maanantai 15. lokakuuta 2018

Kodalle tokosta AVO1

Reilu viikko sitten lauantaina käytiin Kodan kanssa meidän ensimmäisessä avoimen luokan tokokokeessa. Ulkokokeen järjesti Pirkanmaan Käyttökoirayhdistys ja tuomarina oli Ilkka Stén. Olen itse kyseisen seuran jäsen, joten kenttä oli tuttu. Tosin treenit PKY:n kanssa ovat olleet viime aikoina melko vähäisiä. Aiemmin viikolla käytiin tekemässä lyhyt treeni koekentällä ja hyvin sujui. Olin ennen koetta kuitenkin melkolailla valmistautunut siihen, ettei vielä rahkeet riitä ykköstulokseen. Jotenkin harppaus alokasluokasta avoimeen tuntui kovin isolta, ruutuun osuminen on joskus vähän niin ja näin, seuruun peruutukset vinot, perusasennot vähän sinne päin ja liikkeestä istumisen ja seisomisen erottelu vielä hieman tuurista kiinni.

Aloitettiin koe paikkaistumisella, viidestä koirasta Koda istui neljäntenä. Muutaman kerran se vilkaisi vieruskavereita ja kerran laski päänsä ja nuuhkaisi maata, mutta muutoin istui melko rauhallisena mun jännityksestä huolimatta. Paikkaistumisesta saatiin vilkuilusta huolimatta täysi kymppi

Yksilöliikkeet suoritettiin yhteen menoon, ensimmäisenä perinteisesti seuraaminen. Koda lähti tyylilleen uskollisesti liikkeelle vauhdilla, painaen mun jalkaa ja edistäen hieman. Ensimmäinen pysähdys meni Kodalla siten pitkäksi ja jostain syystä sen ratkaisu oli kiertää mun ympäri uudelleen perusasentoon, tuollaista se ei olekaan aiemmin tehnyt. Ensimmäisen pysähdyksen jälkeen Koda kuitenkin hieman rauhottui ja piti hyvin paikkansa liikkeen loppuun. Käännökset oli riittävän tiiviit ja peruutuksetkin meni yllättävän suorasti. Alun höpsöilystä huolimatta seuraamisesta pisteitä yhdeksän.

Jos muistan oikein, seuraamisen jälkeen tuli ruutu. Sanoin virittelysanan ja Koda kohdisti heti katseensa ruutuun, jes. Juoksi hieman ruudun oikeaan reunaan ja meinasin unohtaa "seis" -käskyn. Ehdin kuitenkin ja heti perään maahan käskyllä hieman jo ennakoiva Koda maahan. Vitsit olin tyytyväinen, olisi voinut mennä paljon huonomminkin. Ja pisteitäkin ropisi täyden kympin verran. Liikkeestä seisomisessa Koda taisi ottaa pari askelta käskyn jälkeen, mutta jäi seisomaan, pysyi paikallaan, eivätkä tassut liikahtaneetkaan, perusasentoon paluu mun makuun hieman turhan hidas. Kuitenkin pisteitä liikkeestä seisomisesta yhdeksän



Jatkettiin ehkäpä luoksetulolla. Maahanmeno hyvää Kodan tasoa. Itse luoksetulossa Koda oli vauhdikas, hieman osui muhun, oli hieman vino edessä ja perusasennossa vähän enemmän vino. Pisteitä yhdeksän. Luoksetulon jälkeen suoritettiin liikkeestä istuminen. Koska seisomisen ja istumisen erottelu on hankalaa, Koda on liikkeestä istumisessa vielä toistaiseksi melko hidas. Istui kuitenkin ja pysyi paikallaan kuten kuuluukin. Hitaudesta johtuen pisteitä yhdeksän

Seuraavana oli kaukokäskyt. Näissä oli Kodalle tuttua hitautta, mutta kaikki vaihdot tuli suoritettua oikein ja takajalat pysyivät tiiviisti paikoillaan. Viime aikoina Koda on toisessa istumaan nousussa ponnahtanutkin seisomaan, mutta kokeessa onneksi malttoi mielensä. Kaukokäskyistä pisteitä yhdeksän. Kaukokäskyjen jälkeen päästiin noutoon. Koda malttoi hyvin odottaa kapulan heiton jälkeen käskyä ja lähti kapulalle innolla, palautus oli vauhdikas, mutta hieman vino. Perusasentoon siirtymisen päätti tehdä vasemman kautta, vaikka ollaan kesän aikana vaihdettu siirtyminen selän takaa. Pisteitä tästäkin yhdeksän.

