tiistai 19. kesäkuuta 2018

Collieiden pk-leiri 2018

Collieyhdistyksen palveluskoiraleiri järjestettiin viime vuoden tapaan Surkeejärven matkailutilalla jossakin Keski-Suomen metsikössä. Kaksipäiväisellä leirillä oli tarjolla metsä- ja peltojälkeä, hakua ja tottista. Alunperin olin ilmottanut Kodan toiseksi päiväksi hakuun ja toiseksi tottikseen, mutta toukokuussa osteopaatin todetessa takapään kroonisen jumin, vaihdoin meidät molemmiksi päiviksi peltojäljelle. Viime vuoden perusteella tiesin, että hakumaasto oli vaihtelevaa ja koiralle raskasta, lisäksi tottiksessa kaivattaisiin eniten treeniä sellaisiin juttuihin, joita ei kannata (=esteet) tai joita en halua (=jäävät) takapään jumin kanssa treenata.

Kouluttajana peltojäljellä oli Johanna Nivala, joka on muun muassa voittanut koiransa kanssa rottweilereiden suojelun MM-kullan. Ennen leiriä oltiin Kodan kanssa tehty tasan yksi jälki johonkin pellon reunaan siten, että tallattujen askeleiden välit olivat hyvin lyhyet ja nameja oli koko ajan. Leirillä jatkettiin tästä. Tein Kodalle ensin suht lyhyen namijäljen siten, että jokaisella askeleella oli nami. Koda lähti tekemään alkuun hyvin, mutta aika nopeasti se tylsistyi, tehtävä oli selvästi sille vähän liian helppo. Lisäksi Koda oli nukkunut edellisenä yönä ensimmäistä kertaa ikinä autossa ja viereisissä autoissa osa koirista haukkui läpi yön, joten väsymystäkin oli jonkin verran ilmassa. Johanna kuitenkin kehui, että rauhallisesti ja keskittyneesti Koda työskentelee, mutta viettiä hommassa saisi olla enemmän, tokihan se toista kertaa ikinä mitään jälkeen liittyvää teki ja ruokapalkka on sille yleensä suhteellisen rauhoittava palkkaustapa.



Lauantain toinen kierros tehtiin osin ruoka- ja osin lelupalkalla, ja tehtiin jäljestä selvästi edellistä vaativampi. Nameja paalulle ja alkuun muutamalle ensimmäiselle askeleelle, askelväli normaalin askelen mittaiseksi, useampia väliaskeleita ilman nameja ja loppuun lelupalkka piilotettuna heinään. Kodaa selvästi motivoi enemmän vaikeampi tehtävä, se joutui oikeasti tekemään töitä ruoan eteen ja pohtimaan. Toki se oli vielä hieman hukassa ja aika voimakkaasti ilmavainuisena koirana varmaan meneekin hetki, että se oppii, mitä tehdä ja motivoituu kunnolla jäljestämisestä.

Sunnuntaina tehtiin vain yksi kierros. Turnausväsymys alkoi näkyä lähinnä omistajassa, Koda oli nukkunut toisen yön ilmeisesti jo paremmin ja oli aamulla virkeä. Sunnuntain treeni tehtiin aika samoin kuin lauantain toinen, pieni mutkakin jo jäljelle tallattiin. Koda jäi lauantai-iltana ilman iltaruokaa ja namien etsiminen jäljeltä olikin jo aika paljon motivoivampaa kuin lauantaina. Pellon toisella reunalla oli tottistreenit käynnissä ja välillä Koda nosti päänsä jäljeltä ja tuijotteli hetken aikaa tottistelijoita. Palasi kuitenkin pohdinnan jälkeen jäljelle ja kehuin maltillisesti. Edelleen työskentely oli aika matalassa vietissä suoritettua, eli palkkausta saa todella nyt pohtia. Lelu toimii jäljellä loppupalkkana, mutta jäljen keskellä koen sen ainakin toistaiseksi hieman hankalaksi. Ehkä jatkossa kasvatan Kodalle suuren esinemotivaation, joille pääsee vain jäljestämällä kunnolla ja esineiltä sitten iso palkka..



