pysyi. Alkuun toukokuun alussa leikkasin mahanaluskarvat ja tassuhapsut, kuitenkin heinäkuun helteiden alkaessa totesin, että mitä menetettävää tässä on - kuivahtanut, Suomenkin kesään ihan liian paksu turkki. Koda oli kesän superhelteet pirteä ja iloinen, lenkkeili lähes normaalisti ja treenasikin. Turkin myötä lähti myös painoa reilu pari kiloa, ei mikään kevyt kesätakki. Vaikka Koda näyttääkin lähinnä kaljulta piisamirotalta, en ole hetkeäkään katunut turkin leikkaamista. Tasoitin turkin vielä kertaalleen elokuussa ja ilmojen hieman viilennyttyä Koda vähän palelikin ja viihtyi sohvalla peiton alla, ja vaikka karva on nyt lähtenyt hyvin kasvuun, saa Koda iltalenkit käydä jumppapomppa päällä.


© Aino Vakkilainen

© Jenny Söderlund

Ihmeellistä, miten hanakasti pidetään vääristä uskomuksista kiinni. Esimerkiksi siitä, että collien turkki on jotenkin luonnonvalinta, eikä sitä siksi saisi leikata. Hei haloo, ei ole taatusti ollut kaksisataa vuotta sitten yhdelläkään koiralla tollasta turkkia. Tai että turkki ei ikinä, missään tilanteessa kasva samanlaisena takaisin, ja väitti eräs instagram -käyttäjä jopa, että koirani altistuu turkin leikkaamisen takia alopecialle (= sairaus, josas karvatuppi vaurioituu ja koira kaljuuntuu). Toki, on koiria, joille karva ei kasva samanlaisena, koiria, joiden hormonitoiminta on jo esimerkiksi iän myötä muuttunut, eikä karva siksi kasva, tai koiria, joiden omistajat eivät jaksa harjata leikattua turkkia niin, että peitinkarva pääsisi ensimmäisenä kasvavan pohjavillan läpi kasvamaan, tai koiria, joilla on jokin terveydellinen seikka estämässä karvankasvun. Silti tiedän useita turkkikoiria, joiden turkki on ajeltu ja alle vuodessa ihan entisessä pituudessaan, tai kasvanut takaisin jopa paljon edellistä kauniimpana.

"Jos ajat kaksikerroksisen turkin, koiralla on kuumempi ja kun vahingoitat karvaa, saatat altistaa koirasi alopecialle. Karva suojaa kuumuudelta." 


Kaikista paras väite on kuitenkin tämä, että kaksikerroksisen turkin avulla koira säätelee lämpöään, eli kun leikkaat turkin, koiran lämmönsäätely menee rikki ja sillä on paljon kuumempi?! Siis millähän logiikalla? Koira jäähdyttää itsensä kuitenkin pääasiassa läähättämällä, kuten ihminen hikoilemalla. Sen enempää koiran fysiologiaa opiskelematta uskoisin, että koirankin lämmönsäätelykeskus sijaitsee aivoissa, ei suinkaan siinä turkissa. Toki ymmärrän sen, että jos kaksikerroksinen turkki toimii oikein, eli kesää kohden pohjavilla tippuu, toimii peitinkarva suojana aurinkoa ja ötököitä yms vastaan, mutta ei se peitinkarva koiraa kovinkaan viileänä pidä kaikista lämpökamerakuvista huolimatta. Otapa lämpökamerakuva pakkasessa alasti seisovasta ihmisestä vs. pakkasessa talvitakki päällä seisovasta ihmisestä takin päältä. Varmasti on alasti seisovan lämpökamerakuva lämpimämmän näköinen kuin talvitakista otettu, ei se silti tarkoita, että alasti seisovalla ihmisellä lämpimämpi olisi...

Ja kyllä, Koda on paljon rumempi ilman turkkia, senhän nyt tajuaa tyhmempikin. Mutta toisin kuin ilmeisesti näiden neuvoja jakelevien collienomistajien koirissa, mun koirassa on tuhat muutakin asiaa kuin se turkki ja se ulkonäkö, eikä se koira siitä mun silmissä yhtään huonommaksi tai arvottomammaksi muutu, vaikkei karva ikinä kasvaisi takaisin.