Toiseksi viimeisenä liikkeenä estehyppy. Hypyssä ei ongelmia, rauhallinen odotus, vauhdikas hyppy ja suhteellisen suorat loppu- ja perusasennot. Pisteitä pienistä vinouksista huolimatta kymmenen. Viimeisenä vielä Kodan ehkä lemppariliike, merkin kierto. Tässä kohtaa olin jo varmaan aikamoista hymyä. Kovin pahasti pieleen ei voisi enää mennä. Virittelysanan jälkeen liike alkoi heti, Koda ei ehtinyt bongata merkkiä. Lähti kuitenkin käskyn saatuaan juoksemaan, parin metrin jälkeen hieman hidasti ja vilkaisi vauhdissa mua kysyvästi, mutta samalla hetkellä bongasi merkin, kiersi vauhdilla ja melko tiiviistikin. Loppu- ja perusasennoissa "yllättäen" vähän vinoutta, mutta kuitenkin pisteitä kymmenen.   



Tuomari tykkäsi kovasti Kodan tekemisestä ja antoi kokonaisvaikutelmasta myös täydet kymmenen pistettä. Koda pisti kyllä parastaan ja ylsi lähes joka liikkeessä omalle tasolleen, mikä kuitenkin koetilanteessa on aina hankalaa. En palkannut sosiaalisesti niin paljon kuin aiemmissa kokeissa. Selvästi tuolle pitkiäkin pätkiä treenaavalle koiralle sopii paremmin maltillisemmat kehut, reippaiden kehujen jälkeen se jää helposti hieman odottamaan palkkaa ja vire saattaa laskea, kun ei oikeeta palkkaa kuulukaan.

Pisteitä lopulta yhteensä 302/320, eli selvä ykköstulos, toinen sija ja meidän ensimmäinen kunniapalkintokin vielä. Joku muu tuomari olisi varmasti rokottanut vinoista perusasennoista enemmänkin pisteitä, mutta ykköstulokseen Kodan suoritus olisi varmasti riittänyt tuomarilla kuin tuomarilla, eli tyytyväinen olen ehdottomasti. Koda oli läpi kokeen iloinen, aktiivinen ja työskenteli innokkaasti hyvässä yhteistyössä, olen ylpeä! <3

Kiira & Koda

kuvat ottanut loppukesän treeneistä Jenny Söderlund (Kodan karva on jo pidempi :D)

torstai 27. syyskuuta 2018

Koirani on pilalla

Hauskaa ja vähän oikeastaan myös surullista, miten paljon yksi turkin leikkaaminen on saanut keskustelua aikaan. Onhan se nyt pöyristyttävää, että tuollaisen koiralle luonnollisen turkin leikkaa pois, kärsii varmasti koira. Ja eihän tuollaista kaksikerroksista turkkia saisi leikatakaan, eihän se sitten toimi kuten pitäisi, eikä ainakaan kasva takaisin. Oi olisinpa edes kokeillut harjata ennen kuin leikkasin (ehkä harjasin aika paljonkin). Tai olisi nyt vähintään pitänyt kokeilla syöttää kookosöljyä tai kysyä jonkun ammattilaistrimmaajan mielipidettä, joka olisi ehdottomasti tietysti estänyt mua leikkaamasta Kodan karvaa. Vähän olisi pitänyt ottaa asioista selvää, ennen kuin tällaista lopullista koiralleni menin tekemään. Tai jos en jaksa pitkäkarvaisen collieni karvaa hoitaa, olisin sitten ottanut sileäkarvaisen! Syytä olisi hävetä.