Saatiin neuvo, että Koda tulisi jatkossa syöttää vain jäljellä, vaikka sitten vain paalulla, jos ei muuhun ole aikaa. Lisäksi aletaan pikkuhiljaa treenailemaan esineilmaisua erikseen. Omistaja innostui kyllä tästäkin lajista ja eiköhän tuo koirakin innostu, kunhan vaan päästään virkeällä mielellä ja tyhjällä vatsalla treenailemaan. Leiriolosuhteet kuitenkin on koiralle aina vähän rankat ja väsyneenä ei ehkä ole optimaalisinta opetella täysin uutta asiaa. Saatiin kuitenkin hyvä startti jäljen opetteluun ja vinkit jatkoon!

Leirillä oli jälleen kiva ilmapiiri, hyviä kouluttajia, loistava ilma, hyvät puitteet ja mahtavaa seuraa! Toivottavasti jatkossakin Collieyhdistys näitä leirejä järjestää :)


Kiira & Koda 


lauantai 9. kesäkuuta 2018

Hakukausi tehokkaasti käyntiin

Mun on ollut kauhean vaikea kirjoittaa hakutreeneistä teille mitään. Laji on mulle/meille vielä niin uusi, että on hankalaa pukea treenejä sanoiksi tai analysoida niistä mitään, kun on omakin pää vielä aika sekaisin. Me aloitettiin hakuilu Kodan kanssa siis vihdoin viime keväänä hakuleiriltä, kesä treenailtiin Joensuussa collieporukalla ja syksyllä saatiin vihdoin oma hakuporukka Tampereellekin ja nyt keväällä sen kanssa jatkettu. Treenikertoja meillä on alla oikeasti vielä toosi vähän, pyöristettynä ehkä ylletään juuri ja juuri kolmeenkymmeneen kertaan. Haukkuilmaisuja on treenailtu talven aikana erikseen ja muutaman kerran kokeiltu niitä myös itse hakuun yhdistettynä, mutta toistaiseksi pidetään ne kuitenkin vielä erillään toisistaan.

© Aino Vakkilainen

Kevään hakuilut lähti kunnolla käyntiin toukokuun puolen välin Tampereen palveluskoiraharrastajien hakuleiriltä, jossa kouluttajana oli Sari Kärnä. Vieraassa maastossa ja hieman helteen uuvuttaneella Kodalla ei ollut ihan niin hyvää käsitystä siitä, mitä ollaan tultu tekemään, kuin olisin toivonut ja apuja jouduttiin käyttää melko paljon vielä. Tehtiin lyhyitä sekametsäharjoituksia, eli Koda sai ääniavut peräkkäin piiloilta 4-1, jonka jälkeen se lähetettiin näille piiloille. Helteen takia Koda ei oikein jaksanut leikkiä, vaikka se muutoin palkkautuu paremmin leikillä kuin ruualla. Toisaalta se kuitenkin vaatii aktiivista ja heittäytyvää leikittäjää, ihan mikä tahansa lelun heiluttelu tai heittely ei saa sitä palkkautumaan. Positiivisina asioina sanottakoon, että Koda irtoaa hyvin, on motivoitunut silloin, kun tajuaa, mitä ollaan tekemässä ja on sinnikäs etsimään, vaikka ei täysin aina osaa vielä hajua paikantaakaan. Leiriltä lähdettiin taas muutamaa oppia rikkaampana ja palattiin pari askelta omissa treeneissä taaksepäin.

TPKH:n hakuleirin jälkeen seuraavat hakutreenit taisivatkin olla sitten seuraavalla leirillä, kun kesäkuun alussa osallistuttiin Haamuja Tuulessa -hakuleirille Lopella. Edellisenä viikonloppuna oli tarkoitus olla mukana collieiden pk-ringin rauniokoulutuksessa Joensuussa, mutta osteopaatti antoi meille treenikiellon viikoksi ja hyppykieltoa koko kesäksi takapäästä löytyneen, jo kroonistuneen jumin takia, joten jätettiin rauniot suosiolla välistä. Annoin Kodalle myös kipulääkekuurin, jos se jumin takia kipuilee, mutta lopulta en oikeastaan mitään muutosta sen käyttäytymisessä tai liikkeessä nähnyt, joten uskallettiin hakuleirille osallistua. Hyppimättä ollaan kuitenkin koko kesä ja muutenkin otetaan rauhallisemmin treenien suhteen. 