Kiira, Koda & Kelmi

maanantai 24. syyskuuta 2018

Salamajärven kansallispuisto

Muutaman viikon takaisen naperoretken aikana innostuttiin Jennyn kanssa suunnittelemaan seuraavaa retkeä. Lopulta kohteeksi valikoitui Salamajärven kansallispuisto Keski-Pohjanmaalla. Salamajärvellä kumpikaan meistä ei ollut koskaan käynyt ja sijainti sopi kivasti yhden yön retkelle, ajomatkaa tulisi jonkun verran, mutta siihen ei kuitenkaan koko päivää kuluisi. Pohjoisempaan päin mentäessä päästäisiin myös vähän Pirkanmaata syksyisempiin tunnelmiin, puhuttiinkin vähän ruskaretkestä, vaikka aika etelässä me sellaista ajatellen oltiinkin.

Mukaan retkelle lähti aikuisten retkikoirien Kodan ja Savun lisäksi kaksi retkinaperoa - Kelminaattori ja ihmisnapero Papu. Naperoiden vuoksi päätettiin hankkia retkelle hieman tavallista enemmän luksusta ja varattiin yöpymistä varten Sysilammen vuokratupa, jonka hintaan sisältyi myös ihana rantasauna. Reitit valittiin myös pikkupirpanoitten jaksamisen mukaan, suht lyhyitä pätkiä helppokulkuisempia reittejä, joiden aikana ei tarvitsisi kiirehtiä.

Matkaan lähdettiin torstaiaamusta kahdeksan jälkeen Jennyn autolla, johon saatiin melko mukavasti ja turvallisesti pakattua kolme koiraa, vauva ja kaikki tavarat. Koda sai jakaa takakontin Savun kanssa ja Savun taannoisen kastroinnin vuoksi urokset eivät mitään kyräilyä saaneet keskenään aikaan - päinvastoin Savu yritti koko reissun mielistellä Kodaa ja Koda liehitellä Savua. Kelmi matkusti etupenkillä mun jalkatilassa ja yllättävän nopeasti malttoi rauhoittua nukkumaan auton lattialle. Matkan aikana pysähdyttiin muutamaan otteeseen, jotta ei olisi nuoremmille matkustajille niin mahdottoman tylsä reissu.




Kuvat © Jenny P / Koiria maalta

Ajantaju unohtui matkaa tehdessä, mutta oltaiskohan me kahden aikaan oltu Salamajärvellä Koirasalmen parkkipaikalla. Lähdettiin kävelemään Jennyn valitsemaa Pahanpuron lenkkiä, joka lähti Koirasalmelta kiertäen ensin Pienen Koirajärven ympäri ja jatkaen kohti Salamaperän luonnonpuistoa. Reitti oli alkuun hieman sekavasti merkattu, luontoon.fi -sivuston mukaan vihrein täplin, mutta alkupätkän merkit olivat kuitenkin valkoisia ja lähtöpaikalta puuttui kokonaan reittiviitat. Löydettiin kuitenkin oikealle reitille ja maisemien puolesta oli kyllä hyvä valinta. Käveltiin alkuun suomaisemassa pitkospuita Pienen Koirajärven lainehtiessa vieressä kunnes kilometrin käveltyämme polku upposi rehevään metsään. Matkan varrella näimme pirunpeltoja ja tervahautoja, kävelimme paljon pitkospuilla, palelimme hieman kovassa tuulessa ja kuvasimme paljon. Reitin puolessa välissä istahdimme kaatuneelle puunrungolle syömään välipalaa, kun reitin varrella ei ollut varsinaista taukopaikkaa. Tuuli kävi voimakkaammaksi ja jossain kuului puu kaatuvan, jatkoimme ripein askelin matkaa. Matkanteko alkoi tuntua työläältä, polku oli kivikkoinen, jalka ei meinannut enää nousta ja vähän väliä meinasi kompuroida kivikossa.

Loppumatkasta ohitimme pitkospuilla pariskunnan koiran kanssa, Kelmi alkoi väsähtää ja hoiperteli välillä kuin humalainen. Pennun onneksi saavuimmekin melkein heti väsymyksen yllättäessä takaisin Koirasalmelle, torstain reitillä pituutta oli seitsemän kilometrin verran. Koirasalmelle oli avonaiseen kotaan oli kyhätty nuotiopaikka. Harmillisesti eräs pariskunta oli majoittunut heti kodan viereen kahden melko vahtiviettisen koiransa kanssa ja kaikkien mielenrauhan säilyttämiseksi Koda ja Savu saivat makkaranpaiston ajaksi mennä autoon lepäilemään. Kelmi pääsi kotaan haistelemaan makkarantuoksua, mutta reissuväsymys oli nälkää suurempi ja pentu nukahti sekunneissa.