"Ymmärräthän, että tämä rotu TARVITSEE turkkinsa lämmönsäätelyyn? Puhumattakaan siitä, ettei turkki ikinä kasva takaisin. Se kasvaa elottomana ja villaisena. Olet pilannut koirasi!"


Koda ei siis yrityksistä huolimatta pudottanut keväällä tai kesälläkään pohjavillaansa, ei ole pudottanut aiemminkaan kunnolla. Edelliskesänä Kodan turkki oli kuivunut, todennäköisesti lammastiloilta saatujen sisäloisten takia (lampaankakka on hyvää, nam nam), samoihin aikoihin Koda laihtui kuukaudessa kolme kiloa. Madotuksen jälkeen paino kyllä palautui, mutta karva ei lähtenyt vaihtumaan ja oli siis edelleen kuiva, pohjavilla ei irronnut ja vähän huopaantuikin jopa. Keväällä yritin todella harjata ahkerasti, Koda kävi useamman kerran uimalassa uimassa, pesin ja föönäsin, mutta silti pohjavilla oli ja pysyi. Alkuun toukokuun alussa leikkasin mahanaluskarvat ja tassuhapsut, kuitenkin heinäkuun helteiden alkaessa totesin, että mitä menetettävää tässä on - kuivahtanut, Suomenkin kesään ihan liian paksu turkki. Koda oli kesän superhelteet pirteä ja iloinen, lenkkeili lähes normaalisti ja treenasikin. Turkin myötä lähti myös painoa reilu pari kiloa, ei mikään kevyt kesätakki. Vaikka Koda näyttääkin lähinnä kaljulta piisamirotalta, en ole hetkeäkään katunut turkin leikkaamista. Tasoitin turkin vielä kertaalleen elokuussa ja ilmojen hieman viilennyttyä Koda vähän palelikin ja viihtyi sohvalla peiton alla, ja vaikka karva on nyt lähtenyt hyvin kasvuun, saa Koda iltalenkit käydä jumppapomppa päällä.


© Aino Vakkilainen

© Jenny Söderlund

Ihmeellistä, miten hanakasti pidetään vääristä uskomuksista kiinni. Esimerkiksi siitä, että collien turkki on jotenkin luonnonvalinta, eikä sitä siksi saisi leikata. Hei haloo, ei ole taatusti ollut kaksisataa vuotta sitten yhdelläkään koiralla tollasta turkkia. Tai että turkki ei ikinä, missään tilanteessa kasva samanlaisena takaisin, ja väitti eräs instagram -käyttäjä jopa, että koirani altistuu turkin leikkaamisen takia alopecialle (= sairaus, josas karvatuppi vaurioituu ja koira kaljuuntuu). Toki, on koiria, joille karva ei kasva samanlaisena, koiria, joiden hormonitoiminta on jo esimerkiksi iän myötä muuttunut, eikä karva siksi kasva, tai koiria, joiden omistajat eivät jaksa harjata leikattua turkkia niin, että peitinkarva pääsisi ensimmäisenä kasvavan pohjavillan läpi kasvamaan, tai koiria, joilla on jokin terveydellinen seikka estämässä karvankasvun. Silti tiedän useita turkkikoiria, joiden turkki on ajeltu ja alle vuodessa ihan entisessä pituudessaan, tai kasvanut takaisin jopa paljon edellistä kauniimpana.

"Jos ajat kaksikerroksisen turkin, koiralla on kuumempi ja kun vahingoitat karvaa, saatat altistaa koirasi alopecialle. Karva suojaa kuumuudelta." 


Kaikista paras väite on kuitenkin tämä, että kaksikerroksisen turkin avulla koira säätelee lämpöään, eli kun leikkaat turkin, koiran lämmönsäätely menee rikki ja sillä on paljon kuumempi?! Siis millähän logiikalla? Koira jäähdyttää itsensä kuitenkin pääasiassa läähättämällä, kuten ihminen hikoilemalla. Sen enempää koiran fysiologiaa opiskelematta uskoisin, että koirankin lämmönsäätelykeskus sijaitsee aivoissa, ei suinkaan siinä turkissa. Toki ymmärrän sen, että jos kaksikerroksinen turkki toimii oikein, eli kesää kohden pohjavilla tippuu, toimii peitinkarva suojana aurinkoa ja ötököitä yms vastaan, mutta ei se peitinkarva koiraa kovinkaan viileänä pidä kaikista lämpökamerakuvista huolimatta. Otapa lämpökamerakuva pakkasessa alasti seisovasta ihmisestä vs. pakkasessa talvitakki päällä seisovasta ihmisestä takin päältä. Varmasti on alasti seisovan lämpökamerakuva lämpimämmän näköinen kuin talvitakista otettu, ei se silti tarkoita, että alasti seisovalla ihmisellä lämpimämpi olisi...

