sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Harrastatko rotua vai lajia?

Olen joskus kuullut ajatuksen, että koiraharrastusmaailmassa pitää valita, meinaako harrastaa tiettyä rotua vai tiettyä lajia. Eräänä päivänä oltiin Kelmin kanssa hakutreeneissä, jotka menivät Kelmin osalta ihan hirveän hienosti ottaen huomioon, että kyseessä oli toiset treenit tälle kaudelle, vieraassa maastossa ja vierailla maalimiehillä. Näiden treenien jälkeen tämä ajatus palasi mun mieleeni. Mietin, että olen aika onnekas, kun mun ei ole oikeesti tarvinnut valita. Mulla on koirat, jotka ovat juuri sitä rotua, minkä koen tähän elämäntilanteeseen omakseni ja joiden kanssa olen pystynyt harrastamaan juuri niitä lajeja, mistä olen kiinnostunut. Ja juuri sillä tasolla, mihin itselläni on rahkeet aloittelevana koiraharrastajana riittäneet.


Kun Kodaa olin hankkimassa, tarkoitus oli ottaa vain kotikoira ja lenkkikaveri. Toisin kävi. Kun harrastamisesta kiinnostuin, mulle kuitenkin oli alusta asti selvää, että haku olisi eniten se mun juttu. Silloin en koiraharrastamisesta kauheasti edes ymmärtänyt, mutta lopulta kun Kodan ollessa kaksivuotias päästiin lajia kokeilemaan, huomattiin, että haku on myös se Kodan juttu. Tietysti tässä kohtaa oli hienoa, että colliella on myös pk-oikeudet, joten kisaaminenkin lajissa onnistuu.

On varmasti niin, että mulla on ollut myös tuuria mukana, kun mun molemmat koirat ovat soveltuneen niin monenlaiseen harrastamiseen. Ne ovat riittävän isoja (ja itsevarmoja) pääsemään pk-esteiden yli, avoimia ja siten helposti motivoitavissa henkilöhakuun, ne ovat motivoitavissa niin lelulla kuin ruoalla, ne ovat (enemmän tai vähemmän) miellyttämishaluisia ja oppivaisia, niillä ei ole ääniarkuutta tai terveydellisiä seikkoja, jotka rajaisivat harrastuksia pois. Ei niistä välttämättä koskaan missään lajissa Suomen huippuja tule, tai edes valioita, mutta ne nauttivat niistä harrastuksista, mistä minäkin. (Kelmi tosin saattaa myös nauttia siitä mistä minäkin ihan vain miellyttämisen riemusta :D)

Ymmärrän myös hyvin ajatuksen, että jos haluaisin harrastaa vaikkapa suojelua tai tosissaan kisata esimerkiksi valjakkohiihdossa, olisi valittava joku muu rotu. Olen myös sitä mieltä, että harrastusten tulee sopia sille koiralle, jonka kanssa harrastat, ja koirankin tulee nauttia harrastamisesta. En näe mitään järkeä siinä, että vuodesta toiseen treenataan hakua koiralla, joka esimerkiksi selvästi pelkää vieraita ihmisiä, tai vesipelastusta koiralla, joka ei oikeastaan tykkää uida. Kilpailuhenkisenä ihmisenä myönnän myös, että jos kohdalleni olisikin osunut Kodan sijaan sellainen toisen ääripään collie, matalaviettinen ja -vireinen, arka/pidättyväinen ja epävarma, jonka kanssa harrastaminen ei olisi kummallekaan kivaa, olisin todennäköisesti jo vaihtanut rotua.


En siis koe harrastavani rotua tai lajia, koen harrastavani molempia tasapuolisesti. Jos harrastamani lajit eivät soveltuisi koiralleni, olisin valmis vaihtamaan lajia sen koiran kohdalla. Jos harrastamani koirarodun edustajat eivät soveltuisi niihin lajeihin, mitä haluan harrastaa ja missä haluan kilpailla, olisin kyllä valmis myös vaihtamaan rotua, tiettyyn rajaan asti. Ensisijaisesti koiran tulee kuitenkin soveltua elämäntilanteeseen ja arkeen,  harrastuksiin soveltuminen tulee kivana lisänä. Aionkin nyt nauttia tilanteesta, jossa nämä mun colliet on just sopivia niin arkeen kuin harrastuksiinkin.

Harrastatko sä rotua vai lajia? Oletko ottanut tietyn rotuisen koiran, jotta voit harrastaa lajia X? Vai harrastatko lajia X, koska sulla on tietyn rotuinen koira? Kommentoi!