Makkarat syötyämme kello tuli jo kuusi ja jatkoimme autolla matkaa kohti Sysilampea. Sysilammen parkkipaikka oli vain muutaman sadan metrin päässä vuokratuvalta, joten saatiin yökamppeet kivuttomasti kannettua tuvalle. Perillä odotti kuitenkin yllätys, nimittäin tuvan ympäristö oli rakennustyömaa. Paikalla oli muutama traktori, maassa lautoja ja muutenkin ympäristö hyvin epäsiisti. Hassua, ettei tästä ollut missään mainintaa, eikä tupaa varatessanikaan tällaisesta ollut puhe. Itse vuokratupa oli kuitenkin siisti ja viihtyisä, tosin melko pieni kahdelle aikuiselle, vauvalle ja kolmelle koiralle. Rantasaunaan sen sijaan olisi mahtunut isompikin perhe iltapesulle.

Laitettiin sauna lämpeämään ja keitettiin trangialla pastat. Koirillekin maistui ruoka. Saunomisen ajaksi Kelmi sai jäädä tupaan nukkumaan ja Koda pääsi ylälauteelle lämmittelemään, tekipä muuten hyvää tuulisen ja odotettua viileämmän päivän jälkeen päästä saunaan. Saunan jälkeen paistettiin vielä tuvan kaasuliedellä letut ja keitettiin trangialla kaakaot ennen nukkumaanmenoa. Koda asettui varovasti kerälle ihmislapsen viereen alasängylle. Vuokratuvan kanssa samassa rakennuksessa oli myös autiotupa, joka pysyi myöhään iltaan asti tyhjillään. Koska vuokratuvassa tunnelma olisi ollut kovin tiivis, siirryttiin lopulta Kodan ja Kelmin kanssa autiotuvan puolelle nukkumaan.

Yö sujui rauhallisesti, kerran käytin Kelmin pissalla yöllä, kun satuin heräämään. Autiotuvassa oli melko viileää, molemmat pojat saivat nukkua jumppapompat päällä. Aamulla seitsemän aikaan heräiltiin ja aamun aikana pihalle oli ilmestynyt maastoauto peräkärryllinen puutavaraa mukanaan. Pian alkoi myös traktori ja moottorisaha (tai ehkä sirkkeli?) pauhaamaan, se siitä luonnonrauhasta. Ei kuitenkaan annettu rakennustyömaan häiritä sen enempää, vaan syötiin aamupalat kaikessa rauhassa. Koirat olivat kaikki ilmeisen hyvin levänneitä, energiavarastot olivat kaikilla taas täynnä. Aamiaisen jälkeen rakennustyömaakin hiljeni. Yksinäinen kanssaretkeilijä saapui tuvan tulentekopaikalle istuskelemaan, kun oltiin tekemässä lähtöä. Koirien poseeratessa Jennyn kameralle, pyysi kanssaretkeilijäkin lupaa ottaa koirista kuvaa, sen verran huvittavia ne taisivat olla rivissä tottuneesti tönöttäessään.

Jatkoimme matkaa auton kautta Pakosuon kierrokselle, autoon jätettiin ylimääräiset kantamukset, jotta lenkki sujuisi rennommin. Pakosuon kierros kulki suurimmaksi osaksi pitkospuita suoalueiden yli poiketen välillä metsään, itseasiassa hyvin samantapaista maisemaa kuin Patvinsuolla. Reitti oli helppokulkuinen, poluilla ei ollut sellaista kivikkoa kuin edellispäivän reitillä. Kelmi oli taas virkeä ja kulki reippaasti mukana. Taas eräitä pitkospuita kävellessämme kuului takaa huutoa, tuvalla tapaamamme kanssaretkeilijä oli huomannut mun repusta pudonneen vesipullon ja poiminut mukaan. Koska retkeilijä oli jo tuvalla rapsutellut Kodaa, uskalsin antaa lassielle tehtävän. Koda lähti reippaasti juoksemaan pitkospuiden toiseen päähän, muutaman hetken retkeilijää ihmeteltyään ja rapsutuksia kerjättyään nappasi täyden vesipullon mukaansa ja kipitti takaisin luoksemme.