© Aino Vakkilainen

Haamuja Tuulessa -leirillä jatkettiin siitä, mihin edellisellä hakuleirillä lopetettiin. Muistikuva- ja sekametsäharjoitukset osoittautuivat Kodalle hieman liian vaikeiksi vielä, järkyttävä helle oli tälläkin leirillä ja Kodan vatsa oli mennyt poronlihakokeilusta kipeäksi, joten tehtiin vielä astetta helpompaa treeniä. Tehtiin hieman vietin nostatusta ja motivaatiotreeniä pakenevilla maalimiehillä ja sen lisäksi vahvistettiin nenän käyttöä ja suoraan etenemistä P-pistoilla. P-pistolle on kyllä ilmeisesti monta muutakin nimitystä, mutta sillä tarkoitetaan harjoitusta, jossa koira ensin näkee maalimiehen metsässä suoraan lähetyspaikasta eteenpäin. Tämän jälkeen koira käännetään pois ja maalimies siirtyy tuulen alle, eli vastatuulta kohti ja samalla muutaman metrin keskilinjaa päin. Näin koiran juostessa suoraan kohti paikkaa, jossa maalimies hetkeä aiemmin seisoi, se törmää matkalla hajuun ja löytää maalimiehen nenän perusteella uudesta paikasta. Harjoitus toki sitten toimiikin parhaiten aukeassa maastossa, tuulisella säällä.

Lisäksi harjoiteltiin illalla majoitusmökin pihassa erikseen ilmaisua. Ilman viilettyä ja Kodan mahakivun helpotuttua olikin sillä illalla jo ihan erilainen ote tekemiseen ja leikkimiseen. Se lähti hyvin mukaan taisteluleikkeihin ja oli enemmän oma, hönö ja energinen itsensä kuin päivän hakutreeneissä oli ollut. Kodan haukku alkaa olla suhteellisen hyvällä mallilla, se aloittaa haukun aika nopeasti, haukkuu hyvällä, kuuluvalla äänellä ja kestoakin alkaa olla jo ihan mukavasti. Tehtiin muutama ilmaisuharjoitus myös "umpipiilolla", eli kevythäkillä. Yritettyään ensin juosta täysiä häkin sivuseinästä läpi, aloitti se itsevarmasti haukun, hyvin osaa yleistää ilmaisua siis!

© Aino Vakkilainen

Saatiin leiriltä ohjeeksi jatkaa nyt P-pistoilla ja viettiä nostattavilla harjoituksilla useampia treenikertoja, ja siirtyä pikkuhiljaa sitten vaikeampiin harjoituksiin, pareittain tehtäviin P-pistoihin (eli avut ensin molemmilta puolilta, sitten lähetys molempiin), sekametsään (esimerkiksi ensin neljältä piilolta avut, sitten lähetys valmiille) ja myöhemmin "viivästettyyn" sekametsään (avut piiloilta, pari koiraa treenaa välissä, lähetys valmiille maalimiehille). Aloittelevana harrastajana näistä leireistä jää niin älyttömästi käteen, kun omalle koiralle saatujen treenivinkkien lisäksi näkee aina monen hyvin erilaisen ja eri koulutusvaiheessa olevan koiran harjoituksia ja erilaisten ongelmien ratkomista. Loistavien vinkkien ja kivojen muistojen lisäksi tältä leiriltä jäi käteen myös treeniryhmä kesäksi meidän tämän kesän kesäloisimiskunnasta, Tuusulasta. Kerran on käyty tässä porukassa treenaamassa ja vaikutti toimivalta, aktiiviselta, mukavalta ja osaavalta porukalta.