Kiira, Koda & Kelmi

torstai 30. huhtikuuta 2020

Kelmin terveystulokset

Nyt kun tähän blogin päivittämiseen päästiin kiinni, yritetään kiriä vähän viimeisen puolen vuoden tapahtumia. Joulukuussa Kelmi ontui hetkellisesti toista etutassuaan juostuaan ensin kaverin kanssa lumisessa/jäisessä metsässä ja käytyään sen jälkeen hallilla treenaamassa. Ontuminen meni ohi hetkessä, mutta toistui muutaman päivän päästä taas hallilla. Tutkin tassun läpikotaisin ja olin saavani reaktion ulommaista varvasta tunnustellessa. Kelin takia mietin heti varvasmurtuman tai nivelsidevamman mahdollisuutta ja varasin eläinlääkärin. Halusin kuvauttaa tassun murtuman poissulkemiseksi, ja koska tätä varten Kelmi tulisi rauhoittaa, varasin samalla kertaa sitten myös viralliset luustokuvaukset.

Klinikalla Kelmi ei enää selvästi aristanut varpaita, eikä muutakaan poikkeavaa koirassa havaittu, eikä se siinä kohtaa ontunutkaan enää. Koira unille ja kuviin. Kipeässä tassussa näkyi tassussa pienen pieni röntgenpositiivinen hippu, ehkä hiekanjyvä, ehkä vain röntgenpöydällä ollut roska. Tässä kohdin näkyi pieni haava tassussa. Tätä kohtaa Kelmi ei kuitenkaan hereillä ollessaan mitenkään aristellut. Mitään muuta poikkeavaa tassuissa tai ranteissa ei ollut, eikä ontuminen toistunut enää klinikkakäynnin jälkeen. Mietin myöhemmin, että kyseisen treenihallin matto on hieman karheaa ja "polttavaa" materiaalia, ja ontuminen oli molemmilla kerroilla tapahtunut treenien jälkeen hallilla, ja treenien välissä koira oli ollut täysin oireeton. Ehkä ontuminen liittyi anturoiden "palamiseen", tai sitten jotain muuta, no pääasia, ettei ole toistunut, eikä mitään kipulääkitystä tms. tarvittu.



Virallisia luustokuvia jännitin, vaikka Kelmi on välikuvattu kahdeksan kuukauden iässä terveeksi. Eniten jännitti selkä, koska Kodallahan on tuo yksi spondyloosi muutos rintarangan neljännen ja viidennen nikaman välissä. Vaikka moni eläinlääkäri ja kaksi Kodaa hoitanutta osteopaattia ovat olleet vahvasti sitä mieltä, ettei kyseessä ole perinnöllinen muutos, kun tätä yhtä nikamaväliä lukuunottamatta kaikkien muiden nikamien reunat ovat täysin siistit ja pyöreät. Silti jännitti. Ja virallisestihan tuota spondyloosia ei Kelmin ikäiseltä (joulukuussa 1,5 v) koiralta vielä saa kuvattua, mutta uskon, että jos kyseessä olisi vahvasti perinnöllinen vaiva, jotain muutoksia jo tässä vaiheessa näkyisi.

Kuvat näyttivät omaan silmiini varsin siisteiltä, lonkat ei ihan täydelliset, mutta selvästi terveet kuitenkin. Selästä en löytänyt mitään selkeää poikkeavaa, toki LTV-aluetta on mun mielestä hieman hankala arvioida - onko LTV0 tai LTV1. Kuvannut eläinlääkäri ei oikein sanonut juuta eikä jaata, joten odoteltiin Kennelliiton lausuntoja. Lonkat ja kyynärät tulivat nopeasti, tuloksina B/B ja 0/0, tällaisia olin odottanutkin. Selästä tuli keskiviikkoiltana saapui lausunto, jossa luki ainoastaan joka kohdassa: "ei lausuntoa". Mä melkein tipahdin tuolilta. Mietin, onko kuvattu väärin, mutta miksei sitten lue hylätty?! Lausunnon lopussa luki vielä lisämainintana "viimeiset kylkiluut puuttuu". Aloin sitten miettiä, että eivätkö viimeiset kylkiluut näy missään kuvissa ja siksi ei lausuttu, vai mitä ihmettä. Laskeskelin kuvista kylkiluut moneen kertaan ja sain 13 kylkiluuta joka laskukerralla.