Perjantaikin oli tuulinen päivä. Pitkospuille kantautui tuulen mukana varmasti kaukaakin suolta riistaeläinten hajuja, Koda ja Savu suurina metsästyskoirina haistelivat kuonot ylhäällä ilmaa vähän väliä. Kelmi lähinnä katseli muiden menoa ja yritti mallioppia kaikenlaista. Savu oli Kelmin mielestä kovin kiva, mutta Savu itse taisi lähinnä ajatella, että pentu on hänen ja Kodan romanssin kolmas pyörä. Pakosuon kierros oli nopeakulkuista, eikä kuviakaan varten tullut pysähdeltyä niin paljon kuin edellisenä päivänä, joten oltiin jo puolenpäivän aikoihin takaisin autolla. Muita kulkijoita ei perjantaina tullut vastaan.

Oltiin edellispäivänä päätetty, että takaisin päin ajaessa poiketaan vielä Pyhä-Häkin kansallispuistossa pienellä retkellä, kun kerran lähistöllä oltiin. Pyhä-Häkille ajeltuamme parkkipaikalla oli useita autoja, synkät pilvet enteilivät sadetta ja ilma tuntui viilenevän, myös ihmislapsi alkoi olla hieman kiukkuinen kaikesta autossa ja kantorepussa istuskelusta. Parkkipaikalla hetken pyörittyämme ja kuvailtuamme alkoi tihuttaa vettä, joten päätettiin jättää reitit kiertämättä ja jatkaa samantien kotia kohtia. Ehkä toiste päästään tutkailemaan tätäkin kansallispuistoa hieman enemmän kuin parkkipaikan verran.

Retki oli kaikinpuolin onnistunut, koirat tulivat loistavasti toimeen, Koda oli tottuneesti ja nätisti vauvan kanssa, Kelmikin yritti kovasti, mutta välillä sen olisi tehnyt selvästi vain mieli haukata ihmislapsen pientä nenää. Reitit olivat sopivan pituisia pienimmillekin tassuille, luonto oli muuttunut jo osin ruskan väreihin ja maisemat olivat näkemisen arvoisia. Myös Sysilammen vuokratupa oli rakennustyömaasta huolimatta melko mukava paikka yöpyä ja rantasauna jo vähän liiankin luksusta. Minnehän sitä seuraavaksi lähtisi?







Kiira, Koda & Kelmi

tiistai 18. syyskuuta 2018

Kelmille tokopohjia ja Kodalle kokeenomaisempaa

Tänään päästiin heti aamupäivästä treenailemaan Jennyn ja koirien kanssa tokojuttuja. Koda teki liikkuroituna tokon avoimen luokan liikkeet läpi pienien välipalkkojen ja muutamien korjaussarjojen kera. Menin ilmoittamaan Kodan lokakuun alun kokeeseen ja iski heti pakokauhu, eihän se osaa vielä mitään ja kaikki ihan kesken! Ja Kelmi teki tottakai pentuhömpöttelyä, tarjoamisen kautta kaikenlaista kivaa kapulanpidosta perusasentoon ja merkin kiertoon ilman huolta huomisesta.

Kodan liikkeet meni ihan siedettävästi, seuruussa keulii, perusasennot tästä syystä ainakin alkupätkän pysähdyksissä vinoja ja seuruun peruutus on sille hirveän hankalaa edelleen. Olen vaihtanut täyskäännöksen saksalaiseksi (samoin kuin sivulle tulon selän takaa), helpottaa tuon pitkärunkoisen koiran tekemistä. Ruudun löytäminen vaatii vielä välillä ponnisteluja ja ruudun ja kierron erottelu on aina ihan yhtä vaikeeta ja tuskasta. Hyppy, nouto, luoksetulo ja jäävät sujuu mielestäni kohtuullisen hyvin. Kaukot tahmaa, kuten aina, ja toinen maasta istumaan nousu lipsahtaa helposti seisomiseksi, ei tosin tällä kertaa ja muutenkin saanut sitä ongelmaa jonkin verran korjattua. Paikkaistuminen menee ihan kivasti, ainakin ilman mun jännittämistä, koetilanteessa varmaan taas ihan uudet kuviot. Vielä ehtii muutaman kerran treenailla ennen koetta ja sitten vaan toivotaan parasta!