Alunperin alkuvuodesta taisin asettaa tavoitteeksi HK1 -koularin tänä vuonna, mutta nyt treenien makuun päästyäni ja koko ajan enemmän lajista oppiessani olen tullut siihen tulokseen, että taitaa olla kyllä realistisempaa tavoitella koularia vasta vuoden päästä. Keskeneräisen koiran kanssa en halua elämäni ensimmäiseen palveluskoirakokeeseen mennä, kesä on töiden osalta mulla aika kuormittavaa aikaa ja Kodan takapään vuoksi pitäisi treenimäärät pitää melko maltillisina. Mutta eihän sitä tietty etukäteen koskaan tiedä, millä tahdilla koira asioita sisäistää :) 

© Aino Vakkilainen

Pahoittelut ehkä hieman tai erittäin sekavasta tekstistä, yritän jatkossa kirjoitella tarkemmin myös näistä maastotreeneistä!

Kiira & Koda


perjantai 1. kesäkuuta 2018

Hossan kansallispuisto

Vaikka kesälomani pituus ei tänä vuonna päätä huimaa, ehdittiin Repoveden reissun lisäksi toteuttaa kahden viikon sisällä toinenkin vaellus. Suunnaksi otettiin tällä kertaa aika paljon pohjoisemmassa sijaitseva Hossa ja vaellusseuraksi lähtivät Iipu ja Halti. Alettiin suunnitella retkeä jo heti alkukeväästä, kun sain tietää lyhyestä lomastani. Alunperin ajatuksena oli lähteä Karhunkierrokselle, mutta vieläkin pohjoisemman sijainnin takia Karhunkierroksen sulamista ja maastojen kuivumista olisi saanut jännittää hiukan enemmän. Toki tämän Hossankin kanssa olisi ilman näitä viime viikkojen helteitä tehnyt aika tiukkaa.

Lähdettiin maanantaina aamupäivästä Iipun luota Joensuusta ajelemaan pienellä Nissan Micralla kaikkine tavaroinemme ja koirinemme kohti Hossaa. Joensuusta matkaa kansallispuistoon oli vielä reilu neljäsataa kilometriä, viiden tunnin ajomatka meni kuitenkin yllättävän nopeasti kuulumisia vaihtaessa. Kävimme hakemassa Hossan luontokeskukselta kartat (oli muuten harvinaisen huono palvelu!) ja ajeltiin vielä muutama kilometri Julma-Ölkyn parkkipaikalle. Parkissa oli meidän lisäksi yksi auto, mutta muuten paikka näytti melkoisen autiolta. Parkkipaikalla sijaitseva kioski oli vielä kiinni ja retkeilijöitä kesällä rotkojärvelle kuljettava vene turvallisesti satamassa. Yksinäinen poro sattui muuten kävelemään parkkipaikan ohi meidän valmistautuessa lähtöön, Koda olisi halunnut kovasti mennä moikkaamaan meitä etäältä tuijottelevaa eläintä ja vinkui hihnassa.

Neljän aikaan iltapäivällä päästiin rinkkoinemme lähtemään liikkeelle ja suunnitelmana oli ensimmäisenä iltana kävellä puolet Ölkyn ähkäsyn kymmenen kilometrin vaativaksi kuvaillusta rengasreitistä. Koska Ölkyn ähkäsy ei ylittäisi kuuluisaa Julma-Ölkyn kanjonia, suunnittelimme reitin kahdeksikon malliseksi, jolloin pääsisimme ylittämään viime vuonna rakennetun riippusillan kahteen otteeseen, mutta meidän ei tarvitsisi muutoin kulkea samoja polkuja useampaan kertaan.






Vaikka reitti oli kuvattu vaativaksi, yllätti maaston vaikeakulkuisuus meidät. Reitti vuoroin nousi korkeille kallioille ja tarjoili upeita näköaloja Julma-Ölkyn kanjonijärvelle ja vuoroin laski alas järven vedenpinnan tasolle, jossa pienet purot virtasivat kivenlohkareiden väleissä kohti järveä tarjoten koirille raikasta juomavettä. Matkan teko rinkat selässä oli hidasta, lämpimän sään ja sykettä nostavan maaston takia jouduttiin pitämään melko usein juomataukoja, lisäksi upeat maisemat houkuttelivat kerta toisensa jälkeen pysähtymään, huokaisemaan ihastuksesta ja tietty ottamaan muutamia kuvia. 