Ja kyllä, Koda on paljon rumempi ilman turkkia, senhän nyt tajuaa tyhmempikin. Mutta toisin kuin ilmeisesti näiden neuvoja jakelevien collienomistajien koirissa, mun koirassa on tuhat muutakin asiaa kuin se turkki ja se ulkonäkö, eikä se koira siitä mun silmissä yhtään huonommaksi tai arvottomammaksi muutu, vaikkei karva ikinä kasvaisi takaisin.


Kiira, Koda & Kelmi

maanantai 24. syyskuuta 2018

Salamajärven kansallispuisto

Muutaman viikon takaisen naperoretken aikana innostuttiin Jennyn kanssa suunnittelemaan seuraavaa retkeä. Lopulta kohteeksi valikoitui Salamajärven kansallispuisto Keski-Pohjanmaalla. Salamajärvellä kumpikaan meistä ei ollut koskaan käynyt ja sijainti sopi kivasti yhden yön retkelle, ajomatkaa tulisi jonkun verran, mutta siihen ei kuitenkaan koko päivää kuluisi. Pohjoisempaan päin mentäessä päästäisiin myös vähän Pirkanmaata syksyisempiin tunnelmiin, puhuttiinkin vähän ruskaretkestä, vaikka aika etelässä me sellaista ajatellen oltiinkin.

Mukaan retkelle lähti aikuisten retkikoirien Kodan ja Savun lisäksi kaksi retkinaperoa - Kelminaattori ja ihmisnapero Papu. Naperoiden vuoksi päätettiin hankkia retkelle hieman tavallista enemmän luksusta ja varattiin yöpymistä varten Sysilammen vuokratupa, jonka hintaan sisältyi myös ihana rantasauna. Reitit valittiin myös pikkupirpanoitten jaksamisen mukaan, suht lyhyitä pätkiä helppokulkuisempia reittejä, joiden aikana ei tarvitsisi kiirehtiä.

Matkaan lähdettiin torstaiaamusta kahdeksan jälkeen Jennyn autolla, johon saatiin melko mukavasti ja turvallisesti pakattua kolme koiraa, vauva ja kaikki tavarat. Koda sai jakaa takakontin Savun kanssa ja Savun taannoisen kastroinnin vuoksi urokset eivät mitään kyräilyä saaneet keskenään aikaan - päinvastoin Savu yritti koko reissun mielistellä Kodaa ja Koda liehitellä Savua. Kelmi matkusti etupenkillä mun jalkatilassa ja yllättävän nopeasti malttoi rauhoittua nukkumaan auton lattialle. Matkan aikana pysähdyttiin muutamaan otteeseen, jotta ei olisi nuoremmille matkustajille niin mahdottoman tylsä reissu.