Kelmi taas on hirveän pätevä kakara. Sen kanssa on älyttömän kivaa tehdä, se on ahne kuin mikä ja vaikka välillä "epäonnistuisikin", jaksaa kyllä yrittää uudelleen. Pientä turhaumasta johtuvaa vinkumista silloin tällöin esiintyy, mutta nopeasti sisuuntuu ja jatkaa äänettömästi yrittämistä. Suurimpia edistysaskeleita on otettu nyt kapulanpidon ja kaukokäskyjen kanssa, tai eihän ne nyt mitään kaukokäskyjä vielä ole, mutta asennonvaihdoksia.

Oltiin pari viikkoa tilanteessa, jossa Kelmi otti innokkaasti kapulan suuhunsa, mutta sylkäisi melkeinpä samantien pois, jotta tilaa suussa olisi palkalle. Jalosen Mika sanoi viime viikon pentutokossa, että vähintään viisi sekuntia tulisi koiran pitää kapulaa, jotta sylkäisyvaihe ei vahvistu pitämisen sijaan. Tätä sitten työstettiin viime viikko. Kelmin oli alkuun hankala tajuta, mitä siltä halutaan. Kun ei palkkaa tullut pelkästä kapulan nappaamisesta suuhun ja pois sylkäisystä, päätti se hyvin päättäväisesti kokeilla kapulasta luopumista. Lopulta jouduin hieman auttamaan ja Kelmin napatessa kapula pidin toista kättäni sen leuan alla "tukena". Muutama toisto näin ja pentu tajusi, mistä on kyse. Nyt kapula pysyy suussa mälväämättä jo toistakymmentä sekuntia ja saa pentua samalla jo vähän häiriköidäkin. Kapulan nappaaminen on selvästi tämän myötä heikentynyt, mutta sen saa korjattua myöhemmin, kun idea pitämisestä on selkeä.

Kaukokäskyjä lähdettiin Mikan vinkistä rakentamaan kuonokosketuksen avulla. Kelmille tuntuu sopivan paremmin pitää takajalat paikallaan vaihdoissa, joten sillä toistaiseksi ainakin mennään. Reilu viikko sitten tuo ei osannut oikein namihoukuttimellakaan mennä istumasta maahan, mutta nyt kuonokosketus apunaan tapahtuu istu-maahan-istu -vaihdot jo aika näppärästi, erityisen näpsäkästi Kelmi nousee maasta istumaan. Myös muita asennonvaihtoja ollaan harjoiteltu, jotta ne iskostuisi lihasmuistiin jo pentuna.



Ollaan alettu treenata myös tunnaria. Kuten Kodalle, myös Kelmille tein alkeet tulitikulla, josta on katkaistu sytytyspää pois. Ensin Kelmi etsi vain tulitikkua, kun tämä sujui, lisäsin hajuttomat tunnarikapulat mukaan ja tämän luonnistuessa vaihdoin tulitikun tilalle hajustetun kapulan. Hajuttomien kapuloiden kanssa tunnari sujuu jo lähes ongelmitta, mutta vieraan ihmisen hajuiset häiriökapulat aiheuttavat vielä suurta hämmennystä pienen pennun päässä. Onneksi meillä ei missään liikkeissä ole vielä käskysanoja, jolloin erehtyminen ei haittaa mitään. Muutamia onnistumisia on nyt saatu myös vieraan hajuisilla häiriökapuloilla ja Kelmin tuntien tämäkään asia ei ole ongelma enää ensi viikolla.

Ollaan myös treenailtu perusasentoa niin vasemmalla kuin vähän oikeallakin puolella, lisäksi muutamia askeleita seuruuta ja käännöksiä molempiin suuntiin. Tarkoitus on jatkossa vahvistaa takapään käyttöä tasapainotyynyllä ja etujalkatargetilla, mutta toistaiseksi ei riitä Kelmillä ajatus tekemiseen, jos pitää miettiä montaa asiaa (= etutassut tasolla ja takatassut liikkeessä) samaan aikaan. Lisäksi treenisettiin kuuluu tällä hetkellä kosketusalusta yleensä yhdistettynä ruutuun, eteenmenon alkeet kuonotargetin avulla ja merkin kierto. Treenaamisen lisäksi yritän myös muistaa päivittäin leikkiä Kelmin kanssa, mutta toistaiseksi vielä ruokapalkka voittaa leikit.

Alla videolla tämän päivän treenailuja, saa antaa vinkkejä ja kommentteja, jos tulee jotain mieleen!



Syksyisin terveisin,

Kiira, Koda & Kelmi


kuvat ja videot Jenny Söderlund