Oltiin kävelty varmaan vasta puolitoista kilometriä, kun pysähdyttiin ensimmäiselle evästauolle. Istahdettiin näköalapaikan penkille ja syötiin välipalapatukoita. Koirat intoutuivat leikkimään kepeillä, niitä ei selvästi rasittanut maaston vaihtelu yhtä paljon kuin meitä kaksijalkaisia. Yritettiin kallion reunalta tähyillä eteenpäin, josko Julma-Ölkyn ylittävä riippusilta jo näkyisi, mutta turhaan. Jatkettiin kuitenkin hyvillä mielin ja rauhalliseen tahtiin kävelyä, mihinkäs meillä kiire olisi, näin pohjoisessa valoa riittäisi myöhälle iltaan, eikä muita retkeilijöitä ollut näkynyt ainuttakaan. 

Alettiin jo ehkä hieman väsyä, kun jälleen kerran kallion reunalle alhaalta rotkosta kiivettyämme näkyi vihdoin edessämme Julma-Ölkky riippusiltoineen. Riippusillan jälkeen maasto näytti vieläkin mielenkiintoisemmalta. Kivenlohkareista muodostetut portaat kohosivat yhä ylöspäin ja niiden jälkeen joutuisi vielä kapuamaan metalliset kierreportaat päästäkseen rotkon toisella puolen jyrkänteen päällä kulkevalle polulle. Maisemat ja vihdoin saavutettu puoliväli saivat kuitenkin meidät hymyilemään, vaikka edessä oleva "Mordor" ja Cirith Ungolin portaita (Lord of the Rings -juttuja) muistuttava kiviröykkiö samalla sekä kauhistutti että ihastutti.






Riippusillan ylitys onnistui molemmilta koirilta ilman ongelmia, eikä kivenlohkareiden päällä hyppiminenkään ollut homma eikä mikään. Itseasiassa kiviportaita oli ihan mukava kiivetä omastakin mielestäni. Kiviportaiden jälkeisiä metalliritiläisiä kierreportaita Koda joutui pohtimaan kahteen kertaan. Luultavasti se ei kunnolla erottanut, mihin on astumassa ja lisäksi varpaat upposivat ikävästi metalliritilöiden väliin. Pienen pohdinnan jälkeen Koda lähti kuitenkin kapuamaan kierreportaita melko hitaasti, mutta varmasti ja selvittin ongelmitta Julma-Ölkyn toiselle reunalle. 

Jyrkänteen päällä olevat viitat ilmoittivat meillä olevan vielä 2,7 kilometriä Ölkynperälle, ensimmäisen yön nukkumispaikalle. Jatkettiin hetken hengähdettyämme reippaina matkaa. Maasto jatkui edelleen melko vaihtelevana, mutta hieman aiempaa kevyempänä onneksi kuitenkin. Pian iso rotkojärvi päättyi kuin seinään ja sen tilalla jatkui paljon pienempi ja vaatimattomampi lampi. Pari kilometriä käveltyämme laskeuduttiin alas laaksoon ja ylitettiin kosteikkoja ja leveämpiä puroja pitkospuita pitkin. Hyttyset alkoivat inisemään korvan juuressa ja alkoi tuntua, ettei polku koskaan lopu. Koirien vauhti alkoi myös jo hiukan hiipumaan. Väsymys ja nälkä alkoivat kasvaa jo melko suuriksi, kun vihdoin puiden lomasta pilkisti laavun katto. Huokaistiin varmaan kaikki neljä ääneen.