Kuvat © Jenny P / Koiria maalta

Ajantaju unohtui matkaa tehdessä, mutta oltaiskohan me kahden aikaan oltu Salamajärvellä Koirasalmen parkkipaikalla. Lähdettiin kävelemään Jennyn valitsemaa Pahanpuron lenkkiä, joka lähti Koirasalmelta kiertäen ensin Pienen Koirajärven ympäri ja jatkaen kohti Salamaperän luonnonpuistoa. Reitti oli alkuun hieman sekavasti merkattu, luontoon.fi -sivuston mukaan vihrein täplin, mutta alkupätkän merkit olivat kuitenkin valkoisia ja lähtöpaikalta puuttui kokonaan reittiviitat. Löydettiin kuitenkin oikealle reitille ja maisemien puolesta oli kyllä hyvä valinta. Käveltiin alkuun suomaisemassa pitkospuita Pienen Koirajärven lainehtiessa vieressä kunnes kilometrin käveltyämme polku upposi rehevään metsään. Matkan varrella näimme pirunpeltoja ja tervahautoja, kävelimme paljon pitkospuilla, palelimme hieman kovassa tuulessa ja kuvasimme paljon. Reitin puolessa välissä istahdimme kaatuneelle puunrungolle syömään välipalaa, kun reitin varrella ei ollut varsinaista taukopaikkaa. Tuuli kävi voimakkaammaksi ja jossain kuului puu kaatuvan, jatkoimme ripein askelin matkaa. Matkanteko alkoi tuntua työläältä, polku oli kivikkoinen, jalka ei meinannut enää nousta ja vähän väliä meinasi kompuroida kivikossa.

Loppumatkasta ohitimme pitkospuilla pariskunnan koiran kanssa, Kelmi alkoi väsähtää ja hoiperteli välillä kuin humalainen. Pennun onneksi saavuimmekin melkein heti väsymyksen yllättäessä takaisin Koirasalmelle, torstain reitillä pituutta oli seitsemän kilometrin verran. Koirasalmelle oli avonaiseen kotaan oli kyhätty nuotiopaikka. Harmillisesti eräs pariskunta oli majoittunut heti kodan viereen kahden melko vahtiviettisen koiransa kanssa ja kaikkien mielenrauhan säilyttämiseksi Koda ja Savu saivat makkaranpaiston ajaksi mennä autoon lepäilemään. Kelmi pääsi kotaan haistelemaan makkarantuoksua, mutta reissuväsymys oli nälkää suurempi ja pentu nukahti sekunneissa.






Makkarat syötyämme kello tuli jo kuusi ja jatkoimme autolla matkaa kohti Sysilampea. Sysilammen parkkipaikka oli vain muutaman sadan metrin päässä vuokratuvalta, joten saatiin yökamppeet kivuttomasti kannettua tuvalle. Perillä odotti kuitenkin yllätys, nimittäin tuvan ympäristö oli rakennustyömaa. Paikalla oli muutama traktori, maassa lautoja ja muutenkin ympäristö hyvin epäsiisti. Hassua, ettei tästä ollut missään mainintaa, eikä tupaa varatessanikaan tällaisesta ollut puhe. Itse vuokratupa oli kuitenkin siisti ja viihtyisä, tosin melko pieni kahdelle aikuiselle, vauvalle ja kolmelle koiralle. Rantasaunaan sen sijaan olisi mahtunut isompikin perhe iltapesulle.

Laitettiin sauna lämpeämään ja keitettiin trangialla pastat. Koirillekin maistui ruoka. Saunomisen ajaksi Kelmi sai jäädä tupaan nukkumaan ja Koda pääsi ylälauteelle lämmittelemään, tekipä muuten hyvää tuulisen ja odotettua viileämmän päivän jälkeen päästä saunaan. Saunan jälkeen paistettiin vielä tuvan kaasuliedellä letut ja keitettiin trangialla kaakaot ennen nukkumaanmenoa. Koda asettui varovasti kerälle ihmislapsen viereen alasängylle. Vuokratuvan kanssa samassa rakennuksessa oli myös autiotupa, joka pysyi myöhään iltaan asti tyhjillään. Koska vuokratuvassa tunnelma olisi ollut kovin tiivis, siirryttiin lopulta Kodan ja Kelmin kanssa autiotuvan puolelle nukkumaan.