Odottelin seuraavaan päivään ja heti kun mahdollista, soitin Kennelliittoon. Pian sainkin vastauksen, että lausujalla oli mennyt yhteys katki kesken Kelmin kuvien lausumisen ja ohjelma oli ilmeisesti itsekseen lähettänyt keskeneräisen lausunnon mulle. Pian saapuikin oikea lausunto ja sähköposti perään, että kyllä sieltä ne kaikki kylkiluutkin löytyy. Tuloksina LTV0 ja VA0. Ja epävirallisesti SP0, mitään spondyloosiin sopivia muutoksia ei näkynyt. Käydään parin vuoden päästä ottamassa tuo spondyloosi vielä virallisenakin, vanhemmalla koiralla se antaa arvokkaampaa tietoa kuin nämä nuorena puhtaaksi kuvatut. Mutta terve koira, jonka kanssa voi harrastaa mitä vain! Kun terveys ei aseta esteitä harrastamiselle, tulee meidän tavoitteet olemaan eniten pk-puolella ja uskonkin, että päästään Kelmin kanssa vielä pitkälle ♥

Kevään aikana myös Kelmin sisaruksia on käynyt luustokuvissa kivoin tuloksin. Kaksi Kelmin veljeä kuvattu terveiksi (lonkat A/A ja B/A, kyynärät 0/0 molemmilla ja selkä molemmilla LTV0 ja VA0, epävirallisesti ei spondyloosimuutoksia kummallakaan) ja yksi sisko myös terveeksi (A/A, 0/0, selkää ei kuvattu). Lisäksi silmät kaikilla terveet (myös Kelmillä). Lisäksi kaikki omistajat ovat olleet kovin tyytyväisiä koiriensa luonteisiin, eli tosi tyytyväinen saa tähän Kodan ensimmäiseen pentueeseen olla, terveitä, hyväluonteisia, eivätkä edes niin rumia kuin voisivat olla :D


Tuloksiin tyytyväiset,

Kiira, Koda & Kelmi

sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Koiran hankinta osa 3: yhdistelmän/pennun valinta

Koiran hankinta -projektisi on nyt edennyt vaiheeseen, jossa tiedossa on rotu ja rodun sisältä muutama potentiaalinen kasvattaja (lue osat 1 ja 2). Olet ollut yhteydessä kasvattajiin, olette suunnilleen samalla aaltopituudella asioista ja olet rehellisesti kertonut, minkälaista koiraa olet etsimässä ja minkälaiseen kotiin. Seuraavana pohdittavana asiana on, onko juuri kasvattajan seuraava pentue se, mistä löytyisi sulle sopiva koira, vai olisiko parempi odottaa vielä.

On hyvä huomioida, että kasvattajalla on usein useampi narttu, jotka saattavat olla eri emälinjaa, eli suvullisesti erilaisia ja siten saman kasvattajan kaksi eri narttua voivat erota toisistaan myös terveyden, ulkomuodon ja luonteen puolesta paljonkin. Kasvattajan eri yhdistelmissä voi olla erilaiset tavoitteet - toisessa parannetaan terveyttä ja tähdätään vaikkapa mahdollisimman pieneen sukusiitosprosenttiin ja tingitään samalla hieman harrastuskoiraominaisuuksista ja seuraavassa tehdään kompromissi ulkomuodon suhteen, kun halutaan parantaa luonneominaisuuksia. Jos tutullasi on mielestäsi tosi kiva ja terve koira tietyltä kasvattajalta, saattaa kasvattajan seuraava pentue olla suvullisesti jotain ihan muuta ja siten siitä syntyvät pennutkin hyvin erilaisia kaverin koirasi kanssa.



Kun olet löytänyt muutaman kasvattajan ja tiedät näiden tulevat pentuesuunnitelmat, kannattaa kyseisten yhdistelmien koiria tutkia vielä tarkemmin. Lisäksi kasvattajalta kannattaa tiedustella, mitä yhdistelmällä tavoittelee ja miksi juuri tämmöiseen yhdistelmään on päätynyt. Yhdistelmän koiriin kannattaa toki mahdollisuuksien mukaan tutustua livenä, etenkin tuleviin emäkoiriin. Vaikka pennut ovat geneettisesti yhdistelmä molempia vanhempiaan, on emällä suurempi rooli pentujensa luonteeseen - arka emä näyttää usein huonoa esimerkkiä pennuille. Mikäli nartulla on aiempia pentueita, kannattaa kasvattajalta tiedustella, minkälainen emä narttu oli edellisille pennuilleen - hoivasiko se pentuja hyvin, oliko sillä hyvät emänvaistot, antoiko se ihmisen osallistua pentujen hoitamiseen ja suhtautuiko se vieraisiin ihmisiin luottavaisesti pentujen seurassa. Kaikki edellä mainitut ovat ominaisuuksia, joita hyvältä emältä on syytä toivoa, näin pennuista tulee reippaampia ja maailmaan avoimemmin suhtautuvia koiria.

Jos kyseisten yhdistelmien koirilla on aiempia jälkeläisiä, olisi hienoa, jos pääsisit tapaamaan näitäkin livenä tai vähintäänkin kyselemään koirien omistajilta, millaisia koirat ovat. Vastaavatko aiemmat jälkeläiset sun toiveitasi? Onko koirilla terveys- tai käyttäytymisongelmia? Muistaen tietysti samalla, että omistajalla on geenien ja pennun lähtökohtien lisäksi suuri vaikutus esimerkiksi käyttäytymisasioihin. Toki jälleen kerran myös KoiraNettiä kannattaa hyödyntää salapoliisityössään - onko aiempia jälkeläisiä terveystutkittu, onko niitä luonnetestattu, lopetettu nuorena?