Kello näytti jo kahdeksaa, joten ei sen kummemmin huilattu, vaan ruvettiin heti ruoanlaittoon ja teltan pystytykseen. Koirat kävivät nopeasti lepäämään, eivätkä sen kummemmin pyörineet jaloissa. Ölkynperällä maasto oli kivistä, eikä teltalle meinannut löytyä sopivaa koloa. Uusia pitkospuita varten paikalle oli raahattu pitkiä ja painavia lankkuja ja jouduttiin hieman siirtelemään niitä, jotta saatiin teltta edes jotenkuten sopimaan. Teltan pystytyksen aikana hirvenlihapasta oli kypsynyt ja ruoka maistuikin rankan päivän jälkeen aikalailla täydelliseltä ja iltakin oli mukavan lämmin. Aurinko oli kuitenkin painunut pilveen jo aiemmin, joten kauniit auringonlaskut jäivät näkemättä. Ruokailun jälkeen käytiin läheisessä purossa viilentämässä rankasta maastosta väsyneet jalkamme ja nopeasti niin jäisessä vedessä kyllä viilentyivätkin. Kömmittiin Iipun ja Kodan kanssa telttaan ja Halti sai jäädä teltan absidiin nukkumaan. Koda nukkui sikeästi meidän jaloissa koko yön ja itsekin nukuin hyvin virkistävät unet.





Tiistaiaamu valkeni lämpimänä ja aurinkoisena. Aamupalan ja kahvinjuonnin jälkeen pakattiin taas rinkkamme ja lähdettiin kulkemaan kahdeksikkoreittimme toista puolikasta. Koirat olivat ladanneet akkunsa ja kulkivat taas innokkaina kohti uusia seikkailuja. Mulla vähän edellisen päivän vaihteleva maasto painoi jaloissa ja Iipulla oli alamäissä jarruttelun seurauksena tullut varpaiden pohjiin rakot. Nopeasti pienet kankeudet kuitenkin unohtuivat, kun päästiin kulkemaan kaikessa rauhassa auringossa jälleen kerran mahtavia maisemia ihaillen. Aamupäivän matkan puolivälissä ylitettiin taas Ölkyn ylityksen reittiin kuuluva riippusilta ja metalliportaat sujuivat Kodalta jo ihan ilman miettimistäkin. Reitin loppupuoliskolla kohdattiin muutamia kanssaretkeilijöitä, mutta melkolailla omassa rauhassa sai edelleen retkeillä.

Saavuttiin tiistaina muistaakseni kahden maissa takaisin autolle, keiteltiin Trangialla kesäkioskin pihalla savuporokeitot lounaaksi ja huilailtiin kaikessa rauhassa. Kioskin omistaja oli paikalla kunnostustöissä, silitteli koiria, rupatteli meille mukavia ja tarjosi myös lounaskahvit. Täydennettiin autosta ruokavarastoja ja jätettiin turhaa tavaraa rinkoista autoon ennen kuin jatkettiin matkaa toiseen suuntaan kohti Värikallion kaarrosta. Värikallion kaarrokselle kulki parin kilometrin pituinen yhdyspolku Julma-Ölkyn pysäköintialueelta ja oltaiskohan neljän aikoihin lähdetty etenemään. Tähän suuntaan reitti oli aivan eri luokkaa, leveät polut, ei paljoakaan kivikkoa tai juurakkoja. Mahduttiin kulkemaan pitkän matkaa polulla rinnakkain. Aurinko painui pilveen ja ilma alkoi selvästi viiletä.

Jos edellisenä päivänä maaston vaikeakulkuisuus yllätti, yllätti tiistaina sen helppous. Muutamia portaita matkan varrelle sattui, mutta muutoin yhdyspolku Värikallion kaarrokselle oli ainakin Ölkyn ähkäsyyn verrattuna kevyt kulkea. Risteyskohdasta jatkoimme kohti Lihapyörteen (kuka näitä nimiä keksii?!) taukopaikkaa ja polku jatkui edelleen yhtä helppokulkuisena. Etenimme nopeasti ja olimme perillä suunnitellulla yöpymispaikalla jo ennen kuutta. Ehdimme juuri sopivaksi laavuun suojaan ennen lyhyttä sadekuuroa, joka tosin mukavasti raikasti ilmaa.








