lauantai 11. maaliskuuta 2017

Kodaton viikko

Liettuan reissun jälkeen Koda meni suoraan hoitoon tädilleni Keravan maaseudulle, hevostallin naapuriin, peltojen keskelle, isoon omakotitaloon ja olen siis viettänyt viikon yksin kotona. Seitsemän päivää Kodattomana. Olen ollut kyllä ilman Kodaa parilla lomamatkalla, mutta tämä kotona ilman Kodaa oli tottakai ihan erilainen kokemus. Huomenna ajelen takaisin hakemaan nuorta miestä, mutta sitä ennen ajattelin kertoa, miten viikko ilman karvakasaa on sujunut. Muutamia selkeitä pointteja huomasin viikossa:

© Sofia Kovalainen

- Aamuisin on ihan liikaa aikaa! Herranjestas! Ehtii nautiskella suihkussa ja juoda monta kupillista kahvia. Sitten unohtuu siihen kahvikupin ääreen ja meinaa myöhästyä joka tapauksessa... Hups.

- Olen nauttinut hyvällä omatunnolla lämpimästä asunnosta. Olen oikea vilukissa ja Koda taas turkkinsa kanssa varsinainen kuumakalle, yleensä sen hyvinvointia ajatellen käännän patterit viileämmälle ja itse mielummin palelen.

- Jos ei lasketa päivittäistä kymmenen minuutin kävelymatkaa kouluun, en ole ollut ulkona viikon aikana ollenkaan.

- Torstaina menin sanomaan, että Koda voi lähteä lauantaiaamuna yhden narttukoiran leikkiseuraksi ja perjantaina aamulla heti herättyäni havahduin, että eihän Koda edes ole lauantaina täällä! Vähän nolotti perua leikkitreffit :D

- Viikkoon ei ainuttakaan karvaa sieraimessa tai sotkeutuneena ripsiin.

- Olen selvästi jo hyvin tottunut Kodan tiettyihin tapoihin. Koda esimerkiksi aina mun avatessa mikron oven säntää täysillä keittiöön. En todellakaan tiedä, mistä tämä tapa juontaa juurensa, mutta huomasin viikon aikana tuntevani jonkinlaista tyhjyyden tunnetta, kun mikron avaaminen ei johtanutkaan siihen, että utelias Koda ryntää keittiön oviaukkoon.

- Iski flunssa! Voitteko uskoa, etten ole ollut flunssassa sen jälkeen, kun Koda mulle noin puolitoista vuotta sitten saapui ja tämän viikon tiistaina alkoi nenä vuotaa kuin hana?

- Todella outoa tulla kotiin ilman, että karvanen puikkonenä tulee venytellen vastaan eteisessä.

- Mihin ihmeeseen sitä purkaa stressin ja huonon fiiliksen, kun ei ole koiraa, jota silitellä?

- Tiistaina löysin itseni treenihallilta, vaikka mulla ei edes ollut koiraa jonka kanssa treenata. Kai sitä täytyy myöntää olevansa vähän hullu.

- Siivosin maanantaina ja täällä on edelleen siistiä! Ei hiekkaa sohvalla tai karvakasoja huoneiden nurkissa. Vau!


Soitin tädilleni keskiviikkona kyselläkseni Kodan kuulumisia. Olisin varmaan soitellut joka päivä, jos olisin kehdannut. En kuitenkaan halunnut tuoda heille sellaista oloa, että epäilen heidän kykyjään huolehtia kakarasta. Ja ehkä mullekin teki ihan hyvää katkaista vähän napanuoraa. Koda oli ollut oikein reipas ja iloinen, tyypillinen Koda siis. Energiaa oli heti maanantai-illasta lähtien, eikä Liettuan reissu tuntunut paljon poikaa painavan. Ruoka maistui, päivät riehuttiin ja yöt nukuttiin. Eikä naapurin hevosiakaan käyty kiusaamassa.

Perjantaina tätini sitten soitti mulle ja koska he harvoin ihan muuten vain soittelevat, maalasin jo kauhukuvia mielessäni - nyt se kakara on vähintään karannut tallin pihaan ja saanut sähköiskun aidasta tai joltain kiukkuiselta ponilta kaviosta päähän. Tädin asia oli kuitenkin aikalailla aurinkoisempi, hän soitti vain kertoakseen, että Kodan kanssa menee aivan mahtavasti, voin olla aivan rauhassa sunnuntaihin asti ja nauttia viikonlopun menoistani. Koda oli edelleen oma reipas ja innokas itsensä, nautti täysin rinnoin pelloilla ja metsissä vapaana juoksemisesta, totteli kuulemma tosi hyvin molempia sekä tätiäni että hänen miestään, leikki kaikilla mahdollisilla risuilla ja oli tätini kertoman mukaan aivan mahtava. Olivat he myös puhuneet, että jos olisivat nuorempia ja jaksaisivat jatkuvasti näin energistä koiraa, haluaisivat juuri sellaisen koiran kuin Koda. Ja tämä on paljon sanottu aiemmin täysin henkeen ja vereen kultsu -ihmisiltä! Voitte uskoa, millainen ylpeä hymy mun huulille nousi tän puhelun jälkeen! Ja ehkä se hymy on vähän huulilla edelleen...♥


Napanuoraa katkaisten,

Kiira (& etä-Koda)

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, että Koda pärjännyt hoitopaikassa hyvin! Mulla samoja fiiliksiä kun olin just pari viikkoa Cavasta erossa. Ekaa kertaa näin pitkään. Cavakin oli suhteellisen hyvin pärjännyt hoitopaikassa, vaikka osaahan se välillä olla vähän hankala. Onneksi oli osaava hoitaja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Helpottaa kyllä, kun on osaava hoitopaikka ja toisaalta koira, jonka uskaltaa hoitoon antaa. Kodakaan ei helpoimmasta päästä ole, ainakaan näin kaupunkioloissa, mutta tätini asuu aika maalla, joten ei tullut pahemmin muita koiria vastaan ja lenkeillä sai olla vapaana!

      Poista

Kiitos kommentista! :)