lauantai 23. joulukuuta 2017

Luukku 23: vuoristorataa lampailla

Alkaa kyllä tuntua, että nää mun paimennuspostaukset noudattaa samaa kaavaa koko ajan. Toisaalta niin noudattaa meidän paimennustreenitkin, että ihan loogista. Mutta kyllä nyt on taas ohjaajan mielenterveys ollut koetuksella joulukuun paimennustreeneissä. Mulla oli siis alkusyksyllä ostamastani paimennuskortista vielä kuusi treenikertaa käyttämättä ja ajattelin, että nyt joululoman aikana käydään lampailla ahkerammin ja niiden kuuden kerran jälkeen päätän, miten me paimennuksen kanssa jatketaan, vai jatketaanko ollenkaan. Nyt on käytyny neljä kertaa kuudesta ja aika vauhdikasta vuoristorataa on taas menty.

Joulukuun ekat paimennustreenit veti Mervi. Oltiin käyty Kodan kanssa siis syksymmällä hakemassa vauhtia Oriveden herkemmiltä ja vauhdikkaammilta lampailta ja se oli kyllä selvästi tuottanut tulosta. Koda lähti lampaille heti innolla ja Seutulan aika tahmaiset lampaatkin pysyivät hyvin liikkeessä. No, vauhtia kun koiralla oli, niin sitä oli sitten tietysti liikaa ja jarrupoljin pahasti hukassa. Toisella kierroksella hermostuin, kun ei mikään käsky mennyt perille ja heitin paimennuskepin Kodaa kohti. Arvioin kuitenkin suunnan ja vauhdin hieman väärin, ja keppi kolahti melko kovaakin Kodaa kulmahampaan kohdalle. Tän kolauksen jälkeen Koda teki lähes täydellistä (!!) työtä, se keskittyi, kuunteli, otti käskyt hyvin vastaan, oli sopivalla etäisyydellä ja pysyi hommissa. Tehtiin pari tosi hyvää ja tarkkaa häkitystä sekä rauhallista ja hallittua peruskuljetusta. Ihan mieletön fiilis jäi tämän treenin vikasta puoliskosta.



Toiset treenit tehtiin Miian ohjauksessa ja Koda oli aivan vastakkaisella mielialalla. Se laahusti, haahuili, haisteli ja vaikutti, kuin ei olisi lampaille koskaan syttynytkään. Se paineistui mun käskyistä yllättävän paljon ja siirtyi sijaistoiminnoille lähes kaikista käskyistä. Myös lampaat olivat hankalalla tuulella, yksi kiimainen mamma pysähteli heiluttamaan Kodalle häntää ja nuolemaan sitä suupielestä (kyllä, todellista saaliseläimen käytöstä!). Kodan erehdyttyä kerran kaveeraamaan tän mamman kanssa, oli uskottavuus mennyt, osin myös muun lauman silmissä ja koko lauma tahmaili ja laahusti hitaasti eteenpäin, mikä ei toki parantanut tilannetta yhtään. Yritettiin sitten opettaa Kodalle malttamista tällaisissa hankalissa tilanteissa. Sehän ei siis turhaudu, ei pure, hauku tai paineistu niin, että lähtisi karkuun, se vaan alkaa liian herkästi kaveeraamaan lampaiden kanssa, jolloin ne eivät ainakaan liiku. Opetettiin Kodaa siis pysähtymään laumasta jälkeen jäävän lampaan viereen ja luomaan lampaalle painetta vain olemalla paikallaan. Hämmästyttävää kyllä, jokaisella kerralla tää hankalakin mamma luovutti ja kipitti muun lauman luokse, kun Koda vaan jaksoi tarpeeksi kauan seistä paikallaan.

Seuraavat kahdet treenit olivat taas Mervin ohjauksessa. Kolmannet treenit aloitettiin aikalailla samalla asenteella kuin toiset, Koda jäi haistelemaan, söi kakkaa, paineistui mun käskyistä ja vähän jopa pakeni mua, mitä ei kyllä aiemmin ole lampailla (tai oikeestaan missään muuallakaan) tapahtunut. Keskityttiin siis innostamaan Kodaa, ei paineistusta, ei käskytystä, vain kehua ja vauhdin lisäystä. Tokalla kierroksella Koda alkoi jo olemaan enemmän oma itsensä ja vauhtia sai paikoin ottaa jo varovasti poiskin.



Neljänsiä treenejä varten Mervi valitsi meille mahdollisimmat liikkuvaiset lampaat ja jätti kaikki kiimapeput pois laumasta, jotta saataisiin taas hieman lisää intoa ja itsevarmuutta Kodalle. Koda lähtikin jo ihan eri fiiliksellä aitaukseen, liekö syynä ollut laitumen reunalla Kodan touhua seuraava ihana valkoinen paimentyttö, jolle piti esittää taitavaa, vai kolmansien treenien tokalla kierroksella rakennettu into. Ihana oli kuitenkin nähdä taas Koda omana itsenään lampailla, vähän säntäili ja sikaili, mutta pääosin kuunteli kohtuullisen hyvin ja keskittyi suurimman osan ajasta. Yritin pitää käskyt mahdollisimman pehmeinä ja kehua aina, kun mahdollista. Lopuksi saatiin tehtyä ihan hyvääkin pätkää peruskuljetusta ja kahdet surkeammat treenit olivat menneen talven lumia.

Vielä kahdet treenit jäljellä ja niiden jälkeen tulisi vakavasti pohtia, mitä me tän hermoja raastavan ja tiliä tyhjentävän, mutta niin älyttömän mielenkiintoisen ja palkitsevan lajin kanssa tehdään.


Kiira & Koda

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)