Kuten Ölkynperällä, myös Lihapyörteessä oli heikosti sopivia paikkoja teltalle. Laavun viereen oli ajettu reippaasti hienojakoista soraa, mutta pakattu niin tiiviisti, ettei teltan kiiloja saanut lyötyä edes isoa halkoa apuna käyttäen maahan. Koska muita retkeilijöitä ei ollut päivän aikana juuri näkynyt, päätettiin nukkua laavussa. Ennen nukkumaanmenoa viriteltiin teltan ulkokangas laavun oviaukolle tuulensuojaksi ja teltan pohjakangas levitettiin makuualustojemme alle hieman eristämään laavun lankkujen välistä puhaltavaa tuulta. Levitettiin makuualustojen päälle Iipun kesämakuupussi lisäeristeeksi, puettiin paljon päälle ja nukuttiin molemmat mun peitoksi levitetyn talvi(/kolmen vuodenajan) makuupussin alla.

Yöllä lämpötila laski selvästi aiemmasta ja lämpimästä pukeutumisesta huolimatta erityisesti pää ja niska hieman palelivat. Aamu valkeni edelleen kylmänä, tuulisena ja hieman sadetta enteilevänä. Syötiin aamupala laavun suojissa, sääennuste näytti päivän ylimmäksi lämpötilaksi vain kolmeatoista astetta ja saikin pukea paljon edellisiä päiviä enemmän vaatetta päälle. Päästiin jatkamaan matkaa Lihapyörteeltä kohti Värikalliota jo yhdeksän aikaan ja polku jatkui edellisen päivän tapaan helppokulkuisena. Viileässä säässä eteneminen oli aiempaa nopeampaa ja pääsimme tunnissa suunnittelemallemme lounastaukopaikalle Värikallion keittokatokselle. Pidettiin vain lyhyt juoma- ja välipalatauko ja päästiinkin sopivasti jatkamaan matkaa katokselle pian saapuvan leirikoululais-/partiolaisporukan tieltä.

Nähtävänä oli enää oikeastaan Värikalliot, jotka nähdäkseen joutui poikkeamaan reitiltä muutaman sata metriä ja kävelemään metalliritilöistä muodostettua katselusiltaa järvelle. Ritilät olivat vielä ikävämpiä kuin aiemmat kierreportaiden ritilät ja jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt jättää koirat rantaan odottamaan. Kyllähän ne molemmat ritilällä rohkeasti ja urhoollisesti kävelivät, mutta Kodasta ainakin huomasi, että metalliritilöiden painuminen anturoiden väliin oli varsin epämukavaa. Katselusilta johdatti kivikautisten kalliomaalausten luokse ja punaisista maalauksista erottui selvästi tikku-ukkoja ja poroja.




Aikamme kalliomaalauksia ihmeteltyämme jatkettiin takaisin reitille ja takaisin kohti Julma-Ölkyn parkkipaikkaa. Matkan aikana ihailimme vaalean vihreänä loistavaa, puhdasta luontoa, kuusen oksista roikkuvia naavoja ja luppoja (onneksi mukana oli biologi :D) ja yritimme edelleen bongata poroja. Viimeiselle päivälle jäänyt reitti oli helppo, lyhyehkö ja nopeasti kuljettu, mutta tyydyimme siihen, koska edessä oli vielä pitkä ajomatka takaisin Joensuuhun.

Meillä kävi loistavaa tuuria, kun kevät eteni näin rytinällä, lumet olivat edellisellä viikolla sulaneet ja polut olivat ehtineet kuivua lähes täysin. Näin alkukesästä ja keskellä viikkoa kanssaretkeilijöitä oli vähän ja huonoista telttailumahdollisuuksista huolimatta saatiin yövyttyä suunnitelluissa paikoissa. Myöskään hyttyset eivät ensimmäistä iltaa lukuunottamatta juurikaan kiusanneet! Kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut ja ihana reissu, upeita maisemia, hyvää ruokaa, mainiota seuraa ja hyvin tuuletetut aivot!




Kiira & Koda

osa kuvista ja videopätkistä © Iipu