Kun olet löytänyt sen toivottavasti luotettavan ja rehellisen kasvattajan, tarjoaa kasvattaja parhaan avun sopivan yhdistelmän/pennun valinnassa. Jälleen kerran, rehellinen kasvattaja ei halua myydä koiria vääränlaisiin koteihin, kuten huippuluonteista, mutta värivirheellistä koiraa näyttelykotiin tai ulkomuodoltaan upeaa, rauhallista ja saalisvietitöntä koiraa harrastuskotiin. Hyvä ja osaava kasvattaja osaa myös parhaiten kertoa yhdistelmiensä ja koiriensa vahvuudet ja heikkoudet. Jos haluat koiran lähinnä näyttelyharrastukseen ja kerrot tämän kasvattajalle, kasvattaja osaa valita sulle pennun, jolla suurin mahdollisuus on näyttelyissä menestyä. Tämä sama pentu ei välttämättä kuitenkaan tule olemaan se, joka tulee menestymään agilityssä SM-tasolla, vaikka joskus myöhemmin agilitystä innostuisitkin. Jos taas haluat koiran vain kotikoiraksi, varaudu siihen, että et voi esittää toiveita esimerkiksi värin suhteen (tai sen esittäessäsi saatat päätyä pentujonon viimeiseksi) ja että ne harrastavaa kotia lupaavat menevät yleensä pentujonossa etusijalle.



Kun kiinnostavasta yhdistelmästä pennut ovat syntyneet, kasvattaja kertoo, milloin on sopiva aika tulla tutustumaan pentuihin, yleensä 5 viikon iästä eteenpäin. Vanhemmista pennuista pystyy jo paremmin huomaamaan pieniä eroja esimerkiksi luonteen suhteen. Yhden lyhyen näkemisen perusteella voi saada kuitenkin vääränlaisen kuvan pennuista - se vilkkain ja rohkein saattaa olla juuri sillä hetkellä väsynein ja päinvastoin. Kasvattaja viettää pentujen kanssa useita tunteja päivässä ja siten osaa paremmin kertoa, minkälaisia luonne-eroja pentujen välillä on. Luottaisin siis enemmän tässäkin osaavan kasvattajan sanaan kuin siihen lyhyeen hetkeen, mitä itse pääset pentuihin tutustumaan. Moni kasvattaja myös mielellään jakaa pennuista videoita niille, jotka oikeasti ovat pennuista kiinnostuneita. Videoiden välityksellä pääset hieman laajemmin arvioimaan pentujen luonne-eroja kuin tuon pelkän yhden näkemisen perusteella.

Jotkut kasvattajat teettävät pennuilleen myös pentutestit, jolloin ulkopuolinen testaaja arvioi pentujen luonnetta eri tilanteissa. Alle luovutusikäisillä pennuilla vireystila vaikuttaa kuitenkin suuresti testituloksiin, joten pelkän pentutestin tulosten perusteella ei kannata pentua valita, tai toisaalta olla valitsematta. Jotkut kasvattajat taas virallisen pentutestin sijaan testailevat itse pentujen luonne-eroja esimerkiksi viemällä niitä vuorotellen erilaisiin paikkoihin, eri alustoille, katsovat niiden reaktioita erilaisiin ääniin jne. Näin kasvattaja osaa paremmin arvioida pentujen luonne-eroja kiinnostuneille ostajille.

Hyvä kasvattaja ei mielestäni kuitenkaan lupaa kuuta taivaalta minkään yhdistelmän tai pennun osalta. Avoin keskustelu puolin ja toisin tuo kuitenkin parhaan lopputuloksen molempien näkökulmasta. Muista, että sulle/teille sopivin pentu ei yleensä ole se, jonka saa läheltä ja nopeasti. Pentua hankkiessa täytyy pitää järki päässä ja vaaleanpunaiset lasit poissa silmiltä. Kaikki pennut ovat ihania ja suloisia, joten älä käy katsomassa huvikseen pentuja, joiden vanhemmat eivät miellytä. Herkästi pentukuume vie voiton ja huomaatkin pian, että se suloinen pentu ei kasvaessaan olekaan ollenkaan sun arkeen sopiva. Sitä oikeaa pentua kannattaa malttaa odottaa ja tarvittaessa hakea se hieman kauempaakin! Mikään ei ole parempaa kuin arkeen ja harrastamiseen sopiva koira <3

Jäikö jotain mainitsemisen arvoista mielestäsi sanomatta? Kommentoi!


Kiira, Koda & Kelmi