Yö sujui rauhallisesti, kerran käytin Kelmin pissalla yöllä, kun satuin heräämään. Autiotuvassa oli melko viileää, molemmat pojat saivat nukkua jumppapompat päällä. Aamulla seitsemän aikaan heräiltiin ja aamun aikana pihalle oli ilmestynyt maastoauto peräkärryllinen puutavaraa mukanaan. Pian alkoi myös traktori ja moottorisaha (tai ehkä sirkkeli?) pauhaamaan, se siitä luonnonrauhasta. Ei kuitenkaan annettu rakennustyömaan häiritä sen enempää, vaan syötiin aamupalat kaikessa rauhassa. Koirat olivat kaikki ilmeisen hyvin levänneitä, energiavarastot olivat kaikilla taas täynnä. Aamiaisen jälkeen rakennustyömaakin hiljeni. Yksinäinen kanssaretkeilijä saapui tuvan tulentekopaikalle istuskelemaan, kun oltiin tekemässä lähtöä. Koirien poseeratessa Jennyn kameralle, pyysi kanssaretkeilijäkin lupaa ottaa koirista kuvaa, sen verran huvittavia ne taisivat olla rivissä tottuneesti tönöttäessään.

Jatkoimme matkaa auton kautta Pakosuon kierrokselle, autoon jätettiin ylimääräiset kantamukset, jotta lenkki sujuisi rennommin. Pakosuon kierros kulki suurimmaksi osaksi pitkospuita suoalueiden yli poiketen välillä metsään, itseasiassa hyvin samantapaista maisemaa kuin Patvinsuolla. Reitti oli helppokulkuinen, poluilla ei ollut sellaista kivikkoa kuin edellispäivän reitillä. Kelmi oli taas virkeä ja kulki reippaasti mukana. Taas eräitä pitkospuita kävellessämme kuului takaa huutoa, tuvalla tapaamamme kanssaretkeilijä oli huomannut mun repusta pudonneen vesipullon ja poiminut mukaan. Koska retkeilijä oli jo tuvalla rapsutellut Kodaa, uskalsin antaa lassielle tehtävän. Koda lähti reippaasti juoksemaan pitkospuiden toiseen päähän, muutaman hetken retkeilijää ihmeteltyään ja rapsutuksia kerjättyään nappasi täyden vesipullon mukaansa ja kipitti takaisin luoksemme.



Perjantaikin oli tuulinen päivä. Pitkospuille kantautui tuulen mukana varmasti kaukaakin suolta riistaeläinten hajuja, Koda ja Savu suurina metsästyskoirina haistelivat kuonot ylhäällä ilmaa vähän väliä. Kelmi lähinnä katseli muiden menoa ja yritti mallioppia kaikenlaista. Savu oli Kelmin mielestä kovin kiva, mutta Savu itse taisi lähinnä ajatella, että pentu on hänen ja Kodan romanssin kolmas pyörä. Pakosuon kierros oli nopeakulkuista, eikä kuviakaan varten tullut pysähdeltyä niin paljon kuin edellisenä päivänä, joten oltiin jo puolenpäivän aikoihin takaisin autolla. Muita kulkijoita ei perjantaina tullut vastaan.

Oltiin edellispäivänä päätetty, että takaisin päin ajaessa poiketaan vielä Pyhä-Häkin kansallispuistossa pienellä retkellä, kun kerran lähistöllä oltiin. Pyhä-Häkille ajeltuamme parkkipaikalla oli useita autoja, synkät pilvet enteilivät sadetta ja ilma tuntui viilenevän, myös ihmislapsi alkoi olla hieman kiukkuinen kaikesta autossa ja kantorepussa istuskelusta. Parkkipaikalla hetken pyörittyämme ja kuvailtuamme alkoi tihuttaa vettä, joten päätettiin jättää reitit kiertämättä ja jatkaa samantien kotia kohtia. Ehkä toiste päästään tutkailemaan tätäkin kansallispuistoa hieman enemmän kuin parkkipaikan verran.

Retki oli kaikinpuolin onnistunut, koirat tulivat loistavasti toimeen, Koda oli tottuneesti ja nätisti vauvan kanssa, Kelmikin yritti kovasti, mutta välillä sen olisi tehnyt selvästi vain mieli haukata ihmislapsen pientä nenää. Reitit olivat sopivan pituisia pienimmillekin tassuille, luonto oli muuttunut jo osin ruskan väreihin ja maisemat olivat näkemisen arvoisia. Myös Sysilammen vuokratupa oli rakennustyömaasta huolimatta melko mukava paikka yöpyä ja rantasauna jo vähän liiankin luksusta. Minnehän sitä seuraavaksi lähtisi?







Kiira, Koda & Kelmi